Haluan miehestäni aisankannattajan

miehestäni aisuri

Olen kai sadistinen sadomasokisti. Minua kiihottaa ajatus, että olisin mieheni edessä yhdynnässä isokaluisen vieraan miehen kanssa. Ongelma vain on, ettei mieheni ole koskaan kertonut itse fantasioivansa tällaisesta. Ja nämä tällaiset fantasiathan joko toteutetaan sen osapuolen ehdotuksesta, joka fantasiassa olisi alistuvana osapuolena, vai? Minun ainakin on lähes mahdotonta kuvitella, että itse ehdottaisin tollaista miehelleni.

Harmi. Minusta se olisi todella kiihottavaa. Täytyy kai vain tyytyä pelkkään fantasiaan. Jo se että kertoisin miehelleni fantasioivani tällaisesta saattaisi loukata häntä ja aiheuttaa pysyvän särön suhteeseemme. Mies ei tiedä että olen s/m-henkinen, vaikka olen joskus huumorin varjolla vihjaillut.

64

12519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alistettu

      Minusta kumppanin fantasioista ei voi loukkaantua jokaisella on niihin oikeus koska harvoin niitä edes toteutetaan. Minusta tuli aisankannattaja kun vaimoni kertoi fantasiansa ja minä huomasin kiihottuvani siitä. En saa nähdä kun vaimo on rakastajansa kanssa koska olen alistuva aisuri joudun sivusta seuraamaan kun he sopivat puhelimessa missä tapaavat ja mitä tekevät. kiihottavinta on kun vaimo palatessan kertoo miten hyvä rakastaja oli ja kertoo yksityiskohdat ja huipennus on kun pääsen liukaille sääälistä tietenkin samalla hän vertailee miten paljon parempi rakastaja oli.

      • Mies rukka.

        Minä olen 55v eukko ja kun haluttaa niin ajan mieheni ulos kavereittensä luo.Juotan nuorempia poikia ja naitatan itseäni, 3-4 on kiva kun käskee ketä tekee mitäkin. Kyllä tekevät kun mamma määrää. Kyllä saa fantasiat kyytiä joka paikkaan kun ukko ei tee. Joskus tullut samaan aikaan kotiin kun pojat lähti. Päässyt sitten liukkaalle jos seisoo. Ei ole koko ikää aikaa pihdata kun nuorille kelpaa vaikka viinan voimalla kunhan saan.


      • Alist..u

        Mulla oli kerran kauhee riita vaimoni kanssa ja oli kylässä työpaikalta vanhempia miehiä. Vaimoni heitteli tavaroita ja sano että muut saa naida mut en minä. Siitähän miehet innostuvat ja olin aluksi mustis kun riisuvat vaimoani, näytti nauttivan kun vaatteet lähti ja sai munaa. Ei siinä voinut kun katsella kun viisi työkaveria pani mun nuorta vaimoa. Enpä tiennyt että oli niin kiihottunut kimppa panosta kun työntelivät joka paikkaan samaan aikaan minusta välittämättä.


      • Ai..r.
        Alist..u kirjoitti:

        Mulla oli kerran kauhee riita vaimoni kanssa ja oli kylässä työpaikalta vanhempia miehiä. Vaimoni heitteli tavaroita ja sano että muut saa naida mut en minä. Siitähän miehet innostuvat ja olin aluksi mustis kun riisuvat vaimoani, näytti nauttivan kun vaatteet lähti ja sai munaa. Ei siinä voinut kun katsella kun viisi työkaveria pani mun nuorta vaimoa. Enpä tiennyt että oli niin kiihottunut kimppa panosta kun työntelivät joka paikkaan samaan aikaan minusta välittämättä.

        Musta on alistavaa kun ollaan kaveri porukassa kännissä ja vaimoni tulee mukaan. Ilmottaa että kuka haluu naida kun ukkoni katsoo kun ei sillä seiso, noloa. Kyllä olen katsellut kun vaimoanai pannaan kuuden miehen voimalla ja pyytää lisää. Ei aina toisen haluista tiedä.


      • pojuetsiieukkoa
        Mies rukka. kirjoitti:

        Minä olen 55v eukko ja kun haluttaa niin ajan mieheni ulos kavereittensä luo.Juotan nuorempia poikia ja naitatan itseäni, 3-4 on kiva kun käskee ketä tekee mitäkin. Kyllä tekevät kun mamma määrää. Kyllä saa fantasiat kyytiä joka paikkaan kun ukko ei tee. Joskus tullut samaan aikaan kotiin kun pojat lähti. Päässyt sitten liukkaalle jos seisoo. Ei ole koko ikää aikaa pihdata kun nuorille kelpaa vaikka viinan voimalla kunhan saan.

        Hei kiinnostaisiko isomunainen nuorimies 20v.. Haluttais 55v eukkoa niin perkeleesti..


      • Ai..r. kirjoitti:

        Musta on alistavaa kun ollaan kaveri porukassa kännissä ja vaimoni tulee mukaan. Ilmottaa että kuka haluu naida kun ukkoni katsoo kun ei sillä seiso, noloa. Kyllä olen katsellut kun vaimoanai pannaan kuuden miehen voimalla ja pyytää lisää. Ei aina toisen haluista tiedä.

        Mä olen normi teini poika. Olin sedän ja sen vaimon mökillä kesän vietossa. Poissa kotoa vanhempien jaloista. Niille tuli autollinen niiden mies kavereita ryyppäämään sinne viikonlopuksi. Me saunottiin kaikki alasti. Pieni sauna ja mä istuin sen naisen sylissä. Äkisti se sedän vaimo rupes kehuu mua. Mun tyttömäinen vartalo on niin seksikäs että mä olen kuin neiti takaapäin. Se käski naida tytöltä neitsyyden pois. Kaikki nauroi. Mut sit yksi nappa mut syliinsä ja puri mua niskasta. Mä tunsin kuinka sillä otti eteen. Sen terska painui mun pakaroiden väliin. Mä kauhistuin ja yritin nousta pois. Se ymmärsi mut varmaan mut väärin. Se nousi kanssa ja työnti munansa mun sisään. Mä huusin ja kaikki nauroi. Se nainen oli ihan hämillään.Mies nussi mua ja äkistä siltä tuli. Se ryöppys mun sisään. Mä yritin jotain, vapisin kaiketi. Mut ennen kuin sai suutani auki oli seuraava jos nussimassa mua .


