Kärsin ahdistuksesta, sosiaalisten tilanteitten jännittämisestä&peloista, ja muutama vuosi takaperin tuli vaikea psykoottinen masennus diagnoosi. psykoosioireina oli tuolloin mm. mustasukkaisuusharhat/kuvitelmat. nykyään lääkityksenä ainoastaan venlafaxiini, ja ahdistukseen sekä nukkumiseen opamox. aikoinaan ollut myös ketipinor, abilify, ja ketipinorin tilalla oli mirtatsapiini vähän aikaan.
mietinpä vaan että onko ihan normaalia, onko teillä muillakin ahdistuksesta kärsivillä tämmöistä ihmisten ilmoilla, esim kaupoissa, kylillä, kaupungilla tms:
Aina kun menen kauppoihin kylille (asun aika pienellä paikkakunnalla)
niin tuntuu että kaikki tuijottavat ja tarkkailevat, ja nimenomaan negatiivisella mielellä. en tiedä onko se oikeasti noin, vai omaa kuvitteluani, en tiiä onko asia todella niin? tuntuu että oon "outolintu" ja kyttäyksen ja negatiivisen arvostelun ja juoruilun kohteena. yleensä en välitä mitä muut ajattelee tai esim juoruilee. mutta kun tuo ahdistaa suunnattomasti, jos esim liikun kylällä missä enemmän ihmisiä niin muutenkin oma ahdistus&jännittäminen vain pahenee juurikin oikean tai kuvitteellisen tuijottamisen takia.. ja vältän myös katsomasta useimmiten ihmisiä silmiin, siis vastaantulevia, koska jos joku katsoo tyyliin ilkeästi tai vihaisen näköisenä niin loukkaannun ja ärsyynnyn tosi helposti.. mikä mulla on? onko kellään muulla tämmöistä? se häiritse jos oikeastikin jotkut tuijottavat.. ja siis ei mussa ole mitään fyysisesti poikkeavaa, ihan ihmisen näköinen olen, ettei se voi ainakaan ulkoisista seikoista johtua? kauneudesta en sitten tiedä, vaikea ite sanoa.. (viittaan että yleensä kauniita ihmisiä tujotetaan.)
tuntuu ettei pysty olemaan luontevasti ihmisten ilmoilla.
takana on ollut aika isoja elämänmuutoksia, avoero ja muutto vieraalle paikkakunnalle, uusi suhde&kihlaus,jonka jälkeen hylätyksi tuleminen. yksinäisyys. uskon että nuo ainakin ovat pahentaneet ahdistustani. ja vaikuttaneet taustalla nykyisiin ongelmiini.
käyn myös juttelemassa mielenterveystoimistossa psykiatrisella sairaanhoitajalla, vielä en oo avautunut tästä ko asiasta, koska oon vasta tiedostanut/huomannut tämän mahd. vainoharhaisuuteni (?) niin ajattelin ainakin seuraavalla kerralla ottaa siellä puheeksi...
kellekään tuttua? oonko tosissaan seonnut? kuuluuko ahdistukseen, vai onko kenties psykoottiset oireet iskenyt?
mietinpä vaan että onko ihan normaalia, onko teillä muillakin ahdistuksesta kärsivillä tämmöistä ihmisten ilmoilla, esim kaupoissa, kylillä, kaupungilla tms:
Aina kun menen kauppoihin kylille (asun aika pienellä paikkakunnalla)
niin tuntuu että kaikki tuijottavat ja tarkkailevat, ja nimenomaan negatiivisella mielellä. en tiedä onko se oikeasti noin, vai omaa kuvitteluani, en tiiä onko asia todella niin? tuntuu että oon "outolintu" ja kyttäyksen ja negatiivisen arvostelun ja juoruilun kohteena. yleensä en välitä mitä muut ajattelee tai esim juoruilee. mutta kun tuo ahdistaa suunnattomasti, jos esim liikun kylällä missä enemmän ihmisiä niin muutenkin oma ahdistus&jännittäminen vain pahenee juurikin oikean tai kuvitteellisen tuijottamisen takia.. ja vältän myös katsomasta useimmiten ihmisiä silmiin, siis vastaantulevia, koska jos joku katsoo tyyliin ilkeästi tai vihaisen näköisenä niin loukkaannun ja ärsyynnyn tosi helposti.. mikä mulla on? onko kellään muulla tämmöistä? se häiritse jos oikeastikin jotkut tuijottavat.. ja siis ei mussa ole mitään fyysisesti poikkeavaa, ihan ihmisen näköinen olen, ettei se voi ainakaan ulkoisista seikoista johtua? kauneudesta en sitten tiedä, vaikea ite sanoa.. (viittaan että yleensä kauniita ihmisiä tujotetaan.)
