Vielä muutama vuosi sitten mun paniikkikohtaukseni olivat sydämen muljuamista, hyperventilointia ja raajojen/kasvojen pistelyä. Nykyään mukaan on tullut myös epätodellisuuden tunnetta, mikä on ihan sietämätöntä. Askeleet ja koko kroppa tuntuvat silloin oudon kevyiltä ja näkökenttäkin sumenee. Pelkään aina että saan jonkin sydänkohtauksen tai taju lähtee / pyörryn. En pysty ollenkaan kontrolloimaan itseäni tuolloin, vaan muutun todella levottomaksi ja saatan säntäilläkin ihan päättömästi. Taikka tarraan kaverin kädestä kiinni ihan hysteerisenä enkä pysty puhumaankaan kun happi tuntuu loppuvan.
Mulla on avaran paikan pelkoa ja yleensä pahin paniikki iskee kyseisissä paikoissa. Se on niin kamalaa kun tuntuu ettei pysty toisaalta liikkumaan kun pelottaa niin, mutta toisaalta tuntuu kauhealta jäädä seisomaankin siihen aukealle paikalle kun tuntuu että taju lähtee. Joskus saatan pystyä kävelemään ihan rauhassa jollain vähän aukeammalla paikalla, kunnes kuin salama kirkkaalta taivaalta muistan paniikin ja siitä se sitten lähtee, kaikki tuntemukset asteittain.
Epätodellinen olo ahdistaa
Tttttttt
2
103
Vastaukset
- tähtönen_
kokeile erilaisia rentoutusharjoituksia ja tietoista läsnäoloa. Ja opi ymmärtämään, että paniikki on vain pelkoreaktio, ei mitään vaarallista ja parhaiten auttaa kun vaan altistaa itseään asoille, jotka aiheuttavat paniikkia :) tsemppiä!
- Neuvo6
Kun menet aukiolle paikalle, keskity hengittämiseen. Laske neljään kun hengität sisään ja neljään kun hengitätä ulos. Varmuuden vuoksi puhalla kunnolla uloshengitys. Työnnä muut ajatukset mielestä pois kunnes olet ylittänyt pelottavan paikan. auttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1493969Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123531Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai492957Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122932Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1442541- 522241
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist161488"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1051446Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631324Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t381189