      • Anonyymi
        virtasenposti kirjoitti:

        Mä olen normi teini poika. Olin sedän ja sen vaimon mökillä kesän vietossa. Poissa kotoa vanhempien jaloista. Niille tuli autollinen niiden mies kavereita ryyppäämään sinne viikonlopuksi. Me saunottiin kaikki alasti. Pieni sauna ja mä istuin sen naisen sylissä. Äkisti se sedän vaimo rupes kehuu mua. Mun tyttömäinen vartalo on niin seksikäs että mä olen kuin neiti takaapäin. Se käski naida tytöltä neitsyyden pois. Kaikki nauroi. Mut sit yksi nappa mut syliinsä ja puri mua niskasta. Mä tunsin kuinka sillä otti eteen. Sen terska painui mun pakaroiden väliin. Mä kauhistuin ja yritin nousta pois. Se ymmärsi mut varmaan mut väärin. Se nousi kanssa ja työnti munansa mun sisään. Mä huusin ja kaikki nauroi. Se nainen oli ihan hämillään.Mies nussi mua ja äkistä siltä tuli. Se ryöppys mun sisään. Mä yritin jotain, vapisin kaiketi. Mut ennen kuin sai suutani auki oli seuraava jos nussimassa mua .

        Annoitko kaikille peppua?


      • Mies rukka. kirjoitti:

        Minä olen 55v eukko ja kun haluttaa niin ajan mieheni ulos kavereittensä luo.Juotan nuorempia poikia ja naitatan itseäni, 3-4 on kiva kun käskee ketä tekee mitäkin. Kyllä tekevät kun mamma määrää. Kyllä saa fantasiat kyytiä joka paikkaan kun ukko ei tee. Joskus tullut samaan aikaan kotiin kun pojat lähti. Päässyt sitten liukkaalle jos seisoo. Ei ole koko ikää aikaa pihdata kun nuorille kelpaa vaikka viinan voimalla kunhan saan.

        Sua on onnistanut. Minulle on vaan tarjonneet nopeeta autossa panoo. Siihen en ole syttynyt, kyllä minullekin kelpaisi vaikka 25-35v nuorimies


    • Cuckold?

      Itse haluaisin todellakin olla aisuri, en silti haluaisi, että siihen liittyy alistamista nöyryyttämistä jne. Kiihottaa vaan ajatus siitä, että joku ulkopuolinen tyydyttäisi vaimoni. Taitaa silti käydä kuitenkin kuten aloittajallekin ja täytyy tyytyä pelkkään fantasiaan.

      • Voin lähteä

        Polkasemaan vaimoas, tyttö lähtee täältä kotiin posket punottaen, raukealla ilmeellä ja hymy huulilla.


      • voi kun tuo aloittaja olisi vaimoni,
        tai vaimoni ajattelisi noin,tai suostuisi edes kokeilemaan asiaa...
        Olen usein puhunut vieraasta vaimolleni,muttei innostu/kiinnostu asiasta...😞
        Mies saisi olla iso/paksukaluinen,
        siisti,sinkku ja Hesasta,että tapaamiset onnistuisi lyhyelläkin varoitusajalla,mies voisi olla myös hiukan dominoiva minua kohtaan...
        Olen haaveillut seksiviikonlopusta per kuukausi,jonka voisimme olla kylässä miehen luona, yhdessäoloa/tekemistä, saunomista ja tietysti sitä,että joudun katselemaan,kun mies pitää vaimoani 'omanaan' sen viikonlopun ajan...

        Ilmeisesti tulevaisuudessakin haavetta vain...


      • PikkuPili

        Minkäs teet,kun ei itselle ole annettu/suotu isompaa...


    • Mauriizio

      Itse oli aikoinani aisuri ensin tietämättäni ja sitten tietoisesti kun vaimo jäi vieraissa käymisestä kiinni,ensin v itutti suunattomasti mutta jossain vaiheessa ajatus rupesi kiihottamaan ja vaimo panetti itseään vanhemmalla jossain määrin varakkallakin miehellä joten kiihotusta lisäsi sekin kun tiesi että vaimo hyötyy siittä taloudellisesti mm pieniä lahjoja sekä muutama ulkomaan matka esim.

    • just niin

      Ihana kun vaimo saa vierasta...

    • Pekka-45

      Minua kiihottaa ajatus,että vaimo mieshiorojalla hirottaa pakaroitaan,reisiä ja lantioseutuaan,koska hieroja on sanonut,että alaselkä ja pakarat ovat täysin jumissa. Ilmeiseti hieronta jatkuu aika kauan,koska hän päivän viimeinen hierottava.Tiedän kun olen nähnyt hierojan uimahallilla,on komee 55 mies ja varustus on mittava,ja pallit suuret joissa isot kivekset.Olen toivonut ,että hieronta jatkuisi kauan vaimo on hyvällä päällä.Olen kysynyt auttaako,hän vastasi,että kyllä.En tiedä onko hän saanut hieronta eli kunnon aisaa,mutta yli 2 kertaa suurenpi kun mulla.

      • Husuni

        Hieno tarina,tuota minä olen toivonut.Olsin ylpeä jos vaimo saisi kunnon aisaa sillon tällön.


    • Nautin,.

      Minulla on vanhempi mies. Kun oli sen töistä kolme isoa pomoa kylässä niin käski olla niille mieliksi. Konjakki virtas ja kaikki oli juovuksissa. Kiihotti kun ukot katselivat sääriäni ja välillä vilauttelin pikkareita. Sitten miehet halusivat makuuhuoneeseen riisumaan minua ja mieheni jäi pois. Olin aivan kiimassa kun rupesivat naimaan vuoron perään. Mieheni ei jutellut pitkään aikaan mitään. Itsehän käski olla vieraille mieliksi. Joskus tapaan niitä hotellissa kun ukot haluu nuorta.

      • Naatin

        Minä kotona saa kaikkea kun haluan, vieraissa saa sanoa mitä haluu. Jos on maksanut nuorelle niin nai joka paikkaan viikonlopun. Mies maksaa vaikka ei tiedäkkään kun nautin nuoresta lihasta.


    • haluaisin olla

      Juuri se joka sen v i t u n lämmittää ja liukasteet sulle sisään laittaa. Paksulla elimelläni saadaan v i t t u tosi märäksi jota voit sitten jälkeeni pienelläsi nylpyttää, niin että lyö spermani vaahdolle.

    • t63435235

      Olen itsekin masokisti ja nautin kun naiseni piiskaa minua mutta en silti ole koskaan ymmärtänyt sitä että mennään vieraisiin. Keksit varmasti jonkun muunkin tavan nöyryyttää miestäsi josta molemmat nautitte kun mennä vieraisiin mikä kuten luulen saisi miehesi sydämen särkymään.

    • Fantasia pari

      Meillä vaimon kanssa on tapana puhua fantasioistamme ja hän kerran kysyi että suostuisinko toteuttamaan hänen fantasian jossa hän panisi edessäni kahden vieraan miehen kanssa ja lopuksi minun pitäisi antaa hänelle suuseksillä orgasmin.
      Tämä olisi rangaistus minulle kun olen useasti halunnut katsella miten hän naisi vieraitten miesten kanssa, eli tavallaan nautin siitä kun olen aisankannattaja.
      Monesti olen ajatellut että on kiihottavaa kun molemmat uskaltaa puhua fantasioista ja ei sitä tiedä vaikka tämän fantasian toteuttaisikin ja saahan vaimo siinä totetutettua tämän masokistisen puolenkin ja myönnän että kyllähän siinä vähän alistetulta tuntuisikin.

      • Ukko aisuri

        Minulla on firma jota johdan, mieheni on vain muutamalla osakkeella mukana. Aikoinaan varastoon tuli nuori poika johon ihastuin. Itse olin 50v mieheni 44v poika kai kuustoista kun ekan kerran kokeilin sitä. Sitten tein siitä auton kuljettajani. Nyt ollaan oltu kai seisemän vuotta seksisuhteessa tiiviisti. Mieheni on onneton suhteessa ja sänkyssä. Kerran yllätti meidät keittiöstä housut nilkoissa kun minua naitiin takaa.Huusin vain että menee muualle katselemaan. Ei juteltu enempää tapahtuneesta. Pari kertaa yrittää tyydyttää minua, auto kuskini melkein päivittääin jos onnistuu aikaa riittää.


      • boss69
        Ukko aisuri kirjoitti:

        Minulla on firma jota johdan, mieheni on vain muutamalla osakkeella mukana. Aikoinaan varastoon tuli nuori poika johon ihastuin. Itse olin 50v mieheni 44v poika kai kuustoista kun ekan kerran kokeilin sitä. Sitten tein siitä auton kuljettajani. Nyt ollaan oltu kai seisemän vuotta seksisuhteessa tiiviisti. Mieheni on onneton suhteessa ja sänkyssä. Kerran yllätti meidät keittiöstä housut nilkoissa kun minua naitiin takaa.Huusin vain että menee muualle katselemaan. Ei juteltu enempää tapahtuneesta. Pari kertaa yrittää tyydyttää minua, auto kuskini melkein päivittääin jos onnistuu aikaa riittää.

        Kuulostaa ihanalta kun saat nuorta munaa ;) ...voin kuvitella kun toimistossasi nuorimies nuolee sua pöydän alla tai panee sua pöytää vasten kesken työpäivän ♥ ...Tai nussii autossa sinua...Miehesi on selibaatissa ;)Hmmm t.mies39v


    • Boss2

      Ostat siveysvyön ;) salaa...Sidot miehesi ja asennat siveysvyön paikalleen ja avain hyvään talteen...sen jälkeen miehesi on sulaa vahaa käsissäsi ;) .Piiskaa,nuoleta joka ilta viikon ajan.Sido ja pakota katsomaan housut kintuissa kun tyydytät itsesi dildolla :) ...Toisella viikolla sido ja laita suukapula....Soita joku mies kylään ja panette miehesi edessä...Kun olette pannut ja spermannut lakanat Mies voi poistua...Nuoleta vehkeesi ja laita Aisuri siivoamaan tai tiskaamaan loppuillaksi piiskan tahdissa ;) ...Siveysvyö tekee aisurin.Ehkä kerran kuussa hänelle orgasmi mutta sinä päätät miten ;) !

      • Voisin elää noin <3


    • alistettu

      Minä olen aisuri, olen kokenut tuon tapaista alistamista.vaimollani on oikeus käydä vieraissa kun hän tullee rakastajansa luota joudun polvillani riisumaan hänen spermaiset stringit sitten määrää katsomaan tarkkaan kuinka turpea ja märkä pillu on hyvin nussittuna ottaa korvista kiinni ja pakottaa imemään klitorista orkkuun asti jos onnistun tehtävässä hyvin saan säälipillua joskus vain runkata hänen ivatessa.

    • Minulla on kokemusta vuosien varrella suhteista Dominoivien naisten kanssa ja olen todellakin sopeutunut ja kasvanut siihen, että naisella on oikeudet kaikkeen ja minulla vain siihen mitä nainen minulle suo.

      Yleensä nuo naiset tekevät heti alussa selväksi, että minulla ei ole oikeuksia ja he määräävät ja kontrolloivat minua täysin. Yleensä "luottamuksen" saamiseksi tai varmistaakseen näyryyteni lukitsevat siveysvyöhön, että en pääse edes runkkaamaan. Siveysvyöllä säätelevät ja nöyryyttävät täysin minua ja olen heidän armoillaan.

      Heillä voi olla suhteita vaikka kuinka ja voivat jopa antaa minut toiselle käyttöön jos vain niin haluavat. Tietenkin kaikki siivoukset ja muuta ikävät kotityöt kuuluvat luonnollisesti minulle.

      • Ja tässä jälleen yksi tapa miten voisin elää onnellisena <3


    • Näin on minullekin käynyt,että siveysvyö jalkvälissä tekee miehen nöyräksi.
      Samalla pystyy nöyrytämään minua kuinka halutaa ja samoin laitaa minut töihin omille kavereileen.
      Hän on myös kertonut tyttö kavereileen jos tarvitsevat siivous tai tarjoilu apua juhliinsa,niin saavat apua minusta.
      Kaikki kotityöt tietenkin kuuluu minulle.

