Olen elänyt lähes koko elämäni masennuksen kourissa.
Oikeastaan masennukseni rupesi kehittymään ala-asteelta. Jo pikkupirpanasta asti minulla olen ollut tosi ujo, jonka takia kavereita en ollut onnistunut saamaan ja tästä johtuen mua kiusattiin. Yksinäistä pelkääväistä hiirulaista.
Ylä-asteella mulle rupesi tulemaan paniikkioireita. En uskaltanut enää käydä syömässäkään muiden nähden. Minulle tuli ns. kahvikuppineuroosi. Pelkäsin kuollakseni, että läikytän ja tämä rajoitti syömistäni. Monesti mietin sitä, etten ota lainkaan juotavaa. Tätä en uskaltanut tehdä, koska silloinhan kaikki olisivat ihmetelleet, että mikset juo ollenkaan. Mulla oli muitakin rajoittavia elämääni rajoittavia fobioita. Olin tosi vihainen itelle niistä ja sätin minkä ehdin, joka edisti masennuksen kehittymistä.
Lukiosta ei tullut mitään... Alkoi olemaan vakavia oppimisvaikeuksia. Uskoisin, että johtuivat hyvin pitkälti masennuksesta, jota mulla ei vielä tuolloin oltu diagnosoitu. Seuroihin en uskaltanut enää mennä. Kuvittelin, että kaikki ihmettelee, mikä ihmeen urpo tuo on. Seurasaliin meneminen oli todella pelottavaa. Luulin, että kaikkia hirveänä kiinnostaa, miten minä sinne saliin kävelen. Kuuluu masennukseen. Aloin linnottautuu kotia. En uskaltanut lähtee sieltä mihinkään, kunnes lopulta päädyin hakemaan apua. Mulla diagnosoitiin keskivaikea/vaikea masennus ja sain siihen lääkkeet sekä psykoterapiaa.
Kun vointini oli parantunut terapioiden ja lääkehoidon ansiosta,
pystyin taas käymään seuroissa.
Vaihdoin kesken jääneen lukion ammattikouluun. Koulussa rupesi menemään ihan hyvin. Psykoterapia lopetettiin, mutta lääkitys jätettiin päälle. Olen käyttänyt kaksi vuotta SSRI-lääkitystä ja uusinut kolmen kuukauden välein reseptin.
Nyttemmin oli alkanut taas tulemaan masennusoireita. Aloin uupumaan. Mua koeteltiin monintavoin. Yritin terapiaan. En päässyt. Sanottiin vain, että onhan sulla tuo lääkitys. Mutta kuinka se lääkitys auttaa, eikö sen pitäis olla tukemassa psykoterapiaa. Tuntuu, että itellä niistä ei ole ollut enää mitää hyötyä.
Aloin ostamaan kirjoja, joilla voin omatoimisesti muuttaa ajattelutapojani sellaisiksi, että pääsisin masennuksen kourista irti. Tilasin mm. Duodecimista kirjan Joustava Mieli, vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta. Olen tehnyt kirjassa olevia harjotteita ja pikkuhiljaa on mennyt parempaan päin. Olen silti ollut vähän hakoteillä monessa asiassa. Esimerkiksi uskon suhteen oon joutunut vähän eksyksiin. En tiedä, uskonko vai en. Välillä koen voimakkaitakin uskonnollisia tuntemuksia, välillä en mitään.
Ensin hoidan itseni kuntoon ja sitten rupean hoitamaan uskonelämääni, ajattelen. Nyt kun vointini on ruvennut menemään parempaan päin, ajattelunikin on ruvennut toimimaan paremmin.
Ja sitten se rohkea teko: Jätin omatoimisesti SSRI-lääkityksen pois viimeisen paketin loppuessa. Tutustuin lääkkeen "vieroitusoireisiin". Ne olivat vähän samankaltaisia, kuin lääkkeen aloittamisessakin. Itellä ainakin sydän löi välillä muutamia ylimääräisiä lyöntejä. Olotilani ei muuttunut kuitenkaan miksikään, vaan säilyi ihan samana. Aivoni tosin jumittivat ehkä noin viikon ajan normaalia enemmän, mutta sitten tilanne normalisoitui ja kykenin taas ajattelemaan normaalisti.