tuntuu ettei pysty olemaan luontevasti ihmisten ilmoilla.
takana on ollut aika isoja elämänmuutoksia, avoero ja muutto vieraalle paikkakunnalle, uusi suhde&kihlaus,jonka jälkeen hylätyksi tuleminen. yksinäisyys. uskon että nuo ainakin ovat pahentaneet ahdistustani. ja vaikuttaneet taustalla nykyisiin ongelmiini.
käyn myös juttelemassa mielenterveystoimistossa psykiatrisella sairaanhoitajalla, vielä en oo avautunut tästä ko asiasta, koska oon vasta tiedostanut/huomannut tämän mahd. vainoharhaisuuteni (?) niin ajattelin ainakin seuraavalla kerralla ottaa siellä puheeksi...
kellekään tuttua? oonko tosissaan seonnut? kuuluuko ahdistukseen, vai onko kenties psykoottiset oireet iskenyt?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä minulla ainakin on juuri tuollaista. Pelkään ihmisiä ja olen aina valmistautunut saamaan jonkin kiukkuryöpyn niskaani milloin mistäkin syystä. Jos ihmiset naureskelevat keskenään, epäilen aina että he pitävät minua pilkkanaan. Jos pukeudun arkisiin vaatteisiin, ajattelen, että ihmiset pilkkaavat arkisuuttani. Jos laitan parempaa päälle, ajattelen että he naureskelevat yritykselleni näyttää paremmalta. Tällainen ajattelu korostuu kun liikun yksin.
Sitten kun välillä näkee/kuulee näitä (yleensä nais-)kaksikoita, jotka pilkkaavat ja naureskelevat kaikkia ohikulkijoita, tuntuu että haluaa mennä takaisin kotiin ja käpertyä peiton alle piiloon.
tosi tuttua kyllä! ja sitten jos jotkut kauempana naureskelee niin aina epäilee että nauravat juuri mulle.. ja sitten teinit on pahimpia, useimmiten teinit saattaa takaa huudella jotain tyyliin "kato mitkä vaatteet tolla on päällä", tai jotain supattavat niin tulee aika inhottava fiilis.. ja sit haluu äkkiä kotiin piiloon. yrittänyt sitten lohduttaa itseäni ajattelemalla, että ovat vain kateellisia, ja teineillä on yleensäkin itselläänkin paha olla ja epävarmuutta ittensä suhteen.. et pitää olla samanlaiset vaatteet kuin muilla ja ei uskalleta esim pukeutua niin kuin itse haluaa.. ja kyllä mä laitan ne vaatteet päälle mitkä musta tuntuu parhaimmalta, enkä halua miellyttää ketään tai pukeutua ajattelemalla että mitä muut ajattelee.mut en mä kyllä mitenkään erikoisesti pukeudu, useimmiten mulla on päällä joko farkut tai collegehousut, fiiliksistä riippuen, et koen kuiteski sulautuvani massaan. mut aina, oli miten oli, oli mitä tahansa päällä niin aina joku saattaa naureskella tai ilkkua tai jotain.. ei siitä mihinkään pääse. mut pahinta on kuiteski se että kokee olevansa tuijottamisen kohteena ja outolintu.. on se sit totta tai omaa kuvittelua vaan.. eihän sitä koskaan voi tietää mitä toiset ajattelee kun emme ajatustenlukijoita ole.. ja kun elän ihan normaalia elämää, en aiheuta pahennusta, en tee mitään väärää, en pilkkaa, en dokaa, en yhtään mitään, elän hissukkaelämää, niin silti sit tuntuu et on jotenkin huomion kohteena.. omituista.. se vaan että kuvittelenko mä vaan omiani, vai onko se totta.. missä se raja kulkee.. :/ ja ihan aikuinen, 26v nainen olen.. tosin näytän nuoremmalta mitä olen, saanut monesti kuulla.. ehkä siksi teinitkin kiinnittää enemmän huomiota kun luulevat et olen teini :)
sori vahingossa laitoin uuden nimimerkin,mut siis olen tän viestiketjun aloittaja.
Vainoharhaisuus kuuluu myös psykoottisiin oireisiin.
