Helsingin taksi (olisko ollut 89 tai 86) , musta sitikka, toi miehen kotiin. Miehellä rollaattori ja pissipussi mukana. Saattoi vastentahtoisesti rappuun ja sinne jätti. Kävin katsomassa ja siellähän odotteli että joku tulisi apuun. hissitön talo. Onko tapahtunut heitteilllejättö vai muu erehdys, kaverillahan olisi ehdottomasti pitänyt olla palvelutaksi.
Palvelua?
hassuomo
20305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Noin se menee ja jatkossa pahenee entisestään kun kela kyydit jaetaan tasajaolla.
Voi muten olla että kyseessä oli taksi joka jo ajaa sisään Kela laitteita ns pilotti kokeilua.
Uskallan väittää että ei ollut sitikka.
En ota kantaa tähän yksittäistapaukseen, mutta se että asiakkaalla on rollaattori, ei ehkä välttämättä tarkoita sitä että pitää saattaa sisään. Kuullostaa hullulta mutta et sinä ulkopuolisena aina voi tietää mistä on kyse. Tottakai minäkin odotan että mut kannetaan sisään kun en aina itse viitsi kävellä, mutta ei ole kantaminen kuljettajan asia: kuljettaja ajaa autoa ja vain siitä saa palkkansa ja thats it.
Jos oikeasti haluat tehdä palautetta tästä, ota selvää millaiseta kyydistä on ollyt ksye (kela? vpl/shl -lakiin perustuva? vai maksaako koko lystin itse?) ja anna palautetta sen perusteella oikeaan osoitteeseen.
Erittäin hieno vastaus! Kyllä sun tapaisilla asiakaspalvelijoilla saadaan taksit vapaaksi. Mitä jos menisit läskiperse haukkaamaan vähän lihistä. Vitun idiootti!
Kattoo et poka pääsee rappuun, niin vastuu ja asiakaspalvelutilanne päättyy siihen. Ei tarvi avata edes rapun ovea, jos ei huvita.
Autohan oli citröen. Kuten sanoin, oli ehkä tapahtunut erehdys jossain päässä. Kuljettajan olisi tarvinnut vain nostaa rollaattori oven eteen ja poka olisi kävellyt omia aikojaan perässä. Tähän olisi mennyt aikaa ehkä noin minuutti korkeintaan.
Tiedän tämän koska menin rappuun jossa poka odotteli. Sanoi mulle että hän pääsee kyllä ylös kun vain joku kantaa rollaattorin.
Kannoin rollon ja odotin kun mies käveli kaiteeseen tukien. Aikaa meni mutta mulla oli aikaa odottaa. Tuin vielä toiselta puolelta.
Ehkä poka oli itse kertonut selviävänsä, sitä en kysynyt. Mutta ilman väliinmenoani äijä olisi ehkä tehnyt matkaa tuntikausia ulko-ovelta kotiovelleen.
Kuskilla oli jo ulos autosta saattelu niin vastentahtoisen näköistä että. Mutta tällaisia ei pitäisi sattua.
"Mutta tällaisia ei pitäisi sattua."
Ei niin ja kuljettajan olisi pitänyt kysyä tarvitaanko apua vielä. Tosin joskus voisi asiakaskin ilmaista tarpeensa, jos sellaisia on. Muut kuin pääasiassa avustettavien asiakkaiden kanssa toimivat (matkapalvelu- ja invakuskit) eivät välttämättä osaa lukea ajatuksia tai tarjota sitä apua sen enempää koska oletusarvo on se, että asiakkaat eivät ole vammaisia. Yleensä ihmiset tuppaavat asumaan sillä tavalla, että pääsevät asuntoonsa ja asunnostaan ulos omatoimisesti. Hissittömässä talossa esim. suosittu ratkaisu on rollaattorin säilyttäminen alhaalla. Jos tästä on poikettu, niin siitä voisi vihjaista.
Asiakaspalvelu maksaa. Ajan autoa jos mittari käy. Vien rollaattoreita jos saan korvausta. Ilmaiseksi sanon iltaa ja avaan oven (auton ulkopuolelta!)
