Kaikki tuntuu olevan hyvin, kuntoilen, pidän itsestäni huolta ja opiskeluni kohti poliisin uraa alkaa syksyllä. Tästä huolimatta puuttuu vain elämästäni sosiaalinen puoli. Ystävät ovat töissä (luonnollisesti) aina, kun minulla olisi aikaa tai päinvastoin. Haluaisin kovasti tutustua uusiin ihmisiin ja olin vähällä rekisteröityä pariin deittipalveluun, kunnes vetäydyin pois viime hetkellä sulkemalla sivustot.
Luulen että se vaikuttaa, kun kuukausi sitten tyttöystäväni yhtäkkiä lakkasi pitämästä minuun enään yhteyttä. Pian huomasin yhteydenotoistani huolimatta, että hän on etäännyttänyt itseään minusta, ehkä jo pidemmän aikaa. Elimme kaukosuhteessa, mutta tapasimme joka viikonloppu. Loppuaika ei enään mennyt niin hyvissä merkeissä, koska hänellä oli ollut jo pidempään jotain, joka painoi hänen mieltään vaikka yritti peitellä tätä.
En halunnut hiillostaa, mutta yritin kysellä että mikä hänen mieltään painaa, aloin muuttua hieman jo vainoharhaiseksi siitä, että mitä uskon hänen puheistaan ja mitä en. Johtuen juuri tästä, että hänen käytöksensä aaltoili. Ikäänkuin olisi huono-omatunto jostain asiasta. Hän alkoi olemaan välillä vaivaantunut, eikä enään sanonut mitään kun sanoin että rakastan sinua.
Liian usein automaattisesti itseäni syyllistin riidoista, joita täytyi nyt oikein varpasillaan varoa. Hän saattoi suuttua helposti ja yritti syyllistää minua.
Loppujenlopuksi edes se ei tullut selväksi, että onko tämä ohi vai ei.
Ei mitään selvyyttä vaikka suoraan kysyin häneltä. Vain syitä ja syyllistävää puhetta, että minun täytyisi käydä nyt polvilleni anomaan. Aluksi närkästyin erittäin paljon tästä käytöksestä hänen puoleltaan, koska ei olla kumpikaan enään teini-ikäisiä vaan aikuisia ihmisiä.
Järjetön stoori ja lataus tähän nyt tulikin vaikka piti lyhyeksi jättää, hahaa.
Hulluinta tässä on, että kaipaan tätä naista edelleen kovasti, mutta en voi tai halua ottaa nyt yhteyttä häneen. Kumpa nyt vain piristyisin ja saisin uutta eloa sosiaaliseen elämääni. Tämä ei tarkoita, että uutta suhdetta ns. etsiskelisin.
Luulen että se vaikuttaa, kun kuukausi sitten tyttöystäväni yhtäkkiä lakkasi pitämästä minuun enään yhteyttä. Pian huomasin yhteydenotoistani huolimatta, että hän on etäännyttänyt itseään minusta, ehkä jo pidemmän aikaa. Elimme kaukosuhteessa, mutta tapasimme joka viikonloppu. Loppuaika ei enään mennyt niin hyvissä merkeissä, koska hänellä oli ollut jo pidempään jotain, joka painoi hänen mieltään vaikka yritti peitellä tätä.
En halunnut hiillostaa, mutta yritin kysellä että mikä hänen mieltään painaa, aloin muuttua hieman jo vainoharhaiseksi siitä, että mitä uskon hänen puheistaan ja mitä en. Johtuen juuri tästä, että hänen käytöksensä aaltoili. Ikäänkuin olisi huono-omatunto jostain asiasta. Hän alkoi olemaan välillä vaivaantunut, eikä enään sanonut mitään kun sanoin että rakastan sinua.
Liian usein automaattisesti itseäni syyllistin riidoista, joita täytyi nyt oikein varpasillaan varoa. Hän saattoi suuttua helposti ja yritti syyllistää minua.
Loppujenlopuksi edes se ei tullut selväksi, että onko tämä ohi vai ei.
Ei mitään selvyyttä vaikka suoraan kysyin häneltä. Vain syitä ja syyllistävää puhetta, että minun täytyisi käydä nyt polvilleni anomaan. Aluksi närkästyin erittäin paljon tästä käytöksestä hänen puoleltaan, koska ei olla kumpikaan enään teini-ikäisiä vaan aikuisia ihmisiä.
