Vaikka otsikon tyyppisillä heitoilla trollaillaankin paljon näillä palstoilla, niin mielestäni asiassa on kuitenkin perää. Ainakin itselläni on kaipuu "syvään ja avoimeen" ihmissuhteeseen ja niin kauan kun mikään ei täytä tuota aukkoa, häiritsee se normaalien kaverisuhteiden muodostumista.
Olen yksinäinen ja monesti uusiin ihmisiin tutustuessa tuntuu etteivät he "riitä" minulle, koska he säätelevät etäisyyttä kaveritasolla (mikä on siis ihan normaalia ja tervettä). Toki kaverisuhteiden muodostumista haittaa myös oma arkuuteni ja muut haasteet. Mutta olen 99% varma, että mikäli minulla olisi kumppani joka täyttäisi tuon syvän ihmissuhteen kaipuun, niin sietäisin paremmin ihmisten pitämää etäisyyttä, pystyisin ottamaan kepeämmin suhteissa sekä kiinnostumaan enemmän ja helpommin erilaisista ihmisistä (sellaisistakin joiden kanssa jaan vähemmän yhteistä).
Toki voisi ajatella että ihan hyvä miespuolinen ystävä voisi myös täyttää tuon aukon. Mutta tuollaisen suhteen löytäminen (kun lapsuudesta ei ole ketään jäänyt) on vielä vaikeampaa kuin vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytäminen. Ja naisen ja miehen välinen vetovoima ja erilainen läheisyys tekee asiasta kuitenkin hieman erilaisen.
Olen yksinäinen ja monesti uusiin ihmisiin tutustuessa tuntuu etteivät he "riitä" minulle, koska he säätelevät etäisyyttä kaveritasolla (mikä on siis ihan normaalia ja tervettä). Toki kaverisuhteiden muodostumista haittaa myös oma arkuuteni ja muut haasteet. Mutta olen 99% varma, että mikäli minulla olisi kumppani joka täyttäisi tuon syvän ihmissuhteen kaipuun, niin sietäisin paremmin ihmisten pitämää etäisyyttä, pystyisin ottamaan kepeämmin suhteissa sekä kiinnostumaan enemmän ja helpommin erilaisista ihmisistä (sellaisistakin joiden kanssa jaan vähemmän yhteistä).
Toki voisi ajatella että ihan hyvä miespuolinen ystävä voisi myös täyttää tuon aukon. Mutta tuollaisen suhteen löytäminen (kun lapsuudesta ei ole ketään jäänyt) on vielä vaikeampaa kuin vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin löytäminen. Ja naisen ja miehen välinen vetovoima ja erilainen läheisyys tekee asiasta kuitenkin hieman erilaisen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Osta valtava valonheitin, ja "heitä" taivaalle lepakon kuva. Lepakkonainen tulee ja pelastaa sinut.
Valitettavasti lepakkonaista ei kiinnosta miehet
Jep, lepakkonainen jos pääsee esim. sanomalehtiin töihin ja siellä vapaasti
käyttämään toimittajan "etiikkaansa", se alkaa sieltä käsin hyökkäillä sua
vastaan mitä erilaisimmilla henkisen väkivallan keinoilla.
Jos olet vaikka joku yläasteajan kouluvainoamisten kohteeksi joutunut, se
alkaa kirjoitella niistä sun vainoajistas ylistäviä ja hyväksyviä juttuja siihen
paskka julkaisuunsa, missä se on töissä kirjoittelemassa niitä.
Samoten se saattaa ottaa jonkun sun sukulaisen, joka on jo vanha, eristäytynyt
ja sen vanhuuden takia jo hieman rajoittunut sosiaalisissa kanssakäymisissään,
se houkuttelee sen julkaisemaan siinä paskkatöherrys julkaisussaan sitä
vanhusta häpäisevän kirjoituksen, tarinan siitä vanhuksesta, sitä häpäisevällä
tavalla.
Itse en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin kenestäkään mitään vastaavalla
tavalla laadittua kirjoitusta, mutta tämmöinen metsäperälähtöinen
kostoretkilepakko teki tämmöistäkin. Näillä on ilmeisesti aina käynnissä
joku tämmöinen lepakkokostoretki, jos ne pääsee töihin semmoisia
sepitelmiä tuhertamaan. Vissiin nekään eivät ihan oikealla tavalla ole
kehittyneet ihmisinä kovinkaan kummoisiksi, kun pittää alkaa vastaavia
paskha lepakkokostoretkiään käymään.
Multa täydet 10 pinnaa ja papukaijamerkki joka kerta, kun tämmöinen
paskha kostoretkilepakko saadaan pidettyä poissa sellaisista työpaikoista
ja asemista siellä, mistä ne voivat alkaa vastaavia sontiais kostoretkiään
käymään. Itse suosisin vielä nappia otsaan lisukkeeksi sellaisille
kostoretkiläisille, siitä tulisin vieläkin tyytyväisemmäksi.
Ihmeellisiä vastauksia jostakin lepakkonaisesta...
Tuo yllä oleva lause "nainen pelastaa miehen", niin pitää varmasti jollakin tasolla paikkaansa.
Miehen voi olla myös hankalampaa löytää pelkkää kaveria kuin suhdetta ylipäätään. Jos sitten kummankin löytäminen on haastavaa.
kuka sitten pelastaa minut?
Jospa etsit sen hukassa olevan miehen, ja pelastatte toinen toisenne yksinäisyydeltä.. Ei se sen vaikeampaa.
Tosin myönnettäkööt, että ei ihan riitä että olette kumpikin yksin, sitten pitäisi jotenkin muutenkin sopia yhteen ja se miten sen sopivanlaisen sitten käytännössä löytää on jo ihan oma kirjansa, pelkkä luku ei siihen riitä. Tämä palsta lienee jo sinänsä hyvä osoitus siitä miten vaikeaa se on.
Lepakkomies pelastaa.
robin
PASKAT PELASTAA, JUMALA PELASTAA JOS PELASTAA
Minulla herää nyt ainakin kaksi kysymystä:
Mitä se pelastajanainen saisi suhteestanne (kun unohdetaan negaatiot ja itsestäänselvyydet tyyliin "miehen joka ei petä/ryyppää/rällää" jne)?
Ja: entä jos tulisi ero? Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen suhde päättyisikin syystä tai toisesta; miten kestäisit sen? Olisit rakentanut elämäsi tämän yhden ihmisen varaan ja hän poistuisi siitä; kuinka syvään aukkoon silloin putoaisit?
En ymmärrä ensimmäistä kysymystä. Nainen saisi ihmissuhteen?
Jos tulisi ero, niin surisin sitä varmaan puolesta vuodesta vuoteen ja jatkaisin elämääni.
Nainen saisi suhteesta sen minkä mieskin, eli läheisyyttä, henkistä tukea, taitoja joita ei itse omista ja seksiä.
Eivätkö nämä ole sinun mielestäsi tarpeeksi? Voisitko vähän avata pointtiasi? Mitä oletat että suhteesta jäisi puuttumaan?
Jos aloittajalla on annettavaa parisuhteeseen niin miksi hänellä ei jo ole parisuhdetta? Ensimmäinen viesti kertoo vain hänen omista tarpeistaan, siellä ei kerrota yhtään mitään siitä, mitä hän haluaisi/voisi antaa naiselle. Minä-minä-minä -asennetta alusta loppuun asti.
Maailmassa on lukemattomia miehiä, joilta nainen voi saada läheisyyttä, henkistä tukea, taitoja joita ei itse omista ja seksiä. Mikä erottaa aloittajan kaikista näistä muista tarjolla olevista? Mikä on se, mikä tekee hänestä kiinnostavan? Ei ainakaan tarvitsevuus, koska 'needy is not attractive'. Omakuva, johon liittyvät 'arkuus', 'muut haasteet' jne ei oikein anna kuvaa ihmisestä, jolla olisi annettavaa toiselle.
Kaikkein epärealistisimmalta kuulostaa ajatus, että samainen ihminen toipuisi erosta muutamassa kuukaudessa ja 'jatkaisi elämää'. Jos elämä jo nyt on vaikeaa niin entä sen jälkeen, kun haaveet olisivat romuttuneet ja usko ihmisiin entistä pahemmin koetuksella?
Minä väitän, että ihminen kykenee rakastamaan toista vasta kun hän itse uskoo olevansa rakastamisen arvoinen eli on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä.
Aika kovaa tekstiä. Ensimmäinen kappale on suorastaan hölmö. Ai kaikki ihmiset maailmassa joilla on "annettavaa parisuhteeseen" ovat koko ajan suhteissa?
Sinulta näyttää myös menneen aloituksen pointti lähes kokonaan ohi. Mikä ihmeen minä-minä-minä asenne? Aloituksessa puhutaan siitä, että ihmisen joka onnistuu tyydyttämään syvän ihmissuhteen tarpeensa on helpompi kohdata toisia ihmisiä "eri etäisyyksiltä".
Maailmassa on lukemattomia miehiä...jotka kaikki ovat erilaisia. Ihan se erottaa minut ja jokaisen muunkin toisistaan, että kukaan ihminen ei ole samanlainen. Aralla ihmisellä ei siis mielestäsi voi olla mitään annettavaa muille? Nämä heittosi vaikuttavat kertovan omasta pahasta olostasi. Tottakai itseään rakastava ihminen pystyy olemaan aidommissa ja tasavertaisemmissa ja mielekkäämmissä ihmissuhteissa, mutta ei se nyt niin mustavalkoista ole, että muiden kannattaa vaan maata kotona työstämässä itsetuntoaan.
Jännää myös miten heittoni "puolesta vuodesta vuoteen" on vastauksessasi muuttunut "muutamaksi kuukaudeksi". Puhut myös ikään kuin tietäisit olenko ollut aikaisemmin suhte(e/i)ssa ja kokenut eron/eroja.
Ehkä aloittajalle ei ole geeniperimän ja vallitsevan yhteiskunnan (naisten kriteerien) raameissa mahdollista tehdä sitä kaikkea työtä, joka saa hänet näyttämään haluttavalta naisten silmissä? Taakka tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Minua ahdistaa aivan älyttömästi se, että koko ajan pitää erottua joukosta. Tuntuu todella, että naiset katsovat miehiä aina suhteessa muihin miehiin, kun miehet tuntuvat taas katsovan naisissa enemmän absoluuttisia kriteereitä.
Käännetään tämä toisin päin. Jos aloittaja olisi "needy girl", niin heti olisi kasa miehiä haluamassa "täyttämään tuon syvän ihmissuhteen kaipuun".
Minä vihaan tätä maailmaa. En miehenä saa olla tarvitseva, arka, hiljainen tai lyhyt, jos haluan saada "rakastavan" parisuhteen (jotka tuntuvat lähinnä perustuvan himoon, jota sitten kutsutaan rakkaudeksi). Minun on taisteltava, erotuttava joukosta. Ei riitä, että huolehdin terveydestäni, pidän puhtaita vaatteita ja teen aloitteita. Minun on taisteltava toisia miehiä vastaan, myytävä itseäni, oltava aina jonkun toisen yläpuolella, jotta erotun.
Varmasti tuossa kliseessä on jotain perää, että silloin kun lopulta pystyt unohtamaan itsesi (masennuksen, itsesäälin, huonot kokemukset), niin pystyt keskittymään toiseen ja kokemaan empatiaa. Mutta se ei tunnu olevan tarpeeksi.
Mutta minä olenkin katkera, enkä ole koskaan ollut minkäänlaisessa suhteessa. Kokemusta "rakastavasta" suhteesta ei ole.
Ja mikä traagisinta, kun olet päihittänyt kaikki muut miehet, palkinnoksi saat "helkan".
Yksi mitä en ihan ymmärrä on se, että miksi tähän ketjuun kirjoitettuja viestejä pitäisi lukea kuin seuranhakuilmoituksia?
Uskon, että mikäli aloittaja olisi ollut kirjoittamassa seuranhakuilmoitusta, niin varmastikin olisi kertonut itsestään ja omasta tilanteestaan hieman eri asioita.
