kukapa tähän osaa vastata,

toivottavasti pärjää

mutta pohdiskelen itsekseni (julkisesti). Vein hautausmaalle orvokki-istutuksen. Annoin sen olla astiassaan. Multa oli viedessä jo kostea, hiukan kaasin kannusta vielä siellä hautausmaalla siihen vettä. No, nyt on ainakin mitä ilmeisesti kautta maan tullut viimeiset pari päivää vettä taivaaltakin. Ja ehkä tulee vielä tulevina parina päivänäkin. Joten ajattelin vain, että taitaa olla istutus pilalla.
Sinänsä se kyllä ei siinä pitkälle kesään menestyisi muutenkaan, kun on liian aurinkoinen paikka. Mutta mitäpä sitä näin keväällä vielä muuta veisi.
Etenkin kun en edes ole haudanhaltija - joten pääasiallisesti istutukset vie joku muu. Vaan joskushan sitä on muidenkin käytävä, ettei päästä sanomaan, että ei ole edes haudalla käynyt. Pitkän matkan takaa kävin, joten ei ihan ole taloudellisesti kannattavaa käydä joka viikko katsomassa tilannetta.

3

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pärjäilee varmaan

      Kyllä orvokit on kaikinpuolin kestäviä kukkasia ja kun oli astiassa istutus, niin varmaan kuivahtaakin välillä. Voihan ne terälehdet vähän rääpistyä sateessa, mutta uusiahan nuo tekee. Orvokeista olisi vain välillä perattava vanhoja, jo kukkimisensa kukkineita kukkia pois, niin tulisi paremmin uusia, mutta uskon, että kyllä se siellä pärjäilee.
      Joskus orvokit tahtoo venähtää liikaa pituutta ja niistä tulee vähän sellaisia roiskia.

    • isolahti2

      Mun äiti vie mummun haudalle joka kevät orvokkeja, ne voi istuttaa siihen hautakiven eteensuoraan maahan. Siinä on valmiiksi sellainen multatila. Ehkäpä ensivuonna voisit tehdä sillälailla, nin ei haittaa vaikka olisikin vaihtelevat säät. Orvokit on tosiaan kestäviä, mutta ei välttämättä ruukussaan.

      • niinpä.

        Niin, kiitos. Kyllä meilläkin siinä on multatila, mutta kuten sanottu, en ole haudanhaltija, niin en viitsi toisia suututtaa sillä, että istutan omat kukkani siihen. Annan mielelläni heille sen oikeuden, että hoitavat kesäkukat paikalleen. Kun kerran asun vielä kaukana, en voi jatkuvasti käydä hoitamassa. Ja tämä istutus nyt on kuitenkin helposti sitten heitettävissä pois, kun ränsistyy. Sillä vaikka nyt ei niin päivästä toiseen satelisikaan, niin hauta on sen verran auringolta suojaamaton, että kesän oikeasti tullessa orvokit eivät siinä menesty.

        Kiitos vastanneille. Katsoin juuri säätiedotuksen sille seudulle, ja voi, voi, huomenna taas kaatosadetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      240
      3666
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3393
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      90
      2853
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      48
      2646
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      116
      2405
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2042
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2001
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1865
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      104
      1797
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1159
    Aihe