Olen naimisissa oleva päälle kolmikymppinen nainen ja meillä on yksi lapsi. Parisuhde on ollut onnellinen, mutta muuttunut vuosien saatossa kuin ystävyydeksi. Vaikka kuinka yritän niin mitään intohimoa ja huumaa ei suhteessa ole. Vaan arkipäivän kumppanuutta. Mieheni varmasti tuntee samoin mutta kumpikaan ei tunnu olevan valmis panostamaan asiaan...
Olen oireillut ihastumalla muihin miehiin jo parin vuoden ajan. Uusin ihastus on nuorempi mies jota tapaan töiden merkeissä viikottain. Mitään pientä viatonta flirttiä ja facebook stalkkausta lukuun ottamatta en ole ihastumisten eteen tehnyt enkä ajatellutkaan edetä pitemmälle...
Mutta tää tuska!!! Kun oma elämä tuntuu ankealta ja onnettomalta ja joutuu tuon ihastuksen kanssa olemaan tekemisissä pakostakin. En saa enää edes yöllä nukuttua, kun olen ihan sekaisin.
Onko mut tuomittu onnettomaan, tylsään ja ankeaan elämään ilman rakkaudenhuumaa? Vai saanko avioliiton korjattua ja ihastuksentunteeni unohdettua? Avioliitosta/ lapseni ehjästä kodista en halua luopua.
Auttakaa!
Olen oireillut ihastumalla muihin miehiin jo parin vuoden ajan. Uusin ihastus on nuorempi mies jota tapaan töiden merkeissä viikottain. Mitään pientä viatonta flirttiä ja facebook stalkkausta lukuun ottamatta en ole ihastumisten eteen tehnyt enkä ajatellutkaan edetä pitemmälle...
Mutta tää tuska!!! Kun oma elämä tuntuu ankealta ja onnettomalta ja joutuu tuon ihastuksen kanssa olemaan tekemisissä pakostakin. En saa enää edes yöllä nukuttua, kun olen ihan sekaisin.
Onko mut tuomittu onnettomaan, tylsään ja ankeaan elämään ilman rakkaudenhuumaa? Vai saanko avioliiton korjattua ja ihastuksentunteeni unohdettua? Avioliitosta/ lapseni ehjästä kodista en halua luopua.
Auttakaa!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Aina ei saa korjattua, vaikka tekisi mitä. Elämässä käy joskus niin, että yhteinen tie on loppuun kuljettu ja tunteet loppuvat. Ihmissuhteen ei aina ole tarkoitus kestää sinne hautaan saakka. Eikä se ole silti maailmanloppu. Mietin omaa tilannettani. Ihastumisia tulee ja menee, ne on helppo sivuuttaa kun huomaa miten on käynyt. Rakastuminen/pitkän aikaa kestänyt toisen rakastaminen on eri asia, eikä tapahdu samanlaisella olan kohautuksella.
Ajattelen ja huomaan, että lapsi on onnellinen kun vanhemmat ovat onnellisia, eivätkä vanhemmat aina ole onnellisia yhdessä. Lapset ovat herkkiä vaistoamaan asioita, ja huomaavat kyllä jos vanhemmat eivät välitä toisistaan. Olen itse elänyt lapsuuden, jossa vanhempani olivat aivan liian pitkään yhdessä "lasten takia", ja sitä passiivisaggressiivista toisistaan välittämättömyyttä ja puhumattomuutta en mitenkään tahtoisi tarjota lapselle. Olisin halunnut heidän eroavan jo kauan ennen kuin niin tekivät. Tahtoisin tarjota elämisen mallin, jossa lapsen lähellä on toisiaan rakastavia ihmisiä. Voihan sitä "yrittää olla" jonkun kanssa, mutta jos sisimmässä on tunne, että tuo ei ole minulle mikään oikea ihminen, niin... well..
Huono vastaus kysymyksiin, mutta pohdintaa omasta tilanteestani lähinnä.
Voivoi...Enemmän olisin toivonut sellaista -Kyllä te selviätte ja saatte asiat kuntoon-, viestiä ja neuvoja ja rohkaisua. Muistutusta ettei ruoho ole toisella puolella vihreämpää. Täs on kuitenkin mun koko elämä kyseessä enkä varmaan pärjäis/uskaltais olla yksin kun en ole koskaan ollut. Viimeinen asia mitä haluan on aiheuttaa lapselle surua...Intohimon kaipaus on vain niin suuri, eikä sitä löydy kotoa...
Jotenkin onnistut aina piristämään mua jollain lailla. Mutta he...etti ei tässä nyt oo kyse pelkästä intohimon lopahtamisesta, eikä tosiaan kaipaa mitään lässytyksiä kyllä te saatte asiat kuntoon.
En osaa kaunistella omaa tilannettani, koska minun totuuteni on tuo. Intohimo on yksi osa rakkautta, mutta kuuluu siihen niiin paljon muutakin. Tuohon pelkkään intohimoon en osaa samaistua siis ollenkaan. Minussa ihmisen täytyy sytyttää muitakin tunteita ja asioita.. yhteisiä haaveita yms.. vaikea selittää nyt tässä tällä tavoin. En ole tylsistynyt enkä hae mitään virkistystä, enkä olisi tehnyt kaikkea sitä, en olisi palannut yhteen ihmiseen sillä intensiteetillä sitä koko helvetin aikaa, jos hakisin vain jotain jännitystä tylsään kotirouvan arkeen. Kaikki asiat ei näy toki ulospäin ja tunteiden sisällä pitäminen on ihan helppoa kun sitä vuosia harjoittelee. Ja elämässä voi yrittää mennä eteenpäin ja todeta jossain vaihessa, että tämä on jarrut päällä elämistä, kuinka kauan pystyn jatkamaan tällaista.
Ymmärrän kyllä tuon, ettei halua lapselle muutoksia, jotka ovat aina iso asia. Mutta onko suru muutoksesta, johon kaiketi sopeutuu, sitten isompi juttu, kuin pitkään kestävä hiljainen tunne siitä, että vanhemmat eivät rakasta toisiaan eivätkä tule toimeen..?
Minulla taas on töissä niin päin että olen se sinkkumies ja olen ihastunut varattuun nuorempaan naiseen, ei tämäkään kiva homma erityisemmin ole. Ihastuksen tunnetta kestänyt jo kohta 2,5 vuotta, pahimmillaan tippa tullut väkisten silmään kun niin vahva tunne ja nainen joka päivä mielessä.
Keljuttaa se että nainen on sanonut olevansa varattu, mutta olen sille silti joku silmätikku, hän seuraa minua aina katseellaan. Tänäänkin kolme heppua käveltiin töihin ja huomenet sanottiin kaikki, mutta tämä nainen loi katseensa vain minulle ja moikkasi takas, jos nainen kävelee huoneeni ohi hän luo aina katseen minuun päin. Saatan yllättää hänet tuijottamasta minua jne. Aistin koko ajan hänestä kuin hän olisi minusta vailla jotain?
Toisaalta sitten jos on yhteinen illan vietto, silloin olen taas hänelle kuin pahinta saastaa ja ilmaa, silloin saan katsoa vain hänen selkäänsä, mutta hän suuttuu tosi paljon jos olen hiprakassa, mukavalla fiiliksellä ja juttelen kaikille muille ihmisille paitsi hänelle. Tämmöisestä seuraa yleensä 2-4 kuukauden viileä välttelyjakso, melkein "puukkoja sataa" kohdatessa.
On tämä älytöntä, voiko tämä olla vain omaa mielikuvitusta? Välllä tuntuu että onko tuo nainen joku noita-akka ja se saa ihme kiksejä kun saa kidutettua minua ja ihmettyä energiaa tästä tilanteesta, heh. Sillähän on mies kotona, keskittäisi energiansa häneen ja antaisi minut sitten olla.
Etköhän sä nyt tulkitse väärin. Jos, joku on sinulle työpaikalla ystävällinen niin ei se vielä tarkoita, että olisi sinusta enemmän kiinnostunut, vaikka sillä kotona menisikin huonosti.
Kyllä tämä on niin outo juttu, en osaa sitä tunnetta näin kirjoittelemalla edes selittää? Voisin kuvitella kuin sydämmeni olisi tuon naisen sormien puristeltavana ja se nauittii kun en voi saada sitä, kiusottelee jotenkin? Toisaalta se sitten taas suuttuu jos vaikka keskustelen jonku toisen naisen kanssa ihan niitä näitä. Varmaan kuulostaa älyttömältä, mutta enpä tajunnut tämmöiseen joutuvani kun tuon naisen ensi kerran tapasin. Normaali pikku ihastus olisi mennyt jo ajat sitten ohi, on niitä ihastuksia tullut ja mennyt ennenkin, tämä vain jumittaa.
Tässä oli monta kuukautta rauhallista aikaa kun oli tämä välttelyjakso menossa, pääsin jo melkein irti tästä tunteesta, mutta nyt tämä nainen on alkanut taasen "piirittämään" katsekontaktia hakee jne., taas tuo nainen alkaa pyörimään mun mielessä :(
No, oliskohan ihan mahdotonta puhua sille jotain eikä vaan toljottaa. Tai vaikka soittaa siis puhelimella.
Lähtekää yhdessä pois muualle reissuun ja rakastukaa uudelleen.Tutut ympyrät vaan lisäävät pyörimistä kehässä ja siitä ei ole lopulta ulospääsyä.
Teidän tulis nähdä toisenne erilaillla,kun kämppiksenä .
Tuo on hyvä neuvo ap:lle, jolla ongelmana vain tunteiden laimeneminen. Kaikkia muita se ei koske eikä auta, vaikka sehän onkin se yleistys ja neuvo.
Moi. Tässä mies joka ollut vastaavassa tilanteessa.
Kyllä saatte toimimaan jps molemmat todella haluatte ja vedätte samasta langasta. Puhuminen, toiveista, peloista, häpellisistäkin asioista on ensisijaisen tärkeä.
Puhuminen on hyvä työkalu. Toinen tykalu voi olla perheterapiaa, me käytimme sitä myös. Sitä saa kunnasta sekä kirkosta ilmaiseksi (eikä sielä mitään jeesustella), ja toki myös privaatisti. Mielestäni mitään tarjolla olevia työkaluja ei kannata jättää kokeilematta.
Itsekin oireilin samalla tavalla, ihastuin ainakim kahteen tnaiseen aika lujasti. Vieläkin pidän heistä molemmista kovasti, sillä ovat kauniita ja myös hienot persoonat. Mutta kyllä eniten ja ehottomasti rakastan sitä oma naista ja oma lasta. Siitä on hyvää pitää kiinni ja sen eteen kannattaa taistella ja tehdä työtä. Tsemppia kovasti sinulla
Edellinen kirjoitus oli tosi hyvä ja kosketti kovasti ja kaiken tuon totuuden keskellä se juuri kirpaiseekin. Luuletko ettei moni ole yrittänyt, aina se ei vaan onnistu. Eikä sotketa tähän edes mitään ihastumisia.
Tylsistymiseenkin löytyy keinoja. Tehkää yhdessä uusia molempia miellyttäviä asioita, matkustelkaa, käykää viihteellä, lenkillä ja eri tapahtumissa.
Huomioikaa toisenne, kuunnelkaa toistenne huolia ja puhukaa keskenänne asioistanne. Älkää antako sijaa tylsistymiselle vaan hoitakaa suhdetta siitä lähtökohdasta käsin, että haluatte olla ja elää puolisonne kanssa perheenä. Hiilloskin hiipuu jos sitä ei välillä kohenna ja puhalla liekkiin.
Ei ole pahasta jos välillä tunteet ovat pois, se kuuluu elämään. Tilannetta ei paranneta ihastumisilla suhteen ulkopuolisiin, vaan ottamalla huomioon oma puoliso kaikessa ja huolehtimalla omasta hyvinvoinnista. Rakkauden huuma ei kestä koskaan ikuisesti, sen tarkoituskin on mennä jossakin vaiheessa ohi, joskus palaten. Suhteen jatkuminen kumppanuudella on lujempi side. Tunteita tulee ja tunteita menee mutta kumppanuus säilyy ja lujittuu, rakastaminen ei ole rakkauden huumaa kaiken aikaa.
Mieti, mihin alunperin hänessä rakastuit. Löydä sama tunne uudelleen. Varatkaa viikottain vähint. 2 tunnin yhteinen aika, jolloin teette jotain ilman kännyköitä ja tietokoneita. Menette syömään ravintolaan, menette kahville ulos, menette kylpylään, menette melomaan ihan mitä vain missä juttelette ja olette vain kahdestaan. Löytäkää teitä yhdistäviä asioita ja paikkoja. Yhtään hullumpaa ei olisi varata samalla tavalla tilanteen mukaan ns. makuuhuonehetki. Herätelkää intohimoanne jotenkin mistä tykkäätte. Ai niin vielä yksi asia: kerro asiasta miehelle voimallisesti. Miehet harvoin tajuavat mitään muuta kuin suoraa brutaalia viestiä: sanomista. Ja ole tosissasi kun sanot. Toista viestiä. Näytä esimerkkiä. Muista että hemmottelu ja rakkaus on vastavuoroista, kun huomioit miestäsi, hän alkaa huomioida sinua.
Lisään vielä: mikään parisuhde ei ole läpi elämän yhtä nostetta ja juhlaa. Pahojen aikojen läpi pitää vain elää, se palkitaan. Pidä kiinni perheestäsi. Kiität vielä itseäsi.
Minä olen silti sitä mieltä, että kaikissa suhteissa ei tarvitse kynsin hampain roikkua vaan jonkun normin takia. Parisuhteen eri vaiheet on eri asia kuin täysin erilleen kasvaminen. Jos suhde kuolee, se kuolee. Se on niiden kahden ihmisen välinen asia, eikä sitä aiheuta kukaan ulkopuolinen. Se on niiden kahden ihmisen päätös jossa vain käy niin. Ei ole syyllisiä, on vaan ihmisiä jotka päättävät olla yhdessä tai erota. Jos eroan, eroan omasta syystäni enkä tule koskaan ajattelemaan, että jokin ulkopuolinen aiheutti sen. Jos jään suhteeseen, jään koska se tuntuu ihan aidosti parhaimmalta ratkaisulta enkä siksi, että jokin muu käskee. Joillain ihmisillä on aivan mielettömän upea piirre se, että he huolehtivat että asiat menevät oikein ja että kukaan ei kärsi. Arvostan sitä piirrettä, vahvaa oikeustajua. Arvostan sitä, että välillä täytyy ravistella ihmisiä jotta nämä heräisivät omaan tilanteeseensa.
Ihan hyvää tekstiä mutta joskus sitä suuntaa ei saa muutettua ja kuinka moni lähtee johonkin terapiaan istuun oli siitä apua tai ei! Joskus se tylsistyminen vie koko pohjan suhteelta ei sille voi mitään sitä pitää sit puntaroida kaikki muut asiat niinkun aloittaja ja siihen voi mennä vuosia ennenkö uskaltaa hyväksyä ettei tää näin voi jatkua jos tilanne vaan ei muutu mihinkään!
Joo, vietäpä siinä vuosikaudet toimimattomassa suhteessa. Yrität ja yrität, toistakin ei voi muuttaa. Enpä kyllä enää noiden kaikkien neuvojen ja tuomitsemisen jälkeen joiden mukaan ihmiset lähtee suhteista vaan kun se ei oo niin jännää ja ei oo huumaa, ihmettele sitäkään miksi ihmiset ei lähde huonoista liitoista vaan mieluummin vaikka pettää. Ei kovin moni aikuinen kuvittele, että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Eikä se sitä ole eron jälkeen, omanlaisia vaikeuksia sekin tuo. Mutta tietynlaista rauhaa ja harmoniaa ihminen elämäänsä kaipaa, joskus ero voi tuoda sen.
Parisuhteen "korjaamiseen tarvitaan" kaksi- sinä ja miehesi. Eli jos kumpikin tahdotte. Muuten se ei onnistu. Asiat ja tunteet puheeksi, ja tarvittaessa ammattiapua. Jos tahtoa löytyy kummaltakin, suhteen "päivittäminen" onnistuu...Mutta muista, että älä anna itsestäsi 100% toiselle. Pidä itselläsi se 50% ja opettele tuntemaan itsesi ja pitämään huolta itsestäsi oikeasti. Sitten voit antaa parisuhteeseen itsestäsi sen 50%. Toisen puolen antaa kumppanisi, jos hänkin tahtoo olla kanssasi parisuhteessa. Voimia vaatii korjaamisen aloittaminen...mutta selviää varmasti, onko sinulla tarpeeksi tahtoa. Ja onko toisella. tsemppiä...
...........................................................
täällä kans suhde samassa jamassa.. ja nyt ollaan menossa terapiaan pohtimaan, olisiko jotain vielä pelastettavissa tai ainakin päästään purkamaan tunteet ja käymään asiat läpi. . se kun tuntuu kahden kesken olevan niin hankalaa.. Ja mieheni olisi ilmeisesti halukas tekemään mitä vaan, että saatais tää taas toimimaan.. Itse en ole asiasta niinkään varma.. eikä tää tosiaan toimi niin, että vaan toinen yrittää.. Meillä yhteisiä vuosia takana 13 vuotta, eikä tämä ole ensimmäinen kriisi.. ylämäkiä tulee ja menee ja ne kai kuuluukin suhteeseen. Itse vaan nyt mietin että tässäkö haluan viettää loppuelämäni kärvistellen ja pohtien mitä muuta olisin voinut kokea...
Rentoudu !
Miksi juuri äiteihin tuntuu kohdistuvan valtavasti arvostelua nykyään ? Oletus tuntuu olevan että kun olet äiti et saa tuntea mitään tai olla mitään muuta.
Ei ihmisiä tarvitse asettaa vaakakuppeihin keskenään. Avioliitossa on menossa tuollainen vaihe ja ulkopuolinen ihastus on piristystä. Kerran et ole mitään tehnyt asialle miksi tuskailla ?
Ei toimi avioliitto eikä mikään muukaan ihmissuhde, jos vaan toinen yrittää. Että sellanen avioliitto.
Niinpä niin. Parempi erota.
Kannattaa yrittää pitää suhde koossa ja tajuta.Ettei intohimo voi kestää kauan avioliitossa, kun se ei kestä aviottomissa ja lyhyemmissä parisuhteissakaan.Alkuhuuma loppuu niissäkin aika lyhyeen.
Avioliitto ja perhe.Ne ovat turvallisia ja tuttuja ja tosi tärkeitä asioita maailmassa.Kaksi ihmistä jaksaa yhdessä aina paremmin, kuin yksi.Perheestä huolehtiminen ja arki kaikkinen ongelmineen on helpompaa yhdessä.
Muistakaa, avioliitto on vain elämää ja arkea, siinä missä sinkkuuskin.
Ei elämä voi olla loputtomiin seikkailua ja intohimoa ja ihastumisenhuumaa.
Kaipaamme avioelämäämme joskus seikkailua ja piristystä.Mutta pidetään huoli, ettei siihen liity uskottomuutta.Koska se ei mitään korjaa, se vaan rikkoo.
Jos menee naimisiin, kannattaa luopua luuloista, että intohimo ja rakkaudenhuuma pysyy koko ajan yllä.Tälläinen on kehittymättömien lapsellisten ihmisten ajattelumalli.Sekin, että ellei näin ole niin heti erotaan.Avioliitto ja perhe ei tosiaankaan ole sellainen asia, joka tostavaan heitetään pois.Jos on tälläinen vaihtelunjanoinen.
Turhaa ainakaan lähteä etsimään mitään uutta suhdetta, koska sekin laimenee taas ja muuttuu taas tylsäksi.Vika on siis itsessäsi jos tylsistyt pitkissä suhteissa. etkä löydä niihin mitään tarkoitusta arjessa.
Ero ei todellakaan ole ratkaisu tälläiseen ongelmaan.
Ero on vain silloin ratkaisu.Jos sinua toistuvasti kohdellaan kaltoin, jos koet suhteessasi väkivaltaa.
Tai, jos puoliso on vastuuton, eikä huolehdi perheestään, eikä kumppanistaan.
"Vika on siis itsessäsi jos tylsistyt pitkissä suhteissa."
Mikä vika se on jos pitkässä suhteessa ihastuu johonkin toiseen? Tai peräti rakastuu? Olisiko se vain elämää, osa tätä ihmisyyttä, että tunteita voi herätä yllättävissäkin tilanteissa. Ei ihastuminen synny, koska on tylsistynyt. Minä olen ollut rakastunut ja ihastunut monissa elämäntilanteissa.. opiskelijana, työelämässä, kotiäitinä... Ei se ole mitään tylsistymistä ollut missään noista tilanteista, vaan ennalta arvaamattomia kohtaamisia joista on herännyt ennalta arvaamattomia tunteita. Ei olla täydellisiä, hei, kukaan.
Onneksi ystäväpiirini ei ole näin tuomitseva kuin tämä palstamaailma...
En ole ap.
Niinpä niin. Eroa harkitseville: erota kannattaa jos suhteessa on huono olla, näin neuvoo erokirja. Eikä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa syytä erota. Joskus on niin, että jonkun kanssa ei voi vaan elää yhdessä vaikka tunteitakin olisi ja siinähän ne tunteetkin sitten pikkuhiljaa kuolee.
Tää on nyt niin arka aihe varmaan monelle, että kannattaa kirjoittaa varovasti. Aikuisen neuvo tekstissä oli paljon hyvää sanottavaa, mutta liian kärjistäen. Ajatellanpa vastakkaisesti: Pysytään siis suhteessa, jossa ei ole rakkautta eikä minkäänlaista intohimoa. Kyllä se suhde siinä kasassa pysyy, niinkö? Epäilenpä, että kummatkin olisivat tällöin täysin rehellisiä toisilleen. Tietysti, joillekin se voi riittää. Mitkä on ne elämänarvot silloin, ja huom. ne pitää olla kummallekin samat muuten ei pysy kasassa. Kun ihmiset pirut sitten vielä henkisesti kasvavat ja muuttuvat niin voi ei. Me kasvettiin eri suuntiin, klisee mutta voi olla niin totta. Näin tuomitkaa toisia niin kestätte omaa elämäntilannettanne paremmin. Anteeksi, jos suorasukaisuudella loukkasin jotakuta. Elämä on joskus niin.