Itse kärsin samoista kun te. Olen varma että muut tuijottavat ja haluavat pahaa. Nauravat että onpa typerän näköinen ihminen ja täysin turha. Kärsin myös vainoharhoista että joku tulee sisään kotiin ja haluaa pahaa. Voin linnoitautua veitsen kanssa vessaan koska olen varma että joku tulee kohta ja tekee pahaa. Kestää aikansa tajuta että se ei ehkä ole totta. (=todellisuus vääristyy) Kaikki tää aiheuttaa tietenkin ahdistusta. Mun dg onkin sitten paranoidinen skitsofrenia.
kamalaa! eikö lääkitys auta tai helpota noita vainoharhaisuus oireita? itselläni aikoinaan auttoi ketipinor.. mutta sitä mä pelkään että kun ei enää ole ollut mulla mitään psykoosi-lääkkeitä, niin jos mulla uusiutuu? tai jos on taas tullut oireita? ainakin tätä vainoharhaisuutta :/ psykoottiset oireethan helposti uusiutuu, jos on ennenkin ollut ja sitten masennusta niin.. mutta ei mulla niin pahat ole nää että mä lääkitystä tarvitsisin? no..ehkä ammattilainen kyllä osaa sanoa sitten paremmin.. ja noi psykoottiset oireethan tuppaa pahenemaan jos ei niitä hoida lääkityksellä.
voimia sulle! (paranoidinen skitsofrenia)
Varmasti helpottaa oireita, en tiedä kuinka pahassa jamassa olisin ilman lääkkeitä. Nyt menee abilify ja ketipinor. Mutta nyt on vaan taas sellainen huonompi aika kait.. Ahdistaa ja vainoharhaisuutta on.
Psykoosit uusiutuu herkästi, monet joutuvat syömään lääkkeitä koko elämänsä. Tietty tässä poikkeuksiakin. (enkä nyt toivo että joku anti-lääkeihminen alkaa tulla kertomaan miten vaarallisia lääkkeet on, kiitos.)
Ammattilainen osaa sulle PööPöö kertoa paremmin tarvitsetko lääkitystä, mutta toivon että sua kuitenkin seurataan että jos menee siihen niin saat apua nopeasti. Olethan hoidon piirissä? Voimia myös sulle ja parempaa huomista
Moi, kärsin vakavasta ahdistuneisuushäiriöstä ja sun kertomat jutut kuulostaa erittäin tutuilta.. Mä näen ihmisiä, joita ei oikeesti oo. Mä kuulen ääniä ja vaellan mielen kanssa ihan eri paikassa missä oikeesti olen.. Tsemppiä sulle kesään ja toivottavasti pääset oireistasi yli :)
Tässä mun blogi jos haluut käydä kurkkaamassa, aihe ei ole aina ahdistus mutta kyllä sekin on osa mun jokaista päivää..
tuhottu.blogspot.fi
Täällä myös yksi paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä kärsivä.
Minäkin asun pienellä paikkakunnalla jossa ihmiset todellakin osaavat juoruta ja tuijottaa.
Se on täälläpäin niinsanottuna vain kyläläisten tapa mutta ahdistava sellainen.
Minulla on ollut näitä oireita noin yhdeksän vuotta. Olin koko peruskouluajan koulukiusattu mutta traumaterapian avulla olen päässyt niistä muistoista eroon.
Ahdistus ja pelko muita ihmisiä kohtaan on jäänyt silti. Se vain tulee jostain alitajunnasta. Suhtaudun ihmisiin varauksella. En uskalla päästää ketään liian lähelle (seurustelusuhteet).
Olen yrittänyt saada elämääni iloa ja pirteyttä pienistä askareista. Lukemisesta, musiikista, lenkkeilystä jne.
Tsemppiä ja hyvää kesää kaikille ketjuun kirjoittaneille!
Muistakaa että olette ainutlaatuisia ihmisiä juuri omana itsenänne. Toisten mielipiteistä ei tarvitse välittää.
Olkaa rohkeita jatkossakin!
Mulla on prikulleen samat oireet mitä täällä ja ahdistuneisuushäiriö dg ja masis. Mulla on melkein koko aika tunne kuin olisi silmät selässä, ihan vaikka olisin yksin kotona. Melkein näenkin itseni ulkopuolisesn silmin ihan oikeasti joka sekunti. Se tuntuu just siltä kun se tunne tulisi jostain alitajunnasta ja pahenee paljon ihmisten ilmoilla. Mä en ole vielä pystynyt vaikuttamaan siihen kytätyksi tulemisen tunteeseen. Se vaan tulee jostain.
Oon halunnut tietää että onko se vainoharhaa tai psykoottista mutta en ole näiltä psykiatrian ns. ammattilaisilta saanut minkäänlaista kantaa asiaan ja se vaan sivuutetaan. Kun on ahdistuneisuushäiriöinen niin epäillään että se hulluksi tulemisen pelko vaan kuuluu siihen mutta oikeasti olen huolissani. Mulla on vielä suvussa paljon skitsofreenistyyppisiä häiriöitä vaikka ei tosin ihan lähisuvussa.
Onko toi oikeesti psykoottista vainoharhaa vai ihan ahdistusta?