Järjetön stoori ja lataus tähän nyt tulikin vaikka piti lyhyeksi jättää, hahaa.
Hulluinta tässä on, että kaipaan tätä naista edelleen kovasti, mutta en voi tai halua ottaa nyt yhteyttä häneen. Kumpa nyt vain piristyisin ja saisin uutta eloa sosiaaliseen elämääni. Tämä ei tarkoita, että uutta suhdetta ns. etsiskelisin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kun toinen päättää suhteen yksipuolisesti, sitä jää vähän kysymysmerkkinä ihmettelemään että mitä tapahtui. Sun rakkaus on ihan elossa ja vain hämmentynyt, hänen taas on jo tehnyt matkan uuteen eikä hänellä ole suhun mitään tunnesidettä. Joten luultavammin jäät ilman vastauksia.
Kuten itsekkin nyt mietittyäsi ymmärrät että tuo ero ei ollut mikään yllätys, et vain halunnut nähdä merkkejä mitä tuleman pitää.
Se miten pääset yli tuosta suhteesta on aika, hyväksyt sen tosiasian että se pelasi aika raukkamaisesti sulta salassa ja jätti typerällä tavalla. Aikuismaiseksi häntä ainakaan ei voi sanoa. Käyt nyt päässäsi läpi koko suhteen, hyvät ja huonot ajat. Sitten mietit ne merkit uudelleen mistä se ero oikein jo alkoi, ja sanot mielessäsi tai kirjoitat tai miten haluatkin, hyvästit hänelle. Eikä hänelle sitä kannata lähtettää yms, tuskin kiinnostaa. Mutta että saat omassa päässäsi tehtyä eron ja saat pisteen asialle.
Siitä kuluu sitten vielä jokunen aika että alat tuntemaan olosi hyväksi ja saat taas tutkan päälle. Elämässä kannattaa muistaa se, että hyvät asiat jää sun luo, huonot lähtee. Mitään ei kannata väkisin roikottaa, siitä ei onnea itselleen saa. Anna asioiden siis soljua eteenpäin, keskity opiskeluihin, käy ulkona, ja miksi et laittaisi ilmoitusta. Ei se sido mihinkään, ja kuka tietää jos saat uusia kavereita tai jopa jotain suurempaa, Ei kannata ottaa liian vakavasti jotain deittisivustoa, annat mahdollisuuden ilman mitään odotuksia.
Elämä ja rakkaus voittaa aina, kun vain pysyy avoimena ja rohkeana ottamaan vastaan mitä elämä tuo.
Järkeviä sanoja ja puhetta jälleen, että oikein ylpeäksi pistää sun puolesta, f*ck! Vilpittömästi! Kyllä näistä tukipilaria saa kasvatettua hyvän matkaa :)
Ja itse asiaan: todella ymmärrän mitä tuollainen tilanne tuo tullessaan tunne-elämään. Sitä seilaa kaikkien niiden uskomattomien ja ristiriitaistenkin tunteiden aallokossa. Itselläni jollain tapaa hyvin saman kaltainen tilanne vaikka avopuolisoita oltiinkin lähes 3v ajan. Toisaalta, olen saanut osaan kysymyksistäni vastauksen kun olen yrittänyt saada toisen ymmärrykseen sen, että ilman yhteistä keskustelua ja analysointia mun on todella vaikea jatkaa eteenpäin. Jos toinen välittää edes hieman on inhimillistä tulla vastaan edes pieni matka.
Hurjan paljon tsemppiä! Toivottavasti voit jo paremmin ja olet saanut sosiaalista elämää! Minä sitä vasta yritän kasvattaa..
Mulla sama tilanne. Yritin jotain keskustella, mutta syyksi tulee se, että ollaan molemmat kuulemma liian hankalia omalla tavalla. Olisin halunnut jatkaa, olla hänen kanssaan, mutta ilmeisesti joku toinen on hänet vienyt. Puheista päätellen. Hän vaan heitti hanskat tiskiin. Joten ymmärrän tuon tunteen hyvin, että jätetään syvässä hiljaisuudessa ja hiljalleen etäännytään kumppanista. Mä en taas usko muuttavani ikinä kenenkään kanssa yhteen. Kerran sen tein ja liian hepposin perustein. Tällä hetkellä ei vaan ole intoa ihmisiin, ei tutustumiseen, eikä varsinkaan kehenkään siinä mielessä. Aika tietysti tekee tehtävänsä, joten ei auta kun puuhailla omiaan ja saada oma elämä raiteilleen.