RiistäjäSoinin jytky jää saamatta!

Toista kokoomusta ei ole!
Meno mennyt liian oikealle! mm Natokiimassa ja monessa muussa asiassa!
Vaikuttaa että jenkit manipuloi Soinia?
1989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Soinin maailma on niin autoritaarinen ja niin voimakkaasti ihmisten eriarvoisuutta korostava, että on aivan selvää hänen kuunnella ja totella niitä, joiden hän uskoo olevan yläpuolellaan (Amerikan gurut), samalla kun hän olettaa kaikkien puolueensa kannattajien olevan mittaamattoman paljon alapuolellaan ja kyselemättä nielevän kaiken sonnan mitä hän suoltaa.

Äänestä

Soini rakastaa vain itseään ja se näkyy sekä kuuluu 24/7. Dorkaa.

Äänestä

Ei Suomessa ole yhden asian "puolueilla" aikaisemminkaan ollut mahdollisuuksia.

Äänestä

Soini ei ole puoluetta varten, vaan Perussuomalainen puolue on Soinia varten.

Äänestä

Ja pas´kat. Soini on Soini ja ammentaa tietonsa siitä, mitä on EU ja sen se sieltä on löytänyt. Nyt vaan ei kukaan usko tosiasioita, että EU on kuoleva liike ja se ei muuksi muutu. ottakaa joskus selvää asioista ennekuin kirjoitatte riviäkään mihinkään!

Vaikka kuinka karvas kalkki on niellä totuus, niin rehellinen sen tunnustaa, mutta ei niin, että lyödään kuin sikaa ja haetaan virheitä vaikka tosisaioita muutamalla.

Äänestä

EU kuolee varmasti, ehkä sadan vuoden kuluttua. Siksi tavan ihminen inhoaa Soinisteja jotka tekee vain rahaa Euroopan taantumalla.
EU;saa eletään aikansa parhaamme mukaan. Persujen räksytystä alkaa olla joka paikka täynnä.

Äänestä
  • Katsotaanpa sitten sadan vuoden kuluttua kaatuuko EU.

    Äänestä

  • Lukekaa taloussanomia, sieltä löytää ne tosiasiat mitkä ovat nyt tapeetilla kun EU:ta aletaan kammeta aina vain mahtavammaksi ja vastatkaa: Haluatteko maksaa muiden velkoja, jos ette, niin silloin teidän pitää muuttaa puoluetta. hallitus haluaa jaKepu haluaa. Tämä on niin yksinkertaista.

    Äänestä

Kreikka kaatuu jo huomenna, onhan maanantai.

Äänestä
  • Ilman tekohengitystä se olisi ollut kanttuvei jo ajat sitten ja noussut sitten kuten Islanti ihan omilla jaloillaan.

    Äänestä

  • tietäjä kirjoitti:

    Ilman tekohengitystä se olisi ollut kanttuvei jo ajat sitten ja noussut sitten kuten Islanti ihan omilla jaloillaan.

    Ihmisvihastaan kuuluisat persut nauttivat, kun joku kärsii. Kreikkalaiset ovat soinisteille vain zorbaksia, joiden kuuluukin persujen mielestä kärsiä. Vahingonilo ja välinpitämättömyys ovat persujen lääkkeet Etelä-Euroopan talousvaikeuksiin. Erityisesti persuja harmittaa, kun talousapu tehoaa ja vaikeuksissa olevat maat alkavat elpyä.

    Äänestä

  • Sairasta politiikkaa kirjoitti:

    "Sairasta politiikkaa"

    Taas jälleen floppi kirjoittajalta. Kreikkalaiset ova itse pyytäneet EU:ta, että älkää auttako! Syynä on se, että joka auttamisen yhteydessä, on leikattu Kreikkalaisilta.
    Päivastoin kuiin kirjoittaja olettaa, niin ei tässä auteta Kreikkalaisia, vaan Saksan ja Ranskan suurpankkeja, jotta ne eivät kaatuisi.

    On se ihmeellistä, miten yksinkertaisia asioita pitää kerrata yksi toisensa jälkeen. Islanti jätti velkansa maksamatta, kaksi iosoa pankkia kaatui ja nyt Islannilla menee hyvin.

    Toivon kirjoittajilta, että selvittäisivät asioita päässään, etteivät jatkuvalla syötöllä lähetä tänne palstalle törkeitä valheita, se kun kuvastaa suurta tietämättömyyttä asioista.

    Äänestä

  • UPDATE_10617760 kirjoitti:

    Persuthan ne väittävät täysin totuuden vastaisesti, että Kreikkaan olisi lapioitu miljardeja Suomesta. Ei ole. Kreikkalaisille on taattu lainoja tosin kovia ehtoja vastaan, ja kreikkalaiset ovat maksaneet lainoista niistä sovitut korot. Ei pitäisi olla liian vaikeaa ymmärtää edes persuille.

    Persujen kristillisyys on välinpitämättömyyttä ihmisten hädästä ja pelkkää omaan isoon napaansa tuijoittamista.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    soinisti kusettaa aina

    Äänestä

  • Et sitten vielläkään ymmärrä - Kreikka kaatui jo vuosia sitten !

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Persuthan ne väittävät täysin totuuden vastaisesti, että Kreikkaan olisi lapioitu miljardeja Suomesta. Ei ole. Kreikkalaisille on taattu lainoja tosin kovia ehtoja vastaan, ja kreikkalaiset ovat maksaneet lainoista niistä sovitut korot. Ei pitäisi olla liian vaikeaa ymmärtää edes persuille.

    Persujen kristillisyys on välinpitämättömyyttä ihmisten hädästä ja pelkkää omaan isoon napaansa tuijoittamista.

    Mitähän ne kovat ehdot ovat - ja takaukset ovat kuin oma velka !!

    Äänestä

Miksi Soini nauttii, kun pääsee riistämään ja sortamaan köyhiä??

Äänestä

Kauheaa!!!

Äänestä

Arveluttaa ihan aidosti antipersun mielenterveys, antipersu valehtelee aivan suoraan palstalla, ja antaa perättömiä lausuntoja, joille ei ole perusteita, eikä antipersu kykene osoittamaan niitä paikkansapitäviksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä ihmettä? kirjoitti:

Toista kokoomusta ei ole!
Meno mennyt liian oikealle! mm Natokiimassa ja monessa muussa asiassa!
Vaikuttaa että jenkit manipuloi Soinia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu