Valtioneuvoston päätös pannaan täytäntöön heti

Kotimaa
Hallitus pani Kärsämäen kuriin
Ilpo Kiuru
4 tuntia ja 8 minuuttia sitten

Valtioneuvosto velvoittaa Kärsämäen kunnan järjestämään perusterveydenhuoltonsa yhteistoiminnassa alueen muiden kuntien kanssa ja estää näin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ulkoistamisen yksityisille.

Mikkelin sairaalan kyltti lauantaina 17.5.2008.

(Lehtikuva/Timo Jaakonaho)

Kärsämäki on irtisanonut sopimuksensa Selänne-kuntayhtymän kanssa ja päättänyt ulkoistaa sosiaali- ja terveydenhuoltonsa yksityisille yhtiöille. Valtioneuvosto on kuitenkin toista mieltä ja haluaa päätöksellään turvata perusterveydenhuollon järjestämistä alueella ja vaikuttaa laajemminkin yhteistoiminta-alueiden pysyvyyteen.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain mukaan kuntien pitää järjestää sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjalla. Perusterveydenhuollossa velvoite piti täyttää viimeistään vuoden 2013 alussa, mutta sosiaalihuollossa siirtymäaika jatkuu vuoden 2015 alkuun asti.

Kärsämäki on ollut mukana peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä, joka aloitti toimintansa vuonna 2010. Muut Selänne-kunnat ovat Haapajärven kaupunki, Pyhäjärven kaupunki ja Reisjärven kunta. Kärsämäki on irtisanonut sopimuksen kuntayhtymän kanssa päättymään tämän kuun lopussa. Kunta on päättänyt ulkoistaa sosiaali- ja terveydenhuollon Attendo- ja Attendo Terveyspalvelut -yhtiöille 1. kesäkuuta alkaen.

Haapajärvi, Pyhäjärvi ja Reisjärvi katsovat lausunnoissaan, että Kärsämäen irtautuminen voisi vaarantaa palveluiden järjestämisen yhteistoiminta-alueella. Muiden kuntien mukaan Kärsämäen lähtö jättäisi palveluja vajaakäytölle.

Kärsämäki toteaa vastineessaan, että irtautuminen yhteistoiminta-alueesta estää ajautumisen kriisikunnaksi ja turvaa kunnan olemassaolon. Lisäksi ratkaisu parantaa vastineen mukaan palveluiden saatavuutta.

Hallitus linjasi iltakoulussaan kesäkuussa 2012, että se pitää kiinni kuntien pysymisestä ilmoittamissaan yhteistoimintajärjestelyissä. Aiemmin valtioneuvosto käytti tätä toimivaltaansa joulukuussa 2012, jolloin Tohmajärven kunta velvoitettiin yhteistoimintaan perusterveydenhuollossa Kiteen kaupungin kanssa.

Valtioneuvosto päättikin torstaina veloittaa Kärsämäen järjestämään perusterveydenhuollon palvelut yhteistoiminnassa Haapajärven, Pyhäjärven ja Reisjärven kanssa. Perusteena on se, että yhden kunnan irtautuminen Selänteen yhteistoiminta-alueesta vaikeuttaisi huomattavasti palvelujen järjestämistä koko alueella. Lisäksi päätös turvaa kuntien yleisemmin luottamuksen niihin yhteistoimintarakenteisiin, joissa ne ovat mukana.

Valtioneuvoston päätös pannaan täytäntöön heti.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Kärsämäki toteaa vastineessaan, että irtautuminen yhteistoiminta-alueesta estää ajautumisen kriisikunnaksi ja turvaa kunnan olemassaolon"

Vapaa suomennos :

Kärsämäki toteaa vastineessaan, että lakien ja sopimuksien rikkomisen avulla Attendon lupaamat pikavoitot estää ajautumisen kriisikunnaksi ja turvaa hyvävelijärjestön säilymisen joka muuten menee kriisikuntaluokituksen mukana.

Äänestä
  • ytimessä.luovaillaan tässä ilmiöissä,mitä maailmaksi nimitetään,jaksa hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


123440 kirjoitti:

Kotimaa
Hallitus pani Kärsämäen kuriin
Ilpo Kiuru
4 tuntia ja 8 minuuttia sitten

Valtioneuvosto velvoittaa Kärsämäen kunnan järjestämään perusterveydenhuoltonsa yhteistoiminnassa alueen muiden kuntien kanssa ja estää näin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ulkoistamisen yksityisille.

Mikkelin sairaalan kyltti lauantaina 17.5.2008.

(Lehtikuva/Timo Jaakonaho)

Kärsämäki on irtisanonut sopimuksensa Selänne-kuntayhtymän kanssa ja päättänyt ulkoistaa sosiaali- ja terveydenhuoltonsa yksityisille yhtiöille. Valtioneuvosto on kuitenkin toista mieltä ja haluaa päätöksellään turvata perusterveydenhuollon järjestämistä alueella ja vaikuttaa laajemminkin yhteistoiminta-alueiden pysyvyyteen.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain mukaan kuntien pitää järjestää sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjalla. Perusterveydenhuollossa velvoite piti täyttää viimeistään vuoden 2013 alussa, mutta sosiaalihuollossa siirtymäaika jatkuu vuoden 2015 alkuun asti.

Kärsämäki on ollut mukana peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä, joka aloitti toimintansa vuonna 2010. Muut Selänne-kunnat ovat Haapajärven kaupunki, Pyhäjärven kaupunki ja Reisjärven kunta. Kärsämäki on irtisanonut sopimuksen kuntayhtymän kanssa päättymään tämän kuun lopussa. Kunta on päättänyt ulkoistaa sosiaali- ja terveydenhuollon Attendo- ja Attendo Terveyspalvelut -yhtiöille 1. kesäkuuta alkaen.

Haapajärvi, Pyhäjärvi ja Reisjärvi katsovat lausunnoissaan, että Kärsämäen irtautuminen voisi vaarantaa palveluiden järjestämisen yhteistoiminta-alueella. Muiden kuntien mukaan Kärsämäen lähtö jättäisi palveluja vajaakäytölle.

Kärsämäki toteaa vastineessaan, että irtautuminen yhteistoiminta-alueesta estää ajautumisen kriisikunnaksi ja turvaa kunnan olemassaolon. Lisäksi ratkaisu parantaa vastineen mukaan palveluiden saatavuutta.

Hallitus linjasi iltakoulussaan kesäkuussa 2012, että se pitää kiinni kuntien pysymisestä ilmoittamissaan yhteistoimintajärjestelyissä. Aiemmin valtioneuvosto käytti tätä toimivaltaansa joulukuussa 2012, jolloin Tohmajärven kunta velvoitettiin yhteistoimintaan perusterveydenhuollossa Kiteen kaupungin kanssa.

Valtioneuvosto päättikin torstaina veloittaa Kärsämäen järjestämään perusterveydenhuollon palvelut yhteistoiminnassa Haapajärven, Pyhäjärven ja Reisjärven kanssa. Perusteena on se, että yhden kunnan irtautuminen Selänteen yhteistoiminta-alueesta vaikeuttaisi huomattavasti palvelujen järjestämistä koko alueella. Lisäksi päätös turvaa kuntien yleisemmin luottamuksen niihin yhteistoimintarakenteisiin, joissa ne ovat mukana.

Valtioneuvoston päätös pannaan täytäntöön heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu