Otsikossa se jo tulikin... Ennen lasta meillä meni jokseenkin hyvin, nyt kaikki on muuttunut. Halusimme molemmat lapsen, mies jopa oli patistamassa lääkärin pakeille kun ei yrityksestä huolimatta tärpännyt.
Nyt on elämä jatkuvaa vääntämistä kaikesta. Vauvan hoitoon hän ei osallistu ellei ole ihan pakko, minä ja lapsi "häiritään" hänen puuhiaan, parisuhdeaikaa ei ole koskaan vaan kun vauva nukkuu, istuu hän tietokoneellaan siihen asti kunnes käy nukkumaan. Olen vittuuntunut tilanteesta ja ilmaissut sen monesti. Kotona ei viihdy juurikaan ja sekin aika minkä kotona on menee jalkapalloon ja tietokoneeseen. Jos asiasta yritän keskustella, on vastaus että älä puhu niin paljon ja jos edelleen jatkan niin haukkuu minua tosi ikävillä sanoilla. Minä näen asian niin että purkaa omaa syyllisyyttään minua tallomalla.
Mutta tilanne alkaa olla jo siinä pisteessä että harkitsen vakavasti lähtöä. Ymmärrän toki että lapsen saaminen stressaa ja on rankka elämänmuutos, mutta että se ilmenee miehen osalta tällä tavalla ei kyllä käy päinsä. Minun pitää kuitenkin säästää voimia että jaksan hoitaa vauvaa... mies vain kuluttaa energiaani ihan turhaan.
Olen tätä menoa katsonut nyt 5kk, eikä tässä mitään muutosta ole nähtävissä, pahemmaksi vaan menee. Olen myös harkinnut neuvolan puoleen kääntymistä, josko saisin sieltä edes vauvan hoitoapua, että pääsisin kauppaan kun sitäkään ei mies viitsi hoitaa. Huh, en tiedä miten tässä näin kävi.
Ollaan kuitenkin useampi vuosi yhdessä oltu enkä tälläistä osannut odottaa. En oikeastaan kaipaa vinkkejä miten tästä selvitä, halusin vain purkaa tämän sydämeltä anonyymisti.
Nyt on elämä jatkuvaa vääntämistä kaikesta. Vauvan hoitoon hän ei osallistu ellei ole ihan pakko, minä ja lapsi "häiritään" hänen puuhiaan, parisuhdeaikaa ei ole koskaan vaan kun vauva nukkuu, istuu hän tietokoneellaan siihen asti kunnes käy nukkumaan. Olen vittuuntunut tilanteesta ja ilmaissut sen monesti. Kotona ei viihdy juurikaan ja sekin aika minkä kotona on menee jalkapalloon ja tietokoneeseen. Jos asiasta yritän keskustella, on vastaus että älä puhu niin paljon ja jos edelleen jatkan niin haukkuu minua tosi ikävillä sanoilla. Minä näen asian niin että purkaa omaa syyllisyyttään minua tallomalla.
Mutta tilanne alkaa olla jo siinä pisteessä että harkitsen vakavasti lähtöä. Ymmärrän toki että lapsen saaminen stressaa ja on rankka elämänmuutos, mutta että se ilmenee miehen osalta tällä tavalla ei kyllä käy päinsä. Minun pitää kuitenkin säästää voimia että jaksan hoitaa vauvaa... mies vain kuluttaa energiaani ihan turhaan.
Olen tätä menoa katsonut nyt 5kk, eikä tässä mitään muutosta ole nähtävissä, pahemmaksi vaan menee. Olen myös harkinnut neuvolan puoleen kääntymistä, josko saisin sieltä edes vauvan hoitoapua, että pääsisin kauppaan kun sitäkään ei mies viitsi hoitaa. Huh, en tiedä miten tässä näin kävi.
Ollaan kuitenkin useampi vuosi yhdessä oltu enkä tälläistä osannut odottaa. En oikeastaan kaipaa vinkkejä miten tästä selvitä, halusin vain purkaa tämän sydämeltä anonyymisti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota ero. Mutta etköhän nähnyt jo mitä oli tiedossa kun deittailit miestä. Naiset rakastuu näihin toivottomiin kusipäihin
Moni nainen luulee automaattisesti että miestä kiinnostaa lapsen hoito kun on sen halunnut.
Mies haluaa vaan perheen ja naiselle jonkun harrastuksen jotta voi sitten toteuttaa omia harrastuksiaan rauhassa.
En minäkään ymmärrä niitä joilla on pakkomielle saada perhe ja sitten jättää toisen vastuulle se lähes kokonaan. Onko hienompaa olla perheellinen ja saako sillä enemmän arvostusta suvussa, kaveripiireissä? Ei välitä muusta kunhan on vain se perhe status. Vaimolla riippa kintussa, pysyy kotona ja itse harrastaa mitä haluaa.
Jouduit narsistin kusetettavaksi. Hälytyskellot pitäisi soida kun kumppanilla on kova kiire perheen perustamiseen. Miehesi ei ole rakkaudesta sinuun sitoutunut vaan ihan jostain muusta syystä.
Mies on kuin automaatti, kun joku asia ei miellytä, siihen ei kajota. Lapsi on miehelle riesa kun on pieni, vaikka on sen halunnutkin, mutta kun se on siinä aina ja vaatii huommiota ja työtä, se muuttuu riesaksi.
Kun lapsi sitten kasavaa, onneksi kasvaa, silloin mies huomaa, kun ei tarvi viettää aikaa ja hoivata lapsen kanssa.
Jos lapsessa oli nappi tai sitä ohjattaisiin kaukosäätimellä, se olisi miehen paras kaveri.
Oletteko puhuneet arjesta lapsen kanssa etukäteen? Ihan hyvä sitäkin olisi suunnitella ja sopia valmiiksi työnjakoa. Meillä on nyt 2 lasta ja toisen lapsen jälkeen olin yli vuoden koti-isänä. Nyt puoliso haluaisi vielä yhden ja olen sanonut, että sopii mulle, mutta hän saa sen pienen vauvan täysin yksin hoitaa. Itse en enää vauvaa halua / jaksa hoitaa, mutta vanhempien lasten kanssa puuhaan mielelläni.
Mutta ikävä tilanne teillä. Myös perheneuvola voisi auttaa? Moni on saanut sieltä apua ja kannattaa mennä liian aikaisin ku liian myöhään. Mieskin voisi sieltä saada innostusta ja lisäpotkua perheen hoitamiseen.
No, et sinä avaaja nyt kauhean uupunut ole lapsesi hoidosta, kun jaksat aamuyöllä kirjoitella suomi24:ään. Tämä on tietysti hyvä asia.
Etpä tuota tainnut kertoa, minkä ikäinen lapsenne on, mutta ihan vaan vinkiksi voin kertoa, että ekat vuodet pikkulapsiperheessä ovat kaikkein rankimmat. Silloin sopeudutaan, hitsaudutaan ja opitaan,...jos opitaan, koska monet niin hätäisesti iskevät hanskat tiskiin ja eroavat.
Jos jotenkin pystyt helpottamaan arkeanne, niin poista kaikki asiat jotka aiheuttavat stressiä ja jotka eivät ole välttämättömyys perhe-elämällenne. Yksi juttu, johon moni uusi perhe kaatuu on puolisoiden välinen epätasa-arvoisuus. Palaa ansiotyöhösi, niin pian kun se on mahdollista.