apua saa kun tosissaan hakee

tunnustaa

Hei,

haluan jakaa kaikille positiivisia kokemuksiaa siitä miten saimme apua masentuneelle puolisollemme. Terveyskeskuksesta, työterveydestä, ensiavustakin apua haettiin. Ensin hän pääsi lyhyille sairaslomille, kun ne olivat vain hetkellistä apua, niin lopulta päästiin psykiatrille ja tuli diagnoosi. Hakeuduimme terapiaan, maksoimme siitä paljon, teimme kotiharjoituksia, karsittiin tekemisiä ja menoja, otettiin joku toipumista edistävä harrastus tilalle.

Kaksi vuotta siinä meni ja nyt masennuksen oireista on päästy. ei itsetuhoisuutta, ei sänkyyn jäämistä. Toki ikävät asiat edelleen harmittaa, kuten terveitä kuuluukin, mutta ne eivät enää saa valtaansa. hän näkee jo iloisiakin asioita.

matka oli raskas, eikä suvusta ollut juuri avuksi. enimmäkseen haitaksi. jossain vaiheessa oppivat auttamaan lasten hoidossa kun jämäkästi pyysin/käskin, ja sanoin masennusjutun olevan ammattilaisten hoidossa. Pikkuhiljaa. Askel kerrallaan. Päiväkirjaa pitäen huomaa eron , ison kehityksen. muuten sitä ei ehkä huomaisikaan. jälkeen päin ajatellen se ei tuntunut niin pitkältä ajalta, mutta muistan kyllä olleeni todella syvissä vesissä. vieläkin pelottaa kävellä tietyn järven ohi kun muistan harkinneeni sinne juoksemista.

Toivoa on. apua saa. Masentunut harvoin vaan ymmärtää pyytää kunnollaa apua, kun se vielä nolottaa häntä niin paljon, ainakin meillä näin.

4

182

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimia jatkossakin

      Kiva että kerroit kokemuksen täällä. Se varmaan rohkaisee monia, joilla tällä hetkellä on vielä tuo tie käymättä.

    • Tunnustaa

      Itse omaisena , ja välillä jonkin verran masentuneenakin, sain paljon hyvää apua mm. Omaiset mielenterveystyön tukena ry yhdistyksestä. Niukat on heillä resurssit ja puitteet, mutta ammattitaito on rautaista. Joka ainut kerta kun epäilin ja ihmettelin heidän jotain kommenttia, se osoittautui lopulta turhaksi huoleksi ja kyse oli minun ymmmärtämättömyydestä masennuksen hoidon suhteen tai sairauden luonteen suhteen.

      Suosittelen lämpimästi heitä masentuneiden omaisille!

      • turhike

        Kylähän sitä apua saa jos haluaa, myös jos ei halua. Niin monen mutkan kautta minut passitettiin raskausaikana mielenterveyspuolelle vaikka sanoin moneen kertaan pärjääväni ilmankin. En halua viedä paikkaa joltain oikeasti sitä tarvitsevalta, koska ei minulla ole väliä yhteiskunnalle. Myönnetään, minulla on itsetuhoisia ajatuksia joka päivä ja se tuntuu vievän loputkin mielenterveyteni rippeet. Tekisi mieli vaan antaa lapsen kasvaa isänsä kanssa ja itse kadota pilaamasta heidän elämäänsä. Joo ei ehkä ihan tänne kuuluva, mutta sainpahan johonkin purkautua


    • kuunteleva_kirkko

      Kiitos tarinastasi, tunnustaa!

      Oli hienoa, että halusit jakaa selviytymistarinaanne puolison sairauden kanssa. Se kannustanee monia lukijoita. Kirjoittaessasi saat myös itsellesi näkyväksi miten olet voittanut yhden taipaleen elämässäsi ja perheenne selviytyi. Se myös valaa uskoa siihen, että mahdollisista tulevistakin koitoksista selvitään.

      Kaikkea hyvää puolisollesi, sinulle ja lapsillesi.

      toivoon nojaten
      diakoni Meiju

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      162
      1578
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      141
      1224
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      889
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      70
      836
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      727
    6. 53
      722
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      705
    8. 87
      637
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      193
      598
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    Aihe