Eihän sunkaan mutsi anna jos ei tuu ainakin se kymmenen egee? Kysy sitä kun pääset lomalle laitoksestasi.
Taidat tämänkertainen retro esa olla vähän yksinkertainen.
Kuten sinä ja tuo käytöksesi mikä ilmenee kielenkäytöstäsi puhuu palvelusta, ollaan kaukana palveluista ja asiakassuhteista. Tuollaista öykkäriä ei voi miellyttää eikä palvella. Tuollainen öykkäri lähtee minun taksistani kuin leppäkeihäs.
tais olla 83
tais olla 83
Niin. Autoilija suorittaa kuljetuspalveluja AUTOLLA paikasta a paikkaan b. Autoilijaa ei voida velvoittaa kuljettamaan asiakasta asunnon sisätiloissa.
Yleisesti autamme toki asiakkaan sisätiloihin, käytännössä porraskäytävään. Tästä eteenpäin on asiakkaan selvittävä omin avuin. Mikäli asiakas on liikuntakyvytön, on harkittava saattajan käyttöä tai muita kuljetusmuotoja (esim. ambulanssi).
Myöskään asiakkaiden ostoskassien kuljettelu kerrostalon sisällä ei kuulu normaaleihin palvelumuotoihimme, vaikka jotkut asiakkaat sitä usein vaatimalla vaativat.
Emme myöskään voi pysäköidä autoamme vilkkailla kaduilla toisen pysäköidyn auton rinnalle siksi aikaa, kun pitäisi asiakasta autella, palaute (pikainen) tulee toisilta autoilijoilta. Täälläkin ovat autoilijat usein jo palautetta antaneet.
Että kenen mieliksi sitten tehdään??
niin taksi ei oo ambulanssi ei sossuvirkailia ei psykologi ei kotisairaanhoito eikä mikään muukaan hoitava instassi!!! VALITTAKAA kyseisiin paikkoihin jos tunnette kokeneenne vääryyttä !!! Tai sitten...... maksakaa ja sovitaan et kuski käy vaikka peittelemässä papan sänkyyn, mut ei pidä luulla itsestään selvyytenä et toi kaikki hyysääminen kuuluis muka taksin velvollisuuksiin PISTE
Näin ajattelee 80% taksiautoilijoista joilla tsksit seisoo tolpilla mutta ne 20%jotka ovat esim vakiinnuttaneet kansan luottamuksen sairaalakyydeissä ajattelevat aivan toisin.
No jatkossa millään ei ole mitään väliä joten kiitos KELA & GISS
Vaikka automme ajaa ainoastaan normaaleja ns. tolppa-ajoja, emme kuljettele asiakasta, emmekä asiakkaitten tavaroita kotiovea pidemmälle, pärjäämme silti loistavasti. Te 20%, jotka haluatte kuljetella asiakkaitanne ilmaiseksi asiakkaan asuintiloissa, olkaa hyvät, jatkakaa te toimintaanne vapaasti. Olkaa hyvät.
ja te jotka sivusta katselette niin menkää seuraavan kerran ITSE auttamaan !!!
" Saattoi vastentahtoisesti rappuun ja sinne jätti. "
Mistä tiedät, miten vastentahtoisesti saattoi? No, hän teki ihan kaiken, mitä pitikin ja mistä sai palkkansa.
Taas joku sivullinen yritti mustata taksin mainetta. Miksi?
Vieläkö joku haluaa moittia osaa autoilijoista ahneiksi? Ne 20% kenellä on mennyt ihan mukavasti ja mille 80% kadehtii ovat huolehtineet asiakkaista aikalailla viimeisen päälle... Ja ok siihen kuuluu ilmaistyötä mutta jotkut sanoo sitä välittämiseksi.
Jatkossa kuljetamme mummonne + pappanne sairaalasta kotiin yhteiskyytinä missä joukkuetta vahvistaa pari MRSA potilasta.
Hienoa GISS
Upeaa! Me "ahneet" saamme edelleen ahnehtia enemmän kyytejä teidän 20 prosentin kustannuksella!! Mahtavaa ja kiva että ootte olemassa!
Yhteiskyyti ei olekaan mikään huono idea
86 on kovasen sedan mersu