Lukiouuditus

Lukiouudistuksesta on julkisuudessakin ollut jonkinverran puhetta, mutta tämä oli ainakin itselleni melkoisen herättävä kirjoitus:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lukiouudistuksen-lapselliset-fantasiat/?shared=39446-f19cc021-500
(jos linkistä ei suoraan pääse, löytyy ammparit.comin kautta haulla "lukiouudistus")

Asiasta voisi keskustella monen muunkin aiheen alla, mutta täällä etenkin sen takia, että ehdotus jättäisi jostain syystä pahimmillaan uskontoon kaksi pakollista kurssia, mutta esimerkiksi biologiaan tai historiaan ei yhtään. Uskonto siis jotenkin yleissivistyksen kannalta tärkeämpää kuin mikään luonnontieteistä tai humanistisista aineista.

Jos lukiosta voi jättää pois vaikkapa historian ja biologian, on paljon vaikeampi erottaa huuhaauskomuksia ja "opetuksia" faktoista. Yhtä tärkeää on tietysti tuntea uskontojen perusteetkin, ja pystyä vertailemaan niitä nähdäkseen mistä ja miten ne ovat nousseet ja mistä niiden keskeisissä opeissa on kysymys.

Itse ainakaan en lukiota aloittaessani tiennyt vielä millaiseen jatkokoulutukseen aion lukion jälkeen hakeutua, ja olen pelkästään tyytyväinen että luin paljon jatko-opintoihin liittymätöntä (jatkokurssitkin biologiasta ja kemiasta, laaja fysiikka jne), kaikki ovat olleet omalla tavallaan hyödyllisiä ja lisänneet ymmärrystä maailmasta ja yhteiskunnasta. Historiassa tuli paljon "turhaa" tietoa, mutta myös ymmärrystä laajemmista kaarissa kansojen ja valtioden kehityksestä ja vaiheista, ja miten nämä kaikki vaikuttavat edelleen jollain tavoin taustalla.

10

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+1

      "miten ne ovat nousseet ja mistä niiden keskeisissä opeissa on kysymys."

      Sitä on sitten kun on uskontoja harrastanut saada nähdä että kouluopetus on ollut melkein täysin turhaa uskonnon osalta. Monissa kohtaa ei oltu koulussa edes englanninkielisen wikipedian tasolla.

      • Noh, omana lukioaikana ei vielä wikipediaa ollut, ja koko www-maailmakin oli vasta aivan aluillaan piti tyytyä siihen mitä oli saatavilla. Kirkkohistoria ja maailman uskonnot olivat koko uskontokurssien mielenkiintoisimmat, mutta ei ehkä niin kuin opettaja ja kirjojen laatijat olivat suunnitelleet.
        Olin jo silloin jossain määrin uskontokriitinen, ja nuo kurssit onnistuivat vain vahvistamaan omia epäilyjä. Etenkin kirkkohistoria avasi kriitttiselle lukijalle hyvin koko kristinuskon mädännäisyyden alkuaikojen valtapolitiikasta alkaen.
        Maailman uskonnot taas avasi kohtuullisen hyvin näkemään, millaisista epäloogisuuksista ja muista päättömyyksistä kaikissa nykyisissa valtauskonnoissa on kyse.
        Jotkut ehkä ymmärsivät asiat eri tavalla kuin minä.

        Wikipedia tai ei, pitäisin edelleen lukiossakin jonkinlaista uskontojen yleiskatsausta tärkeänä, mutta vielä tärkeämpänä pidin luonnontieteitä ja humanistisia aineita uskontoon verrattuna.

      • eipaljonhyötyä
        jimmyogg kirjoitti:

        Noh, omana lukioaikana ei vielä wikipediaa ollut, ja koko www-maailmakin oli vasta aivan aluillaan piti tyytyä siihen mitä oli saatavilla. Kirkkohistoria ja maailman uskonnot olivat koko uskontokurssien mielenkiintoisimmat, mutta ei ehkä niin kuin opettaja ja kirjojen laatijat olivat suunnitelleet.
        Olin jo silloin jossain määrin uskontokriitinen, ja nuo kurssit onnistuivat vain vahvistamaan omia epäilyjä. Etenkin kirkkohistoria avasi kriitttiselle lukijalle hyvin koko kristinuskon mädännäisyyden alkuaikojen valtapolitiikasta alkaen.
        Maailman uskonnot taas avasi kohtuullisen hyvin näkemään, millaisista epäloogisuuksista ja muista päättömyyksistä kaikissa nykyisissa valtauskonnoissa on kyse.
        Jotkut ehkä ymmärsivät asiat eri tavalla kuin minä.

        Wikipedia tai ei, pitäisin edelleen lukiossakin jonkinlaista uskontojen yleiskatsausta tärkeänä, mutta vielä tärkeämpänä pidin luonnontieteitä ja humanistisia aineita uskontoon verrattuna.