      • Onpas täällä paljon näitä miehiä jotka ovat saaneet tavata ihanan naisen... Varmaan jo kolmas kuvaus täydellisestä elämästä tässä ketjussa :)


    • Ahh mistä tuollaisia naisia saa? Panomiehen tulisi tietysti olla musta mies ja aisuri tulisi pakottaa pukeutumaan naiseksi ja imemään mustaa munaa. Tämä on ollut jo vuosia salainen fantasiani mutta nyt olen alkanut puhumaan siitä julkisesti. Mustat miehet ovat täydellisiä rakastajia oman valkoisen reppana miehen rinnalle.
      Itsekin olen todella pienikokoinen mies enkä saa pippeliäni naisen edessä ylös kuin viagralla. Mutta heti kun näen komean mustan kyrvän liukuvan valkoisen pillun sisälle, niin munani alkaa sykkimään innostuksesta. Pääsispä jonkun söpön blondin kanssa Jamaikan lomalle ;)

    • Jotenkin monet jutut näissä foorumeissa tuntuvat niin vain fantasioilta, mutta se todellisuus usein puuttuu. Mutta se on vain tunne itselläni ei sen enempää.

      • Usein... Sen huomaa mielestäni siitä, että on vaatimus siitä millä tavalla tulee alistaa; "tehtäisiin mulle tätä ja tehtäisiin mulle sitä, sit oon vähän ajatellut että". Siveysvyö lukkoon vaan ja toisen elämä täysin omaan haltuun välittämättä mitä se toinen haluaa tai vaatii. Se on oma toiveeni. Tarpeeni.

        Ihan sama mihin käytetään, miten käytetään. Kunhan käytetään tai sitten pistetään jonnekin odottamaan mahdollista tulevaa käyttöä. Kiusataan. En minä siitä tykkäisi, en alkuun; minä haluan, että olen toisen käytettävänä hänen mielensä mukaan, kunnes haluan vain olla toisen käytettävänä enkä itsekään enää välitä siitä mitä haluan, minä vain enää olen toiselle.

        Tietty tästäkin viestistä voisi olettaa, että nk. "tosipaikan tullen" menisin puihin tai haluaisin lopettaa kesken, että vain fantasioin. Mutta tunnen itseni.

        Olisi vain hyvä olla samoilla linjoilla näissä asioissa eikä törmätä narsistinaisiin, joiden luona siivoilla ja kuunnella vittulua yms. kunnes he potkivat elämästään ulos. Se on ihan OK jollakin tavalla paremman puutteessa... Mutta kaipaan jotain aidompaa.

        Omalla tavallaan tarpeeni voivat olla myös itselleni ja muille tuhoisia kun on heti täysin myyty tavatessaan itsekkään naisen joka pössyttelee päivät sohvalla, juoksee illat baarissa ja saa hoitaa sen luona kotitöitä, sitten katkoo kiristyksen alla kaverisuhteita, yms. Jotenkin kaipaisin ihmistä, joka ei ole ristiriidassa itsensä kanssa; jos hän olisi narsistinen ja itsekäs niin hyväksyisi sen mitä on, eikä alkaisi minun kauttani vasta ymmärtää sitä piirrettä itsessään ja alkaisi vihata sekä kieltää itseään.


      • Mitä seksuaalisuuteeni tulee, niin sen olemassaolo olisi lähinnä toiselle keino saada mitä hän haluaa, eikä antaa minulle mitä minä haluan. Se täytyy myöntää, että hieman vielä haeskelen näitä vastauksia itsestäni "miksi" - mikä on se pohjimmainen syy, mekanismi. Miksi nautin olla omistettuna ja kiusattuna, nöyryytettynä, jne... Mikä tässä on taustalla. What makes me tick.


      • Otunen iski jälleen keskustelun tyrehdyttävine kommenteineen.


    • saakatsoa

      Mieheni fantasia on et katselee kun vieras panee minua. Suostuin sillä ehdolla et valitsen ite sen vieraan ja minä saan toteuttaa oman fantasian ja hän suostuu siihen ettei tiedä siitä etukäteen. Meni siinä aikaa ja sain kyllä utelevia kyselyjä mikä se fantasia olis ja kieltämättä se aina lisäs pientä kiihotusta molemmin puolin.
      Kerran sit tapasin tansittajan kenet tavallaan tunsikin ja kieltämättä joskus päiväunissa halusin. Myöskin tiesin et hän on aika vapaa mielinen. Soitin sit ukolle et nyt ollaan tulossa ja jos kaikki hyvin niin saa katsoa mutta ei sattua. Lopun saa jokainen arvailla mitä tapahtui.
      ps. pieni vinkki molemmat katseli.

    • Jeihou

      Eikö fantasia ole niin sanottu toteutumatton kiihoke.en usko että yksikään mies joka on parisuhteessa ja välittää partneristaan vois haluta oikeesti nähdä ku omaa vaimoa pannaan ja istuu odottamassa vuoroaan en tiedä oleko sitten itse liian omistuksen haluinen kun en ymmärrä .miks antaisin vaimoni vieraan pantavaksi miten suhtautuisi nainen jos sille ehdottaisi et istu tohon jakkaralla ja kättele ku mä panen nuorta,hyvärunkosta naista.

    • IsoaAisaa

      Sitä kiihottavampaa se on mitä isompaa kalua vaimo saa. Kun pääsee liukkaille ja huomaa väljyydestä ettei omalla nysällä ole mitään mahdollisuuksia vieraan isoa vastaan, laukean todella nopeasti. Jos vaimo vielä huomauttaa vieraan isosta koosta tai minun pienuudesta, laukeaminen on taattu.

    • isosonninen

      Sitä itkua,huutoa,kun vaimoon tungettiin isointa kyrpää,mitä voi kuvitella..... Musta mies oli armoton ja seivästi pikkuista vaimoani....ja minä runkkasin vaimoni silmien edessä.....laukesin kasvoilleen ! Hetken päästä kuului murinaa,kun jättikyrpä laukesi vaimooni....... Katselin sitä spermamäärää,mitä vaimoni pillusta valui lakanalle !!!!! Olin kateellinen vaimolle,joka tärisi ja vinkui hoidon jälkeen.....sanoi,ettei olisi uskonut,etä se kyrpä sopisi hänn pilluunsa.......ei kuulemma ole ollut koskaan niin täynnä kyrpää !!!! Tarttui minun nysääni ja alkoi imemään sitä....jattelin sitä mahtikyrpää vaimoni sisällä...ja laukesin pikkuvaimoni imuun....

      • Anonyymi

        Juuri vein vaimoni toisen miehen pantavaksi on siellä yön ja haen huomenna kun on valmis. Kotiin päästyään hän nuolettaa vasta naitua spermalle maistuvaa pimppiä mulle koska olen hänen aisuri miehensä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri vein vaimoni toisen miehen pantavaksi on siellä yön ja haen huomenna kun on valmis. Kotiin päästyään hän nuolettaa vasta naitua spermalle maistuvaa pimppiä mulle koska olen hänen aisuri miehensä.

        Samoin meillä jo vuosia parikertaa kuussa vien vaimon viikon lopuksi naitavaksi kahdelle eri miehelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin meillä jo vuosia parikertaa kuussa vien vaimon viikon lopuksi naitavaksi kahdelle eri miehelle.

        Miksi ette jää katselemaan vaimon nautintoa?


    • Anonyymi

      Vaimoni nautinto on tärkeää.. On luonnollista, että vaimoni saa seksuaalista tyydytystä usean miehen kanssa.
      Aluksi oli harvinaisempaa, mutta vähitellen Rouvan seksi-yhteydet miesten kanssa on lisääntynyt paljon. Rouva nauttii seksistä usean miehen kanssa jatkuvasti.
      olen aisankannattaja, mutta sillä ei ole merkitystä, sillä vaimoni nautinto on tärkeintä.
      Vaimoni on pannut pippelini siveysvyöhön, niin Rouvan on helpompi hallita minua.
      Meistä molemmista on luonnollista, että Rouva nauttii.

    • Anonyymi

      Mieheni kanssa alettiin aisurielämäntapaa viettää sen jälkeen kun olin jäänyt pari kertaa kiinni uskottomuudesta.Meillä on muutama vakkarimies jotka käyvät naimassa mua ja mieheni katselee vierestä tai osallistuu,milloin milläkin fiiliksellä.Olen hyvin seksuaalinen nainen ja kaipaan välillä vierasta miestä,se pitää avioliittomme kasassa.

      • Anonyymi

        Taitaa sun mies rakastaa sinua kovasti,kun antaa sinulle mahdollisuuden nauttia kunnolla seksistä.


    • Itse pienimunaisena miehenä tykkään katsella kun vaimoani tyydyttää isokaluiset miehet,sellanen näky on kiihottavaa kun vaimo saa tosimiestä :)

    • Anonyymi

      Mua kiihottaa ajatus tuollaisesta dominoivasta naisesta jonka aisuri mies olisin. Joutuisin/saisin runkata samalla katselkessaö kun naiseni saa vierasta munaa.

    • Anonyymi

      Jo on cuckoo ajatus

    • Anonyymi

      Hyvä hieronta hieronta pöydän päällä Vermon suunnalla iltapäivisin. Hieron selkä puolen hartioista pohkeisiin. Hieron pakarat ja nivukset hyvin. Käytän hajutonta öljyä. Myös suihku mahdollisuus. Paikka oma asunto. Aikaa iltapäivisin. Ei muita paikalla. Voidaan käyttää maskeja. Saa koskea jos haluaa. Sopii hyvin ensikertalaiselle ja tai kokeneelle bi tai gay miehelle. Tavoitteena lopussa rentoutunut laukeaminen hierojan käsiin. Paikka Vermon suunnalla.

      • Anonyymi

        Mites suhun saa yhteyden?


    • Anonyymi

      Mulla on samanlaisia fantasioita, tosin aisuriksi päätyisi kihlattuni (nainen). Ajatus cuckquean naisesta kiihottaa suunnattomasti, sellaista vain ei helposti löydä. Tahtoisin naida vieraita naisia ja miehiä oman naiseni katsellessa ja avustaessa, saaden tyydytyksensä tuosta roolistaan. Ehkä ajoittain saisi sitten myös itsekin huomiota, mutta pääasiallisesti olisi avustavan ja katselijan / kuulijan roolissa.

    • Anonyymi

      Kuule jos olet aivan oikea sadisti niin hanki mies jolla on mikropenis ja sano että sekin on parempi! Aivan takuulla vituttaa enemmän ku se traditionaalinen mela.

    • Anonyymi

      Olisipa minunkin vaimollani tämä fantasia. Olisin täysillä mukana. En tiedä yhtään miksi tällainen kiihottaa niin paljon. Nöyryytyksestä en tosin hirveästi välitä, mutta olisi mahtava nähdä tai edes tietää, että vaimo on saanut isoa ja nauttinut. Kiihottaisi jos vaimo tulisi kotiin kunnolla naituna ja spermattuna ja pääsisin itse panemaan myös.

      • Anonyymi

        Jos näin olisi ei vaimo antaisi sinun panna. Saisit nuolla paikat puhtaaksi. Sitten pyytää sinua mukaan ostamaan seksikkäitä alusvaatteita itselleen, jotka sinä maksat. Kotona sovittelee ja esittelee niitä sulle. Lähtee sitten "miehensä" luo panemaan. Saat yöllä nuolla taas paikat puhtaaksi. Hetken päästä alat jo odottamaan milloin saapuu, että pääset. Hänen "miehensä" panee rajummin, hänellä on isompi ja sinä siivoat paikat. Se on aisurin rooli. Tätä on parhaillaan tiedossa joka toinen päivä. Jos saat naida häntä se käy vaan kortsun kanssa, koska hänen mies vaan saa laueta sisälle. Arvaa mihin kortsun sisältö laitetaan. Sinun suuhusi. Sinusta tulee spermaämpäri, aisuri ja rahakukkaro. Sitä on olla aisuri. Joskus pääset mukaan leikkiin. Tehtäväsi on imeä mies kovaksi. Katsoa kun kulli makaa tavaran päällä ja ohjata se sitten sisälle. Huomaa tyttöystäväsi ilmeet kun hänen miehensä panee isolla munalla. Mieti tarkkaan haluato olla aisuri. Se on edellämainittua mutta kiihottavinta ikinä.


    • Anonyymi

      Haluatko neuvoja miten saat miehesi innostumaan?

    • Anonyymi

      Ihana asia kerrassaan, mutta voi kun on vaikea toteuttaa. Tosin hyvin monella miehellä on tuon tyyppisiäfantasioita, mutta he tarvitsevat kunnon virikkeen päästäkseen vauhtiin. Meillä se meni näin. Olin lähtenyt mieheni mukana hänen työmatkalleen. Kietelimme useila paikkakunnilla ja hän oli valinnut aina sellaisen hotellin missä oli tanssia. Sinä iltana olimme Jyväskylässä eräässä tunnetussa keskustahotellissa. Chekkasimme sisään ja vaihdoimme vähän kevyempää ylle ja ulos ostoksille. Ihailimme mm. erään naisten alusasuliikkeen erittäin tyylikästä näyteikkunaa ja tokaisin siinä, että tuollaisista hänkin varmasti pitäisi ylläni... Silloin hän suorastaan vetäisi minut sisälle liikkeeseen, missä huolella valikoimme yhdessä minulle elämäni seksikkäimmät alusasut. Rahaa meni aika lailla, mutta oli se sen väärtti. Sain kolme settiä asuja kaikkine herkkuineen. Nailoneita, pikkuhousuja ja rintaliivejä sekä yhden täyspitkän yönsinisen korsetinkin. Taikaisin hotelliin ja mieheni alkoi vimmatusti riisumaan minua, sillä hän halusi heti nähdä ihanuudet ylläni. Pieni yksityinen muotinäytös siitä hänelle tulikin. Sen verran hän kiihottui, että piti jo siinä rakastella ennenkuin menimme aterialla ravintolaan. Söimmr pitkän kaavan mukaan ja sinne alkoi jo tulemaan väkeäkin tanssi-iltaa viettämään. Mieheni sanoi hovimestarille, että pöytäämme ei saa antaa pois, sillä poistuisimme hetkeksi pukeutumaan huoneeseemme. Asia järjestyi ja mieheni avustuksella sain ylleni sukkanauhaliivit, mustat ,nailonit, pikkuhousut ja samaa sarjaa olevat rintsikat. Rohkea meikki ja lopuksi musta, aika lyhyt mekko, minkä alta vain hiukankin kumartaessa sukkanauhat varmasti osuisivat katselijan silmiin. Mieheni ihasteli näkyä ja sanoi, että ajatteleppas, mitä muut äijät tuumisivat jos näkisivät sinut uolaisena. Niin sitten palasimme ravintolaan, missä jo musiikkia hiukan aloiteltiin. Mieheni tilasi shampanjaa ja olin onnellinen saadessani olla niin kovasti huomion kohteena. Tanssimme muutaman pelin, kun yks´ kak'spöytämme viereen ilmestyi eräs mieheni vanha asiakas. He tervehtivät toisiaan sydämmellisesti ja mieheni pyysi häntä istumaan seuraamme. Hän esteli ensin,mutta kun minäkin pyysin (hiukan jo shamppanjan vaikutuksen alaisena) häntä ja niin alkoi eräs elämäni ihanimmista illoista. Miehet tanssittivat minua vuoron perään ja sain vieraalta valtavasti kehuja, joihin miehenikin yhtyi. KUn vieras kehui minua seksikkääksi, mieheltäni lisahti, että olisipa tämä vaan nähnyt millaiset asut minulle tänään hankittiin... Viearaamme silät vaeltelivat kehollani ja taas mentiin tanssimaan selaista hidasta kappaletta. Hän veti minut tiukasti tseään vasten ja pian tunsin hänen käsiensä vaeltelevan selkpuolellani pysähtyen pakaroille, missä tunsin kevyttä puristusta. En edes yrittänyt estellä ja kun olimme lähellä pöytäämme, huomasin hymyilevän mieheni nostavan peukkuaan... Ymmärsin siitä, että jotain hänellä oli mielessä. Kun sitten vieraamme poistui vessaan, minä räväytin hänelle, että on niin ihana mies, että ihan tekisi mieli... JOhon hän vastasi, että mikäs ettei, koettasit vaan saada hänet huoneeseemme esittelemään asukokoelmaasi. Seuraavan tanssin aikana kun vieras taas hyväili, niin sanoin että voisimme käväistä huoneessamme pikku paussilla. Kerroimme asian miehelleni, joka suorastaan laittoi meidät matkaan ja hissillä ylös. Emme ehtineet kunnolla oven sisäpuolelle, kun hän jo oli kimpussani. Veti ainoastaa pikkarino pois ja suoraan ensin sormin, sitten sain tuntea ihana, suuren kullin työntyvän sisääni!! Rakastelimme varmaan parikymmentä minuuttia, kunnes rauhoituimme. Sitten takaisin ravintolaan, missä mieheni tiedusteli suoraan, että maistuiko? Katsoimme vieraan kanssa toisiamme ja purkahdimme heleään nauruun nyökäten. Sovimme uudesta tapaamisesta vieraamme kanssa ja niitä tulikin useita myöhemmin, mutta huoneessamme mieheni halusi heti liukkaille ja nussi paremmin kuin koskaan ennen. Siitä alkaen olen hänen luvallaan ja myöstävaikuteksella saanut kulkea vieraissa ja on meillä ollut kotonakin heitä mieheni seuratessa runkaten vieressä...

      • Anonyymi

        Kiva kuulla näitä juttuja myös vaimon näkökulmasta :)

        Miten usein sulla on vieras mies pitämässä hauskaa sun kanssa?


    • Anonyymi

      Katsokaa yhdessä pornoa näet mistä miehesi kiihottuu😉siitä saat hyvän alun esittää.... Kategoria.. Aisankannattajat🥰

    • Anonyymi

      Oma mieheni ei ole kiinnostunut antamaan minua toisen miehen pantavaksi. Olen liki 100% varma. Harmi, koska seksielämämme on alkanut kuihtua viime vuosina osittain omasta haluttomuudestani/kyllästymisestä/tylsyydestä ja tiedän, että vieraan miehen apu on se oikea lääke tähän. Mieheni ei tiedä, että sisälläni asuu nymfomaani-vaimo, joka pitäisi vaan päästää valloilleen.

      • Anonyymi

        NÄIN TEET AISURIN:
        Aloita hitaasti miehesi kouluttaminen ja istuta häneen siemen. Kun runkkaat häntä ja huomaat, että on oikein kiimoissaan aloita pikkuhiljaa tuhmien puhuminen. Mikä sua kiihottais oikeen paljon kulta? Mieti jotain kiihottavaa, oikeen tuhmaa. Huomaat kun hän tulee nopeasti ja lujaa. Älä kysy mitään. Kehu häntä kiimaiseksi ja kuinka se kiihottaa sinua.
        Seuraavalla kerralla sano, että ajattelee taas jotain, vaikka vierasta pimppiä (anna vaikka joku kohde, julkkis, naapuri, tuttava tms. josta tiedät hänen pitävän. Kysele TV:n ääressä onko joku nainen hänestä seksikäs jne.). Toista ko. leikkiä muutama kerta ja anna siemenen itää. Näin han saa aina vierasta. Muista kehua ja suukotella laukeamista ennen.
        Aina juuri ennen orkkua tulee puhua kiihottavia. Oppii siihen, että mielihyvä ja ajatukset orkku on yhtä ja samaa. Ole ehdoton jos ei tottele ja poistu huoneesta(ole ehdoton vaatimuksissasi aina). Puute saa aikaan masturbointia ja uusia ajatuksia hänessä. Se helpottaa sinun asiaasi.
        Kovenna sitten hieman panoksia:
        "Mietis tänään jotain oikeen tuhmaa, vaikka ryhmäseksiä". Tulee vieraita kaluja ja pimppejä mukaan ajatuksiin. Kehu ja suukottele häntä. Kun on sisälläsi supattele taas tuhmia ryhmäseksistä. Hänellä on siihen ajatukset olemassa.
        Huomaat, että laukeaa kun raketti hetkessä ja varsinkin jos osut oikeaan jutuissasi.
        Jalosta juttuja. Istuta häneen "lisää siemeniä". Vain juuri kun on saamaisillaan. Laukeamisen jälkeen ei sanaakaan asiasta, vaan suukottelua ja kehuja kuinka kiihotut hänestä.
        Sitten kovenna panoksia.
        Tehdääs tänään jotain oikein tuhmaa. Maistata hänellä omaa kiimatippaa. Kerro kuinka sua kiihottaa se. Jos ei suostu poistu paikalta.
        Menee hetki kun pyytää sut takaisin.
        Syötä kiimatippoja sen jälkeen aina ennen laukeamista. Puhu ryhmäseksistä ja isoista kaluista, spermasta kun uskot hänen olevan valmis. Jos kiukuttelee häivy makuuhuoneesta.
        Kun kiimatippoja on mennyt usein hiero spermaisella sormella laukeamisen aikana hänen huuliaan ja laita spermaa hänen suuhunsa. Ota juttuihin aina mukaan isot kalut ja kehu niitä. Ota ajatteluun mukaan kuinka iso kalu liukuu jonkun pimppiin, sitten sinun pimppiin jne.
        Kerro kiimaisella hetkellä kun nai sua, että ajattelet kuinka hän ohjaa miehen kalun sun sisään.
        Toista tätä ja vaikka kun kalu laukeaa hänen kädessään.
        Kerro kiimaisella hetkellä kun nai sua, että ajattelet kuinka miehen kalu liukuu miehesi suuhun. Hän laukeaa melko varmasti heti. Sitten runkatessa kalut ja sperma keskiöön. Kun huomaat, että hyväksyy ne, nuoleta orgasmi itsellesi niin, että hän nuolee spermaista pilluasi. Kun pääset tähän pisteeseen ja teetät hänellä sen aina, jää hän siihen täysin koukkuun. Sitten otat juttuihisi isot kalut aina niin, että ne liukuvat sisälläsi. Supatat TV:tä katsoessa "Millainenkohan panomies tuokin on, varmaan hyvä". "Onkohat tuolla iso kalu"jne. Hän miettii ja kiihottuu silloin itsekseen ja alkaa runkkaamaan ajatukselle.
        Tästä alat johtamaaan juttuja kovempaan suuntaan. "Oisko susta kiihottavaa katsoa kuinka toi nais mua" tai naidessa sano "ajattele kun se panis mua kovaa isolla kalulla".
        Paljon isommalla kun sun kalu jne. Kuiskaile kuinka haluat miestäsi yllättävissä paikoissa. Autossa, kaupassa ym. Ja aina uudet kuviot mukaan.
        Ymmärät miten asia tehdään... kiihotus...jutut pikkuhiljaa kovemmaksi...orgasmi. Eli opetat hänen aivonsa toimimaan uudelleen. Luonto hoitaa loput. Kohta teillä on kolmas mukana makuuhuoneessa. Älä kiirehdi. Rupea meikkaamaan, käy jossain, osta alusasuja, tuoksuja ja flirttaile varoen. Toimi hieman poiketen rutiineista. Osta miehellesi uusi tuoksu, mutta laita sitä tippa itsellesi aina ennen rakastelua. Sano jos kysyy, että se toinen mies tuoksuu tältä. On vaan kiihottumista lisäävä juttu sulle.
        Saa kuvitella toisen miehen tuoksua. Siemen hänen aivoissaan luo kiimaista tuskaa.
        Kiihotus asioista kasvaa. Näin syntyy aisuri.


    • Anonyymi

      Nainen käy ottamassa isokyrpäistä miestä silloin tällöin ja on yön poissa. Kertoo sitten kotona miltä tuntui naida ja rakastella isoa miehekästä miestä koko yön kiihkeästi. Pillu on aivan turvonnut ja spermainen yöstä. Kun nain vaimoa takaapäin, niin hän hokee miehen nimeä ja kertoo kuinka ihana kyrpä sillä on ja kuinka ihanaa se on kun hän laukeaa sisälle pitkän tauon jälkeen, kun molemmat ovat odottaneet kiimoissaan tapaamista.