Vaikka olen uskoni kanssa kovin eksyksissä, en ole katkaissut yhteyksiä uskovaisiin. Käyn edelleen seuroissa ja pyrin elämään niin kuin uskovaiset. Koen myös itseni aika-ajoin uskovaiseksi, vaikka välillä tuleekin epäilyksiä, että olen jo kauaksi eksynyt. Ehkä nää asiat vähitellen selkiytyvät mulle.
Oikeastaan masennukseni rupesi kehittymään ala-asteelta. Jo pikkupirpanasta asti minulla olen ollut tosi ujo, jonka takia kavereita en ollut onnistunut saamaan ja tästä johtuen mua kiusattiin. Yksinäistä pelkääväistä hiirulaista.
Ylä-asteella mulle rupesi tulemaan paniikkioireita. En uskaltanut enää käydä syömässäkään muiden nähden. Minulle tuli ns. kahvikuppineuroosi. Pelkäsin kuollakseni, että läikytän ja tämä rajoitti syömistäni. Monesti mietin sitä, etten ota lainkaan juotavaa. Tätä en uskaltanut tehdä, koska silloinhan kaikki olisivat ihmetelleet, että mikset juo ollenkaan. Mulla oli muitakin rajoittavia elämääni rajoittavia fobioita. Olin tosi vihainen itelle niistä ja sätin minkä ehdin, joka edisti masennuksen kehittymistä.
Lukiosta ei tullut mitään... Alkoi olemaan vakavia oppimisvaikeuksia. Uskoisin, että johtuivat hyvin pitkälti masennuksesta, jota mulla ei vielä tuolloin oltu diagnosoitu. Seuroihin en uskaltanut enää mennä. Kuvittelin, että kaikki ihmettelee, mikä ihmeen urpo tuo on. Seurasaliin meneminen oli todella pelottavaa. Luulin, että kaikkia hirveänä kiinnostaa, miten minä sinne saliin kävelen. Kuuluu masennukseen. Aloin linnottautuu kotia. En uskaltanut lähtee sieltä mihinkään, kunnes lopulta päädyin hakemaan apua. Mulla diagnosoitiin keskivaikea/vaikea masennus ja sain siihen lääkkeet sekä psykoterapiaa.
Kun vointini oli parantunut terapioiden ja lääkehoidon ansiosta,
pystyin taas käymään seuroissa.
Vaihdoin kesken jääneen lukion ammattikouluun. Koulussa rupesi menemään ihan hyvin. Psykoterapia lopetettiin, mutta lääkitys jätettiin päälle. Olen käyttänyt kaksi vuotta SSRI-lääkitystä ja uusinut kolmen kuukauden välein reseptin.
Nyttemmin oli alkanut taas tulemaan masennusoireita. Aloin uupumaan. Mua koeteltiin monintavoin. Yritin terapiaan. En päässyt. Sanottiin vain, että onhan sulla tuo lääkitys. Mutta kuinka se lääkitys auttaa, eikö sen pitäis olla tukemassa psykoterapiaa. Tuntuu, että itellä niistä ei ole ollut enää mitää hyötyä.
Aloin ostamaan kirjoja, joilla voin omatoimisesti muuttaa ajattelutapojani sellaisiksi, että pääsisin masennuksen kourista irti. Tilasin mm. Duodecimista kirjan Joustava Mieli, vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta. Olen tehnyt kirjassa olevia harjotteita ja pikkuhiljaa on mennyt parempaan päin. Olen silti ollut vähän hakoteillä monessa asiassa. Esimerkiksi uskon suhteen oon joutunut vähän eksyksiin. En tiedä, uskonko vai en. Välillä koen voimakkaitakin uskonnollisia tuntemuksia, välillä en mitään.