        Enpä ole vielä törmännyt tilanteeseen, jossa yhdenkään uskonnon tuntemisesta olisi ollut mitään hyötyä ja olen sentään reissannut työni puolesta joka mantereella.

      • komppaan
        eipaljonhyötyä kirjoitti:

        Enpä ole vielä törmännyt tilanteeseen, jossa yhdenkään uskonnon tuntemisesta olisi ollut mitään hyötyä ja olen sentään reissannut työni puolesta joka mantereella.

        Näinhän se on. Ei siellä koulussa käsitellä horoskooppeja, astrologiaa tai joulupukkiakaan.

      • komppaan kirjoitti:

        Näinhän se on. Ei siellä koulussa käsitellä horoskooppeja, astrologiaa tai joulupukkiakaan.

        astrologia tai joulupukki eivät ole soluttautuneet yhteiskuntaan niin kattavasti kuin uskonnot, joten uskonnoista on hyvä tietää. Sitten kun sekin taikausko on väistynyt täysin marginaaliin, niin sitten uskonnoistakaan ei tarvitse niin välittää tai tietää.

        Mutta siltikin, kummallista tuossa työryhmän ehdotuksessa mielestäni on kaiken muun surkeuden seassa erityisesti se, että uskonnon opetukselle määrätään kaikille 2 pakollista kurssia, mutta millekään luonnontiedeaineelle tai humanistiselle aineelle ei yhtään pakollista kurssia.
        Uskontoa olisi siis pakko lukea, mutta perinnöllisyydestä, DNA:sta, RNA:sta tai mistaan muustakaan biologian perusteista ei ylioppilaan muka tarvitsisi tietää välttämättä yhtään mitään.

      • Kalju Pitkätukka

        Kun ylioppilaiden luonnontieteiden tuntemus romutetaan lopullisesti tekemällä
        lukio-opinnoista irtokarkkihylly, astrologia ja muu hömpänpömppä saa entistä tukevamman jalansijan yhteiskunnassamme.

        Tällä hetkellä kaikenlaiset meridiaanit(ihmisen kehon energiakanavat), chakrat, energiatasot, astrologia ja humpuukihoidot ovat valtavirta-ajattelua etenkin ammattikorkeakoulutettujen naisten keskuudessa.

        Tohtorikaksoset julkaisivat juuri kirjan "Paranormaalin ensyklopedia",
        tunnettu ex- urheilija elättää itsensä yritysastrologina, jne.

        Vaikka ihmiset eroavat kirkosta sankoin joukoin, ei se tarkoita sitä, että he kaikki olisivat rationalisteja.
        Moni hakee sisältöä elämäänsä New Age- huuhaan irrationaalisesta irtokarkkilaarista.

      • Kalju Pitkätukka
        Kalju Pitkätukka kirjoitti:

        Kun katsoo kaikenlaisten selvänäkijöiden, astrologien ja meedioiden palvelutarjontaa, on vaikea nähdä taikauskkon olevan marginaali-ilmiö.

      • Kalju Pitkätukka kirjoitti:

        Kun katsoo kaikenlaisten selvänäkijöiden, astrologien ja meedioiden palvelutarjontaa, on vaikea nähdä taikauskkon olevan marginaali-ilmiö.

        Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista uskoo johonkin yliluonnolliseen juttuun eli kovin on yleistä. Ajatustenluku ja horoskoopit taisi olla kärjessä.

      • Kalju Pitkätukka kirjoitti:

        Kun katsoo kaikenlaisten selvänäkijöiden, astrologien ja meedioiden palvelutarjontaa, on vaikea nähdä taikauskkon olevan marginaali-ilmiö.

        Olet oikeassa. Lähinnä tarkoitin edellä, että astrologia ym. eivät ole yhteiskunnan toiminnassa niin näkyvästi ja voimakkaasti vaikuttava tekijä kuin uskonnot.
        Huolestuttavaa on, jos tuo huuhaa nousee, eikä uskonnon valta-asemakaan murene.

    • "Uskonto siis jotenkin yleissivistyksen kannalta tärkeämpää kuin mikään luonnontieteistä tai humanistisista aineista. "

      Jatkuvasti saan kuulla yliopistojen opettajilta, että oppilaiden lähtötiedot ovat huonontuneet (varsinkin matematiikassa) ja kun huonolle pohjalle rakentaa, voi vain kuvitella, miten surkeita kyhäyksiä niistä syntyy.

      Jos ajatellaan ihan raa'asti Suomen hyödyn kannalta, jää uskonto vertailussa sinne pohjalle. Näkisin, että taideaineetkin ovat merkityksellisempiä siinä suhteessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      52
      10405
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      137
      6377
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      74
      4598
    4. Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois

      Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul
      Maailman menoa
      13
      3468
    5. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      143
      3250
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      283
      3065
    7. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      151
      2833
    8. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      67
      2776
    9. Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota

      Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma
      Maailman menoa
      5
      2232
    10. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      34
      2154
    Aihe