    • Anonyymi

      Olen itse miettinyt miksi ajatus tyttöystävästä vieraan miehen kanssa on niin kiihottava. Olen tyttöystävälle tämän fantasian kertonutkin ja ei sitä heti kieltänytkään etteikö voisi panna vieraan miehen kanssa. Tämä keskustelu kiihoitti selvästi kumpaakin ja seksin aikana tästä mun fantasiasta puhuttiin. Myöhemmin sitten taas keskusteltiin asiasta ja todettiin, että ehkä se on vaan ajatuksena tosi kuuma ja tyttöystävä myös sanoi, että ei oikeassa tilanteessa varmaan edes pystyisi tähän. Puhuttiin kyllä, että sen voisi ”ehkä” joskus kaukaisessa tulevaisuudessa toteuttaa. Olen ylpeä että pystyttiin kuitenkin asiasta avoimesti puhumaan ja se oli todella kiihottavaa. Itse olen myös tullut siihen tulokseen, että se on kyllä todella kuuma ajatus ja mua alkaa heti panettaan mutta ehkä en pystyisi itsekkään tätä oikeassa tilanteessa hyväksymään… ainakaan vielä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    • Anonyymi

      Olemme reilu 50 pari ja harrasteneet aisurijuttuja jo vuosia, yhteisellä suostumuskella ja molempia kovasti kiihottaen. Aikanaan lkaikki alkoi pornoelokuvista, joita usein yhdessä katselimme, runkkasimme itseämme ja toisiamme ja rakastelimme rajusti lopuksi. Useissa filmeissä oli yhden naisen kimpussa monta miestä ja kerran kysyessäni vaimolta, olisiko kiihoittaava olla monen miehen hyvänäpidettävänä, hän vastas huohottaen ja selvästi kiihottuneena että kyllä. Samalla koitin hänen pilluaan ja se oli aivan markä vaikkemme ollet vielä runkkailleetkaan. Sitten naimme todella rajusti ja kimaisena kysellin vaimolta, että nytkö haluaisit lisää miehiä naimaan, hän myönsi että iso lisäkyrpä olisi hyvää. Hän alkoi todella huohottaa ja kuvaili, miten hän halauaisi että vieras naisi häntä. Molemmat olimme aivan kiimoissa. Sillä kertaa rva sai tyytyä sauvaan pepussa, mies pimpassa. Sen jälkeen vaimo valitteli, ettei hän ehkä uskaltaisikaan antaa vieraalle. Lopulta kuitenkin, monta kertaa naituamme asiasta kiimaisina keskustellen, vaimo sanoi hän haluaa kokeilla vierasta kalua, jos se on mulle okei. Toki olihan se.
      Päädyimme siihen että laivalla kahden yön risteltylle toteutamme sen. Mukaan rouvan seksikkäät alusvaatteet, varmuuden vuoksi myös hieromasauvat, jos ei vaikka onnistukaan. Illalla menimme yhdessä tanssiravintolaan ja silmäilimme miehiä sillä silmällä, kuka olisi sopiva. Vaimo jäi yksin pöytäämme kun minä poistuin baaritiskille. Rouvaa haki useampikin mies tanssimaan. Lopulta rouva tuli luokseni ja ilmoitti että viimeisin tanssittaja, komea, aika nuorehko mies olisi hänelle sopiva. Kaverilla oli opllut kuulemma myös lupaava pullotus housuissaan imiessään vaimoa tiukasti itseensä kiinni. Imeisesti halusi antaa vinkin että on kiinnostunut... Minä totesin, että eikun toimeksi. Vaimo meni itse hakemaan kaveria tanssimaan ja muutaman tanssin jälkeen he menivät ohitseni, matkalla hyttiimme, vaimon isksiessä minulle silmää. Olimme sopineet, että hän kertoo kaverille olevansa luvalla hakemassa vierasta. Seuraavat puolituntia olivat baarissa todella pitkät ja sai peitellä seisovaa kaluaan. Sitten lähdin hyttiin, kuten olimme sopineet. Jo käytävälle hyttimme oven takana kuulin, että tositoimissa ollaan jo. Avasin pikkuhiljaa oven ja näin aivan mahtavan ratsastuksen olevan meneillään. Vaimo ratsasti miehen todella ison kalun päällä, josta ei tullut kuin osa ulos vaimon nylkyttäessä sitä sisäänsä edestakain. Vaimo oli selkä kaveriin päin ja kasvot ovelle päin, kaverin kadet rinnoillaan tiukasti puristaen niitä. Vaimon voihkinasta ja huudosta päätellen häneltä tuli koko ajan orgasmeja. katselin kiimasiena kulli kädessäni tuota irstasta näkyä. Vaimo huomasi että olin tullut hyttiin, hymyili minulle ja sanoi että on kylllä kannatti kokeille, tekee niin hyvää. Kaveri myös ilmeisesti tuli ääneekkäästä huudahtelusta päätellen. Vaimo retkahti selälleen kaverin päälle ja tuo mahtava ja todella paksu kulli luiskahti ulos pillusta valtavan spermamäärän myötä. Kysin vaimolta et annnoit sit plajaalla, niin totesi että kyllä, oli niin kiimassa ettei halunnut kumia. Ja kaveri todisteli olevansa terve ja varattu eikä ole ollut muiden kanssa kuin vaimonsa. Siihen rouva luotti ja halusi paljasta, minulle se sopi myös. Rouva halusi että menen vielä vähäksi aikaa ravintolan, he jatkavat vielä. Tulin tunnin päästä sit takaisn ja asiinä he nussivat kyljittäin sängyllä. Minä menin nyt avustamaan ja puristelemaan rouvan rintoja ja suutelemaan häntä. Hän oli aivan kiimoissaan ja huohotti koko ajan hiestä märkänä. ja kun koitin pillua, sillä oli valtavat määrät spermaa ja se iso kulli edelleen nussi edestakaisin vaimoa. Kaverin lopetettua vaimo tuli toiselle sängylle ja kääntyi minuun selin, levitti pilluaan sormin ja sanoi että nussi nyt kunnolla naitua pillua, sitähän sinä halusit. Ja minä nussi , tosin kiimaisena laueten aika nopeesti. kaveri katseli meitä ja hiplasi omaa kulliaan samalla. Sovittiin että palumatkalla hän voi tulla suoraan hyttiimme, jatkaisimme kolmisin. Tosin sitten kerran naituamme rouvaa molempiin yhtaikaa, he totesivat että minä sain jo tarpeeksi, menepä baariin... Kaverista tuli pitkäksi ajaksi vakkarimme, sai myös myöhemmin vaimoltaan luvan käydä luonamme, koska vaimoa ei seksi juuri kiinnostanut. Olemme myös laajentaneet kokeilujamme useaan mieheen ja pariskuntiin, kaikki olleet ihania kokemksia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Jos teillä jommalla kummalla on kiinnostusta tälläisiin juttuihin, ehdottomsti kannattaa ottaa puheeksi ja jos molempia kiinnostaa ja pelisäännöt ovat selvät, kannattaa kokeilla.

      Tyytyväinen Pari

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2990
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1716
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1129
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      259
      877
    Aihe