Asiaa tännekin

8l8oiloli89

Varaosakauppias VEe
10.4.2014 09:21
3
Tähän ainaiseen viserrykseen, että "voiko saman valmistajan autoissa olla eroja?" vastaan varaosakauppiaana, että kyllä voi!

Volkkarikonserni on siitä juuri hyvä esimerkki. Se käyttää Aten ja Girlingin ja niiden kolmen muun maailman jarruosia valmistavan yhtiön kamaa. Ne tehtaat ovat pitkin Sumatraa, Indonesiaa, Intiaa, Kiinaa ja Malesiaa. Euroopassa ei yhtään taitaa olla USA:takin loppuneet.
Alkuperäisosissa voi Audilla olla renkaat tai valussa Audi -sana, mutta voi olla sitä Jolon -saarella tehtyä pulkkia Atea levyistä mäntiin sakka.
Seatissa on vuosimalleja, joiden etujarruissa on neljää eri valmistajaa! Kyllä siinä laatu heittää ja kaikki on painettu hinnallakin suohon!

Laturit ja startit tulevat noin kuudelta suurelta valmistajalta maailmassa kaikille autotehtaille. Voihan niissä lukea Boch tai Lucas, jopa Marelli, mutta pikkutyttöset niitä Kiinassa ruuvaa kuntoon ja pakettiin survaisee. Joskus on ollut hiilettömiä laitteita jo maahantuodussa erässä, tai toinen hiili puuttunut. Autotehtaassa se kai huomataan, kun valo palaa, mutta varaosana ostava sen tietää kun on pihassa sen ruuvannut paikalleen.
Lämmityspuhaltimen moottoreita (ja fläktimoottorit, lasinpesimen moottorit) tekee samat kiinalais-intialaiset lapsoset. Laatu heittää hemmetisti. Tehostimen pumppuja valmistaa maailmassa kymmenkunta tehdasta ja sisäkaluja raapii kuntoon 15 -16 vuotiaat pojat polvillaan Bangladessissä takapihalla!

Nyt, jos joku tomppeli vielä ei ymmärrä, että volkkari ostaa miljoonia latureita ja miljoonia moottoriosia tuolta, niin heittäähän siinä laatu. Audiin kai pyritään laittamaan niitä parhaaksi tiedettyjä, mutta Skoda ja Seat saavat mitä Volsun tehtailta katsotaan sopiviksi Tsekkkiin ja Espanjaan.

Olen käynyt varaosajärjestön jäsenenä kymmenessä tehtaassa Aasiassa omin silmin katsomassa sitä hommaa Kiinassa, Intiassa, Bangladessissä ja Indoneisassa, mutta myös automaattirobotteja Japanissa. Ne tekee yötä päivää tietokoneen ohjaamina sorvaukset, kierteet, osat paikalleen ja kiristelevät ruuvit, lopulta työntää kaman pahvilaatikkoon. Bulkkitavara menee suoraan Mitsulle tehtaalle tai Matzdalle kalliimpiin malleihin. Niissä on luultavasti vähemmän vikaa, kuin lapsityössä.

2

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dorkapoika jutskaa

      pässi, hanki elämä.

      • Jope80

        Surullista että kun joku kertoo miten tuo asia ihan oikeasti on niin tulee joltain tietämättömältä juuri tuommoinen kommentti.
        Noh miten vaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1448
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      715
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe