Kuka muistaa sadun kaunottaresta ja hirviöstä? Mä olen kuin se sadun hirviö, sillä erotuksella, että olen nainen.
Mun elämä on kuin tuo hirviön elämää, paitsi että tällä sadulla ei ole loppua jossa hirviö muuttuisi kauniiksi ja löytäisi puolison. Kaikki on ulkoisesti hyvin; on kiva työ josta nautin, on ystäviä, on harrastuksia, mutta jotain puuttuu...elämä.
Mulla saattaa olla bdd, mutta siitä huolimatta olen myös ihan todellisuudessakin ruma kasvoista, en pelkästään kuvittele olevani.
Oon vähän kuin allerginen omille kasvoilleni. Tai oikeasti aika pahastikin. Nähdessäni itseni peilistä, tekisi mieli vaan repiä ne irti. Tahtoisin niin kovasti olla kasvoistani normaalin näköinen. Se tunne, kun näkee kaiken olevan pielessä omissa kasvoissa. Tajuat olevasi niin totaalisen eri näköinen muiden kanssa. Se häpeän määrä. Se tunne kun tiedät näyttävästi oudolta, kummajaiselta, peikollta, eläimelliseltä ja kaikkea tätä yhtäaikaa.
Se tunne, kun ymmärrät ettet voi elämässä saada samoja normaaleja asioita mitä muut ihmiset. Muut menevät kukin vuorollaan naimisiin, perustavat perheitä, saavat lapsia, seurustelevat, deittailevat.....Ollessasi onnellinen muiden puolesta, tajuat koko ajan, ettet voi kokea mitään noista asioista. Olet aina ollut yksin ja tulet aina olemaan yksin. Kuinka lohdutonta. Ja tiedät ettei toivoa ole.
Parhaat vuotesi ovat menneet. Ne vuodet jolloin opiskellaan, vietetään ehkä huoletontakin opiskelijaelämää, käydään isoissa opiskelijabileissä, tavataan massaluennoilla kivoja tyyppejä, ollaan nuoria ja vapaita. Ymmärrät olleesi mukana niin monissa riennoissa, mutta niin rumana, ettet sytyttänyt kenessäkään kiinnostusta. Muistat kuinka niin monta kertaa lähdit yökerhosta pois itkien. Itkit, koska näit peilistä niin rumakasvoisen naisen, että ymmärsit olevasi todella viallinen, niin ruma, kummajainen. Yriti yökerhon naistenhuoneessa epätoivoisesti niin monta kertaa korjata meikkiä, korjata hiuksia, tehdä itsestäsi naisen näköistä, mutta turhaan. Häpesin omia kasvojasi, hymyilit leveäsiti ystävillesi, kerroit tekosyyksi lähdöllesi milloin minkäkin tekosyyn...sait muka vilkkuvista valoista migreeniä. Kadulla purskahdin niin monta kertaa itkuun ja kävelit itkien kotiisi....niin monta monta monta kertaa. Kuinka häpesitkään ja vihasitkaan itseäsi.
Yritit laittautua, laittaa hiuksia, meikata kauniisti...joka ikinen päivä aina aamulla herättyäsi laittaa meikin naamaasi. Mutta joka ikinen kerta näit peilistä, että rumuutesi ja viallisuutesi on niin pahaa laatua, ettet meikilläkään saanut itsestäsi viehättävää. Et näyttänyt naiselta vaikka yritit. Olit kuin hoikka tikku jonka päässä rumat kasvot. Kaunis vartalo pilattu todella rumilla kasvoilla.
Muistat kuinka et aina opiskeluaikoina kehdannut lähteä luennoille rumuutesi takia. Saatoit laittautua peilin edessä kodissasi monta tuntia ja silti, olit niin ruma ettet kehdannut lähteä ulos ovesta. Se häpeän määrä.
Ja nyt nuo vuodet ovat jo takanapäin. Käyt töissä. Niin kiva työ, jossa saat kehuja joka päivä työskentelystäsi ja siitä kuinka aurinkoinen, hyväntuulinen ja ihana olet. Mutta kukaan ei tiedä, ettei sulla ole mitään muuta kuin tuo ihana työ jossa käyt ja harrastuksesi. Ystäväsi yrittävät tsempata sua uskomaan itseesi ja näkemään itsesi normaalina, mutta tiedät, sitähän ystävät tekevät vaikka mikä olisi. Kukaan ei ymmärrä sua eikä kukaan voi auttaa. Kuinka paljon olisikaan halunnut olla normaalin näköinen nainen....
Mun elämä on kuin tuo hirviön elämää, paitsi että tällä sadulla ei ole loppua jossa hirviö muuttuisi kauniiksi ja löytäisi puolison. Kaikki on ulkoisesti hyvin; on kiva työ josta nautin, on ystäviä, on harrastuksia, mutta jotain puuttuu...elämä.
Mulla saattaa olla bdd, mutta siitä huolimatta olen myös ihan todellisuudessakin ruma kasvoista, en pelkästään kuvittele olevani.
Oon vähän kuin allerginen omille kasvoilleni. Tai oikeasti aika pahastikin. Nähdessäni itseni peilistä, tekisi mieli vaan repiä ne irti. Tahtoisin niin kovasti olla kasvoistani normaalin näköinen. Se tunne, kun näkee kaiken olevan pielessä omissa kasvoissa. Tajuat olevasi niin totaalisen eri näköinen muiden kanssa. Se häpeän määrä. Se tunne kun tiedät näyttävästi oudolta, kummajaiselta, peikollta, eläimelliseltä ja kaikkea tätä yhtäaikaa.
Se tunne, kun ymmärrät ettet voi elämässä saada samoja normaaleja asioita mitä muut ihmiset. Muut menevät kukin vuorollaan naimisiin, perustavat perheitä, saavat lapsia, seurustelevat, deittailevat.....Ollessasi onnellinen muiden puolesta, tajuat koko ajan, ettet voi kokea mitään noista asioista. Olet aina ollut yksin ja tulet aina olemaan yksin. Kuinka lohdutonta. Ja tiedät ettei toivoa ole.
Parhaat vuotesi ovat menneet. Ne vuodet jolloin opiskellaan, vietetään ehkä huoletontakin opiskelijaelämää, käydään isoissa opiskelijabileissä, tavataan massaluennoilla kivoja tyyppejä, ollaan nuoria ja vapaita. Ymmärrät olleesi mukana niin monissa riennoissa, mutta niin rumana, ettet sytyttänyt kenessäkään kiinnostusta. Muistat kuinka niin monta kertaa lähdit yökerhosta pois itkien. Itkit, koska näit peilistä niin rumakasvoisen naisen, että ymmärsit olevasi todella viallinen, niin ruma, kummajainen. Yriti yökerhon naistenhuoneessa epätoivoisesti niin monta kertaa korjata meikkiä, korjata hiuksia, tehdä itsestäsi naisen näköistä, mutta turhaan. Häpesin omia kasvojasi, hymyilit leveäsiti ystävillesi, kerroit tekosyyksi lähdöllesi milloin minkäkin tekosyyn...sait muka vilkkuvista valoista migreeniä. Kadulla purskahdin niin monta kertaa itkuun ja kävelit itkien kotiisi....niin monta monta monta kertaa. Kuinka häpesitkään ja vihasitkaan itseäsi.
Yritit laittautua, laittaa hiuksia, meikata kauniisti...joka ikinen päivä aina aamulla herättyäsi laittaa meikin naamaasi. Mutta joka ikinen kerta näit peilistä, että rumuutesi ja viallisuutesi on niin pahaa laatua, ettet meikilläkään saanut itsestäsi viehättävää. Et näyttänyt naiselta vaikka yritit. Olit kuin hoikka tikku jonka päässä rumat kasvot. Kaunis vartalo pilattu todella rumilla kasvoilla.
Muistat kuinka et aina opiskeluaikoina kehdannut lähteä luennoille rumuutesi takia. Saatoit laittautua peilin edessä kodissasi monta tuntia ja silti, olit niin ruma ettet kehdannut lähteä ulos ovesta. Se häpeän määrä.
Ja nyt nuo vuodet ovat jo takanapäin. Käyt töissä. Niin kiva työ, jossa saat kehuja joka päivä työskentelystäsi ja siitä kuinka aurinkoinen, hyväntuulinen ja ihana olet. Mutta kukaan ei tiedä, ettei sulla ole mitään muuta kuin tuo ihana työ jossa käyt ja harrastuksesi. Ystäväsi yrittävät tsempata sua uskomaan itseesi ja näkemään itsesi normaalina, mutta tiedät, sitähän ystävät tekevät vaikka mikä olisi. Kukaan ei ymmärrä sua eikä kukaan voi auttaa. Kuinka paljon olisikaan halunnut olla normaalin näköinen nainen....
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi sinua. Voi meitä.
Täällä yksi samanlainen nainen. Koitetaan vielä jaksaa hetki ja odottaa sitä rakkauden parantavaa ihmettä. Kunpa se osuisi kohdallemme. Toivoa ei saisi menettää.
Hei, hae nyt ihmeessä apua itsellesi. Tuli ihan mieli ottaa sut kainaloon ja pussailla sinua kuinka ihana olet!
Uskon, että löydät vielä sen rakkauden elämääsi. Sinullahan on paljon hyviä asioita elämässäsi; kiva työpaikka, jossa saat arvostusta osaksesi, ystäviä ja harrastuksia. Onhan sinulla elämä. Et vain huomaa sitä yksinäisyydessäsi.
Vielä jonakin päivänä kohtaat työssäsi tai harrastustesi parissa ihmisen, joka näkee sinun sisimpääsi...näkee sinut omana itsenäsi, eikä vain ulkoista sinua. Sinun pitää vain luottaa itseesi. Katso itseäsi peilistä ja sano itsellesi vain positiivisia asioita itsestäsi....olen hyvä työssäni, minulla on hyvä vartalo, kauniit hiukset, silmätkään eivät ole hullummat, kun tarkemmin ajattelee jne. Positiivisuus luo hyvän energian ympärillesi. Ei se jää huomaamatta muiltakaan.
Kokeile edes, vaikka viikon verran.
On olemassa kauniita, tavallisia ja rumia ihmisiä - se on totuus. Mun mielestä ihmisen on hyvä tietää ja hyväksyä se, mihin lokeroon kuuluu.
Itse kuulun tavallisiin ulkonäköni puolesta. Mutta tiedän myös, että jokin kumma hehku sisälläni nostaa minut luokkaa ylemmäksi. Olen testannut sitä julkisilla paikoilla. Miten baaritiskillä mies joka keskustelee kahden kaunottaren kanssa (en pääsisi ulkoisesti koskaan samalle viivalle heidän kanssaan) kääntääkin kiinnostuksensa täysin minuun jonkin hyväntuulisen heittoni jälkeen.
Oletko ikinä testannut viehätysvoimaasi kyseisellä tavalla?
Entä oletko katsonut kasvojasi tarkastellen, mitä haluaisit niissä muuttaa? Jos ne ovat oikeasti ongelma, et varmastikaan pihistelisi rahan kanssa, jos asialle olisi jotakin testävissä kauneuskirurgian puolella. Käy konsultilla ainakin kysymässä tilanteestasi.
Itselläni on paskat nivelet. En edes mieti, kun ne tarvitsevat leikkauksia toimiakseen niin kuin muilla. Miksi ulkonäkö olisi sen kummempi asia. Tarvitsen jalkojani ja käsiäni toimiakseni, sinä tarvitset kasvojasi.
Uskon positiiviseen voimaan, säteilysi tuskin jää keneltäkään huomaamatta. Mutta ei sekään ihmeisiin pysty, jos kasvoissasi on - niin kuin väität - todellinen ongelma. Voihan olla, että konsultin vastaanotolla yllätyt, kuinka pienillä toimenpiteillä asioita voi korjata merkittävästi paremmiksi.
Älä jää suremaan ja surkuttelemaan kohtaloasi. Olet varmasti ihana ihminen ja sinulla on oikeus olla tyytyväinen myös kasvoihisi. Tee, mitä tehtävissä on.
Tsemppiä elämääsi!!
Kiitos kauniista viesteistä kaikille. Olen käynyt jo yhdessä kauneusleikkauksessa. Se ei harmi onnistunut kunnolla. Uusintaleikkaus on edessä. Haaveissa on totaalinen kasvoremontti, leukaleikkaus, kulmien kohotus, silmäluomileikkaus, uusi nenäleikkaus, poskipäiden täyttö täyteaineella tai oman kehon rasvalla, alaluomien täyttö täyteaineella....rahaa tähän tulee palamaan omaisuus. Tahtoisin vaan niin kovasti olla normaalin näköinen, että voisin saada kumppanin ja lapsia....mutta nuo kaikki jää multa todennäköisesti saamatta tässä elämässä.
Nauttikaa elämästä jos olette normaaleita!
Olet ehkä ruma jonkun mielestä, ehkä vain omasta mielestäsi. Kauneus on yhteiskuntamme luoma illuusio. Me opimme mikä on kaunista tai yhdistämme sen siihen mikä näyttää terveeltä. Onko poskillasi terve puna? Jos ei ole, voit ehkä tehdä asialle jotain.
Oli miten oli, mieti sitä kuinka monta hyvää puolta itsessäsi on, jotka riittävät kompensoimaan sen yhden huonon puolesi, josta äsken kirjoitit. Olet ehkä vahva, hyväsydäminen, älykäs, syvällinen, herkkä tai sisäisesti kaunis. Anna sille arvoa, koska se on paljon vaikeampi muuttaa kuin kauneus. Missit työntävät muovia naamaansa, mutta jos on muuten mätä ihminen, se muovi ei merkitse mitään.
Kukaan ei ole ruma,kaikki me ollaan kauniita,riippuu katsojasta...rakasta itseäsi ja sinua rakastetaan,olet arvokas,jokainen on.
Muista että kauneus on katoavaista ja mitä kauniimpi on nuorena ollut, sitä ylempää tippuu keski-iässä alas ja se pudotus on armoton. Minä olin nuorena hyvin kaunis, kuulin siitä muilta ihmisiltä jatkuvasti. Sitten tulin keski-ikään, tuli ryppyjä ja silmäpusseja, hiukset alkoivat oheta jne. yhtäkkiä kukaan ei enää kehukaan. Olen siirtynyt tavallisten keski-ikäisten harmaaseen massaan. Kun ikää tulee lisää, tiedän että rupsahdan lisää pikkuhiljaa, huomaamatta, kuten kaikki muutkin. Vanhat ihmiset näyttävät usein hyvin samanlaisilta, on hyvin poikkeuksellista säilyttää kauneutensa vanhanakin. Vanhana kukaan ei ole toista rumempi tai kauniimpi. Luonteen kauneus on se mikä säilyy.
Minusta jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista. Onko sulla esim. kauniit hiukset, kädet tai vartalo? Voisit korostaa niitä puolia itsessäsi.
Miksi naiset menette mukaan tuohon kauneusvouhotukseen. On kyllä köyhää, jos ihmisen elämä on noin ulkonäköriippuvaista. Kyllä ihmisen sisin on se tärkein. Eriasia on sitten itsestä huolehtiminen. Esimerkiksi liikunta on tärkeää kaikessa iässä ja jokaiselle löytyy varmaan se oma mukava laji. Jos liikuntaakin harrastaa vain ulkonäkökeskeisesti ei se välttämättä niin kivaa ole. Niin ja tietty valitettavasti on niitä, jotka ei pysty liikkumaan. Mut jokaisessa on varmaan niitä hyviäkin puolia.