todella vaikea tilanne

ehdin nyt vain lyhyesti muutamalla sanalla kommentoida. ainakin haluan sanoa että ensisijaisesti olet vastuussa siitä että pidät huolta itsestäsi ja nykyisistä läheisistäsi. ja että tuskasta tietoiseksi tuleminen on tarpeellista jotta siitä voi vapautua, komerot voi siivota vain niin että sytyttää valot ja näkee mitä sinne on kertynyt. anteeksiantaminen on avainkysymys kai siinä siivoamisessakin.
mutta ihan toinen kysymys on se että missä määrin olet vastuussa sairaan läheisesi elämän arjesta. et auta hukkuvaa menemällä samaan suohon.
itse tekisin luultavasti niin että ottaisin yhteyttä läheisesi kotipaikkakunnalla esimerkiksi sosiaalitoimistoon, terveyskeskukseen, mielenterveystoimistoon, ja pyrkisin löytämään ihmisen jonka kanssa puhua kokonaistilanteesta ja joka voi rakentaa tukiverkkoa läheisesi ympärille ja neuvoa sinua eteenpäin esim. taloudellisten kysymysten suhteen.
jonkinlaista "kädestä pitämistä" varmaan itsekin voit tarvita oman tuskasi käsittelemisessä.
valoa ja voimaa sinulle.

Itselläni on skitsofreniaa sairastava isä ja olen terapiassa selvitellyt lapsuuttani kuusi vuotta. Olen kaikki tunteet; tuskan, valtavan vihan, pelon, häpeän ja syyllisyyden koittanut purkaa pois. Kaikki ne mitä on "noussut pintaan". Tällä tavalla olen pystynyt vapautumaan menneisyydestäni ja sairauden aiheuttamista rasitteista. Ja matka jatkuu... luultavasti lopun elämäni sillon tällöin jotain pulpahtaa pintaan.

Parasta nyt on se ettei tarvitse kantaa taakkaa isän sairaudesta. Se on hänen elämä ja itse ei voi sitä parantaa eikä suojella sairaudeltaan.
Kai sitä hyväksyy sen osana elämää, sairautena muiden joukossa. Mielestäni sinun ei tarvitse kantaa vastuuta hänestä. Sinulla on oikeus omaan elämään. Se ei vähennä sitä ettekö välittäisi hänestä.

Mielestäni ei ole pakko pitää yhteyttä, varsinkin jos tilanne on todella vaikea. Itse pidän yhteyttä sen mukaan miltä tuntuu. Jos en halua, en velvollisuudesta käy kotona. Välillä käyn katsastamassa mikä nyt on tilanne.

Olen myös koittanut tarkastella, mikä isässä on sairautta ja mikä tervettä. Kun huomaa hyviä puolia, niihin voi kiinnittää myös läheisen huomion ja huonommat jää ainakin hetkeksi taka-alalle. Sairaassa on paljon terveitä piirteitä, kunhan ne vain huomataan.

Rahallisissa asioissa käytetään joskus edunvalvojaa, jos sairas ei ole kykenevä käyttämään rahaa järkevästi. Ehdottomasti täytyy puuttua rahan käyttöön, varsinkin jos samassa taloudessa asuu muita ihmisiä. Mutta jos et itse halua puuttua, voit kertoa asiasta sosiaaliviranomaisille ja silloin vastuu on heillä.

Anteeksiantaminen on vapautumisen edellytys, mutta ei liian aikaisin. Itseään ja omia tunteita ei saa unohtaa. Itse olen huomannut, että anteeksianto tulee luonnostaan, kun muut tunteet on purettu. Meillehän kertyy vihaa aika määrä, kun täytyy elää koko elämä sairauden varjossa. Se pitää saada ulos. Samoin tuska.
Raskasta se itselle on, mutta se kannattaa. Siinä saa tavallaan oman elämän takaisin ja pystyy nauttimaan elämästä.

Paljon olen traumoja selvitellyt ja olen vapautunut niistä, mitä tähän mennessä olen käsitellyt. Yksin sitä ei vain jaksa, vaan se tarvitsee tukea, ystäviltä, terapautilta.

Tällä hetkellä elämä tuntuu valoisalta. Se matka mitä olen tehnyt lapsuudessani, on opettanut mulle niin paljon elämästä, että olen tavallaan koettelemuksista kiitollinen. Ei ihminen helpolla opi ymmärtämään elämää, vaan kyllä sitä koulitaan vaikeilla kokemuksilla. Nyt olen lähtenyt mukaan vapaaehtoistyöhön psyykkisesti sairaiden omaisten auttamiseksi.

Vaikeissa tilanteissa ajattelen, ettei pahaa ole ilman hyvääkin. Koitan myös löytää sen hyvän.

Paljon voimia sulle ja koita uskoa, että elämäsi järjestyy. Kun se on suuntana, se myös järjestyy.