Ensin hoidan itseni kuntoon ja sitten rupean hoitamaan uskonelämääni, ajattelen. Nyt kun vointini on ruvennut menemään parempaan päin, ajattelunikin on ruvennut toimimaan paremmin.
Ja sitten se rohkea teko: Jätin omatoimisesti SSRI-lääkityksen pois viimeisen paketin loppuessa. Tutustuin lääkkeen "vieroitusoireisiin". Ne olivat vähän samankaltaisia, kuin lääkkeen aloittamisessakin. Itellä ainakin sydän löi välillä muutamia ylimääräisiä lyöntejä. Olotilani ei muuttunut kuitenkaan miksikään, vaan säilyi ihan samana. Aivoni tosin jumittivat ehkä noin viikon ajan normaalia enemmän, mutta sitten tilanne normalisoitui ja kykenin taas ajattelemaan normaalisti.
Vaikka olen uskoni kanssa kovin eksyksissä, en ole katkaissut yhteyksiä uskovaisiin. Käyn edelleen seuroissa ja pyrin elämään niin kuin uskovaiset. Koen myös itseni aika-ajoin uskovaiseksi, vaikka välillä tuleekin epäilyksiä, että olen jo kauaksi eksynyt. Ehkä nää asiat vähitellen selkiytyvät mulle.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minä myös oon Vanhoillislestadiolais kodista.(Uskonkieltänyt) Minua Kiusattiin ala-asteen 5l uokasta lähtien. ja silloin alkoi ilmenemään tuota samaa Kahvi-kuppi Neuroosia. Kun muistelen omaa nuoruuttani Kärsin paljon Jännittämisestä ja siitä että nolaan itseni kun kahvittelu tilanteissa. siitä sain syyn jäädä Pois seuroista ja En halunnut mennä enää sinne koska koin itseni niin erillaiseksi. Masennusta en tietääkseni sairasta. Mutta On tuo elämääni rajoittava vaiva Vaikuttaa jollakin tavalla näihin päiviin asti. Väliin On ollut Helpompaa eli tuntuu että piristyin jossain vaiheessa. ja taas myöhemmin tuntuu että pahenee. Meditaatio on helpottanut JOnkin verran ja luulen että helpottaisi masennustakin. Voin tehdä sähköposti osoitteen josta ei tunnista nimeäni. jos haluat Meilata ja laittaa sähköpostia.
Diabeteksen ja mielisairuksien lisäksi vielä maataloustukia. Maksakaa saatanan tukijussi lestat itse ne läskien kakaroidenne insuliinit ja Leponexit.
Olen siis jo 36vuotias Mies ja Minulla on myös ollut se tilanne, että ei ole ollu Oikeita kavereita koskaa. siksi on Huono itsetunto on jäänyt. Jos haluat saada Jutella Minun kans ja saada ystavän voidaan vaihtaa kuulumisia sähköpostin välityksellä. laitan Linkin tähän johon voi laittaa Meiliä.
[email protected]
Sivumennen vain totean että kaikista lääkkeistä joilla "hoidetaan" mieltä on ainoastaan haittaa. Pelkkää haittaa. Ihmisen mieltä ei voida hoitaa kemiallisesti. Lumevaikutus on, mutta heikompi kuin varsinaisilla lumelääkkeellä, koska haittavaikutukset fyysiselle keholle ovat niin suuret että lumevaikutuskin heikkenee.
Diapam on myös masentuneelle paras lääke. Rentouttaa lihaksistoa joka vaikuttaa tietenkin helpottavasti myös mielialaan. Diapamilla ei ole muuta sivuvaikutusta, kuin riippuvuus. Toki se on jo iso ongelma sekin.
Tarkoitin siis masennusta ymv.
Psykoosit ja skitsot eivät varsinaisesti ole "mieli"sairauksia vaan enemmän aivoperäisiä ja niiihin varmaan on hyviäkin lääkityksiä olemassa, en tunne sitä puolta onneksi...
"Kaiken kokenut": olisi parasta olla antamatta tuollaista lausuntoa. Jos sinun tapauksessa pätee, niin ei päde yleisesti. Masennuslääkkeet auttavat erittäin monia ihmisiä, siis lievittävät oireita.
Yhdyn "kaiken kokeneen" kirjoitukseen. Siitähän on tehty tutkimuskin.
Ja tietenkin n.30% käyttäjistä kokee plasebovaikutuksen. Kaikilla lääkkeillä on se olemassa.
Aloittajan kuvailema kehityskertomus on ihan hyvä. Keskittymällä aivan muihin apua tuoviin asioihin ahdistus ja masennus voivat vähentyä. On tosi pelottavaa, miten Suomessa ollaan valmiita työntämään nuoria ihmisiä kuin nurkkaan koko yhteiskunnasta, kun aivan muiden asioiden - kiusaaminen, torjunta jne. - annetaan kehittyä riittävän pitkälle, koska aikuiset eivät sokeudeltaan näe eivätkä puutu. Sitten vaan ihminen hylätään katsomalla, että hän on valmis käyttämään psyyken lääkkeitä. Usein vielä annetaan epämääräissesti ymmärtää, että niitä on pakko käyttää koko elämän ajan. Vähemmälläkin mielenterveyspotilaiden määrällä ainakin lääketehtaiden ruhtinaalliset tulovat ovat taattuja!!
Masennuslääkkeiden käyttö helpottaa joitakin. Syynä ei ole masennuslääkkeen vaikuttava aine, josta tuossa tapauksessa on vain haittaa, vaan kaikille lääkkeille ominainen plasebovaikutus. Pelkällä lume/plasebolääkkeellä ei tietenkään ole mitään haittavaikutuksia, joten sellainen lääke on verrannollisesti tehokkaampi. Masennuslääkkeet aiheuttavat fyysiseen kehoon sivuoireita, joka taas heikentää plasebon vaikutusta.
Tiedän että tuota on tutkittu ja lumelääkkeet on todettu täsmälääkkeitä paremmiksi. Tutkimus osoitti, että ilman lumevaikutusta masennuslääkkeistä olisi ollut vain haittaa.
Lääketehtaiden tulot on tavattu aina kun jonkun lestan mulkku pujahtaa siskon tai serkun pilluun sisälle.
Minulla masennuslääke SSRI mallinen on saanut sen hyvän aikaan jotta pahat paniikkikohtaukset ovat jääneet pois. Sen vuoksi haluan käyttää lääkettä vaikka taivaaseen asti. Minulla on myös Vanhalestatialaisten taustojen vuoksi tullut masennus. Diagnoosi on keskivaikea masennus.
Minua Myös kiusattiin ala-asteen viitosluokalta lähtien kun vaihdoin koulua. Ensin se oli Henkistä Pilkaa vaatteista yms. sen jälkeen fyysistä Työntämistä oventaa sellaiseen nurkkaan ja Taulusienellä vettä Oven päältä puristivat. Talvella Lumipesuja ja muuten vaan kaatoivat siten että Potkaisivat jalat alta. Olen saattanut sairastaa lievää, masennusta ehkä kotonani olen saanut kuitenkin tukea muilta sisaruksilta. ilman Heitä olisin varmaan päätynyt itsemurhaan. ja Turvaa ja elämän iloa olen saanut myös Lemmikkieläimestä koirista, joita meillä on ollut.
Olivatko vanhempasi sisaruksia. Geneettistä se paniikkihäiriö ja maanisdepressiivisyys sinulla on.
Jos on mielenterveysongelmia, voi kokeilla myös viljatuotteiden käytön vähentämistä tai kokonaan poisjättämistä. Niin hullulta, kun saattaa ehkä kuulostaa, niin esim. skitsofreniaan se saattaa tuoda helpotusta. Kahdeksan viikon kokeilu voisi olla paikallaan. Sitten kun uudestaan käyttää viljaa, voi huomata voinnissaan eron. Vehnä niistä on pahin.
Nuo perustuu pelkkiin arvailuihin joilla ei ole minkään valtakunnan tieteellistä pohjaa. Täyttä soopaa puhut