Miksi Parviainen hakataan jatkuvasti ?

miksi aina turpaan ?

Eli nyt nopea googlaus toi jo kaksi tapausta:

Ensin tuoreempi tapaus vuodelta 2013:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194839968195/artikkeli/il jussi parviainen hakattiin joukolla.html

"Ohjaaja Jussi Parviainen joutui kahden tai kolmen miehen pahoinpitelyn uhriksi noin kuukausi sitten, kirjoittaa Iltalehti.

Parviaisen mukaan kyseessä oli järjestetty väijytys.

Pahoinpitely tapahtui helsinkiläisessä asuinhuoneistossa, johon Parviainen oli houkuteltu hakemaan hänelle kuuluvaa kassia. Parviaisen kimppuun hyökättiin välittömästi, kun hän pääsi asuntoon.

Pahoinpitelijät päästivät verisen Parvisen ulos asunnosta, mutta antoivat ymmärtää, ettei heille saisi koitua seurauksia. Sairaalaan pyöräilleelle Parviaiselle diagnosoitiin sijoiltaan mennyt leuka, kahdesta kohdasta murtunut nenä, kaksi irronnutta hammasta, niskarangan vammoja ja paha aivotärähdys.

Parviainen on vaitonainen siitä, kuka hänet kutsui asunnolle ja mikä oli kutsun taustalla. Hän sanoo tehneensä asiasta rikosilmoituksen, mutta kertoo, ettei poliisi ole vielä edes kuulustellut häntä.

Poliisi vahvistaa Iltalehdelle, että tapaus on tutkinnassa, ja rikosnimikkeenä on pahoinpitely."

Ja sitten eri tapaus vuodelta 2012:

http://www.hymy.fi/uutiset/il-jussi-parviainen-pahoinpideltiin-se-oli-tappomeininkia

"Iltalehti kertoo elokuvaohjaaja Jussi Parviaisen joutuneen väkivallan uhriksi. Kesäkuussa hänen varastotiloihinsa Helsingin Pasilassa murtauduttiin ja sieltä vietiin rekvisiittaa ja muun muassa kameralaitteita. Parviainen uskoi konnien palaavan ja majoittautui seuraavana yönä varastoon.

Iltalehden mukaan Parviaisen luulot osoittautuivatkin oikeiksi. Ulkomaalaiset murtovarkaat hyökkäsivät lopulta miehen kimppuun.

-Käsirysyn jälkeen toinen alkoi polkea jalallaan kurkkuani, se oli tappomeininkiä, Parviainen kuvaa Iltalehdelle.

Parviaisen olkapää loukkaantui pahasti ja se magneettikuvataan.

Iltalehti kirjoittaa aiheesta ryöstönä, mistä ei rikosnimikkeenä ole kuitenkaan kysymys."

10

2162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfgfghfghvbng6578678

      on niin vittumainen jätkä

      • veemäisin

        mitä tunnen. ei yhtään ystävää.


    • ihan oikein

      sille itse kerjää verta nenästään

    • Acu-

      Mikä sitten on totuus noistakin pahoinpitelyistä. Parviainen sepittää sellaista pajunköyttä, ettei siitä pirukaan ota selvää.

      • totta..

        Jusa aliarvioi kaikkia, sepittää tarinaa omaksi edukseen, aina on vika muissa, ei itsekritiikkiä


    • Mielenkiintoas

      Kuka löi

      • näin kävi sitten

        No jotkut sen tututhan on ollut kyseessä ?
        Oli soitettu käymään jossain asunnolla ja meni sinne niin turpakeikka.


      • kulttuuriuutinen
        näin kävi sitten kirjoitti:

        No jotkut sen tututhan on ollut kyseessä ?
        Oli soitettu käymään jossain asunnolla ja meni sinne niin turpakeikka.

        Hieno juttu. Pääsee ihan lehtien sivuille, kun hakkauttaa itsensä. Suuri mahtava elokuvantekijä-näyttelijä pysyy kansan muistissa, kun jotakin kultturellia tapahtuu.
        Ja jos ei hakkaus auta, voi hakkailla pikkupimua ja päästä taas uutisiin pornokuvien avulla!


    • naurettava otus

      vanha kurppa nuolee pikkutyttöjä

    • Anonyymi

      Onko oikeudenkäyntejä Parviaiseen kohdistuneista pahoinpitelyistä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      42
      7362
    2. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3662
    3. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      47
      3546
    4. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      62
      3298
    5. 51
      2974
    6. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      51
      2832
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2799
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      30
      2464
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      185
      1820
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      47
      1541
    Aihe