Enkä ihan tiedä miksi eron pitäisi romuttaa kaikki haaveet? Pikemminkin uskon että aika monelle, ihan oikeasti yksinäisyydestä kärsiville edes lyhytaikainen ihmissuhde olisi epäonnistuessaankin osoitus siitä että "minä pystyn tähän" ja antaisi uskoa siihen että jatkossa asiat voisivat olla taas hyvin.
Ja minusta tulkitset aivan väärin tuota sanaa "needy".. Se että huomaa oman kaipauksensa jollain tapaa häiritsevän hieman muutakin sosiaalista kanssakäymistä, ei tarkoita sitä että olisi täysin kykenemätön kunnioittamaan toisen omaa tilaa.
Hävisit väittelyn, helka.
Miksi täällä jatkuvaan kysellään kumppaneista ja seurustelusta ja rumuudesta ja naiset saa miehiä ym ei varmaan oo palstan tarkoitus? rupee pikkuhiljaa kyllästyttämään.
Aloituksesi perusteella ap sinulla on tosiaan vähän kokemusta seurustelusuhteista ja kaverisuhteista. Oma sisareni on ollut koko ikänsä yksinäinen ja tunnistan mielipiteissäsi samoja epärealistisia odotuksia, kuin mitä hänellä on; kuvitellaan elämän muiden ongelmien poistumista mahd. seurustelun ja runsaiden ystävyyssuhteiden myötä.
Homma menee niin, että niiden muiden ongelmien lisäksi tulee sitten päälle vielä seurustelun ongelmat. Toki seurustelusta saa paljon, mutta se oma pää on ihan sama pää oli kumppania tai ei.
En ole väittänyt seurustelukumppanin ratkaisevan ongelmiani. Enkä väitä kaiken elämässä olevan kivaa sen jälkeen kun päätyy suhteeseen. Sanoin että uskon yhden syvän ihmissuhteen helpottavan muiden ihmissuhteiden rakentumista, kun saa tiettyjä henkisiä tarpeitaan tyydytettyä. Silloin niitä tarpeita ei yritä väkisin täyttää kavereiden kanssa.
En ihan oikeasti ymmärrä sinua. Mä olen kavereiden kanssa siksi, että pidän heistä ja heidän kanssaan on hauskaa. Tilanne on aivan sama, onko minulla parisuhdetta tai ei ole. Nyt ei ole ollut 10 vuoteen parisuhdetta eikä erittäin tiiviitä/ läheisiä ystävyyssuhteitakaan ole. Kaikilla on kiire. En silti koe, että ystävät tai parisuhde ovat olemassa täyttämässä jotakin aukkoa minussa.
Ensiksi varmaan olisi syytä todeta se ilmeisin.. Eli se, että kaikki ihmiset ovat omanlaisiaan.
Toisekseen.. Harvemmin sitä tulee sen tarkemmin pohdittua ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen emotionaalisia vaikutuksia omaan itseen kun on ihmisten seurassa. Tarkoitan tällä sitä, että jos ihmissuhdeasiat ovat kunnossa, eikä useimmiten koe yksinäisyyden tunnetta, niin silloin ihmissuhteiltaan saa ainakin suurinpiirtein sitä mitä tarvitseekin.. Mutta ei sitä välttämättä erikseen huomaa millä tavoin se itseen vaikuttaa.
Tavallaan asiaa voisi mielestäni verrata syömiseen.. Eihän nälkäkään yllätä heti kun lopettaa syömisen. Ja toisaalta jos syö edes suurinpiirtein normaalia ruokaa yleensä välttyy myös erilaisilta puutostaudeiltakin. Silti, harva ajattelee aktiivisesti, että nyt pitää syödä tätä ja tuota että saisi varmasti riittävästi B12-vitamiinia. Yleensä riittää että ruoka on hyvää, ja jossain määrin ihminen myös osaa vaistomaisesti aistia tarpeitaan, se mitä milloinkin puuttuu vaikuttaa jonkin verran siihen mikä on hyvää. Samalla tavalla ne henkiset tarpeet heijastuvat siihen mikä milloinkin tuntuu hyvältä ja sopivalta.
eikö oiski vaan quit nyt heti, ei niitä naisia ole missään -.- täydellisiä pitää olla jne.
rakkautta ei ole maailmassa !!!
siis naiset vaativat täydellisiä miehiä
Tai vankilakundeja, jotka otetaan turpiinkinvedon jälkeen takaisin ja yritetään parantaa naisen pyhyydellä. Juuri luin yhden vankilakierteessä olleen henkilön elämäkerran ja ei tällä herralla kyllä naisista ollut puutetta.
Et halua ko. naista. Itse asiassa olet itse vastaavanlainen mies. Ainakin kommenttisi perusteella.
Miksi sitten valittaa siitä tällä palstalla?
"Homma menee niin, että niiden muiden ongelmien lisäksi tulee sitten päälle vielä seurustelun ongelmat. Toki seurustelusta saa paljon, mutta se oma pää on ihan sama pää oli kumppania tai ei."
Tämä ei kyllä minun kokemukseni mukaan pidä paikkaansa. Jos elämä on parempaa yksin, suhteessa on ollut minusta jotain vikaa. Jos arvioisin elämänlaatuani asteikolla 1-10 suhteen aikana ja yksin, niin parisuhde saisi arvosanan 8 ja yksinolo ehkä 2:n.
Riippuu ehkä pitkälti siitä, kuinka hyvin viihtyy yksinään ja siitä, kuinka kova läheisyyden kaipuu ihmisellä on. Itse koen todella voimakasta tarvetta jakaa asioita toisen kanssa ja tarvitsen myös paljon fyysistä läheisyyttä voidakseni hyvin. Uskoakseni suurin osa ihmisistä tarvitsee toisia ihmisiä ja vain pieni osa on niitä, jotka tekevät asioita, matkustelevat ja harrastavat mieluiten yksin.
Nykyään ei ole trendikästä tunnustaa tarvitsevansa muita ihmisiä. Tai toki verkostoitumismielessä, jotta saa ihmisistä täyden hyödyn irti. Mutta kaiken maailman läheisyydet ja muut sielunkumppanuudet tuntuvat joutavan romukoppaan.
No, tuo kommentti perustuu minun omiin kokemuksiini. Ja koska parisuhteeni päättyi (ja se oli minulle helpotus), niin epäilemättä suhteessa oli vikaa.
AP:k kirjoituksien mukaan hänellä on "voimakas, tyydyttämätön syvän ihmissuhteen kaipuu ja siitä seuraa ongelmia kohdata ihmisiä eri etäisyyksillä."
Jotenkin edelleen ajattelen, että tässä toivotaan jotain epäuskottavaa. Johtunee jälleen omista kokemuksista, joissa ihmisiin on helppo tututusta ja kavereita löytää. Kun taas seurustelusuhde juuri läheisyytensä puolesta vaatii enemmän sosiaalisia taitoja, itsensä tuntemista ja toisen ymmärtämistä. Että sen löytäisi ensin ja sitten vasta pystyisi kaverisuhteisiin, niin kuulostaa oudolta.
Ehkä tavassani ajatella ja kokea on jotakin epätervettä, mutta kyllä parisuhde oli minulle jonkinlainen henkinen ankkuri, joka mahdollisti muunkin elämän. Taustalla oli aina se tunne, että joku välittää minusta ja on joku, jonka luokse aina palata. Tämän ajatuksen voimalla sitä viihtyi vieraammassakin seurassa ja uskalsi paljon enemmän, koska hylätyksi tulemisen pelko ei ollut niin pinnassa. Olihan siellä aina kuitenkin se oma ihminen, jolle tiesi olevansa tärkeä.
Mielestäni olimme molemmat toisillemme eräänlaisia puskureita elämää vastaan; kun kaikki meni pieleen, toinen otti asiat hoitoonsa ja erilaiset persoonallisuutemme mahdollistivat myös sen, että toinen hoiti aina ihan mielellään niitä velvollisuuksia, joita toinen inhosi.
Minun mielestäni hyvin läheinen suhde on helppo ja vaivaton verrattuna hyvän päivän tuttuihin. Toisen kanssa oleminen tuntuu aina siltä kuin palaisi rakkaaseen kotiin, kulissit voi pudottaa ja toinen arvaa jo puolesta sanasta, mitä mielessä liikkuu.
hyvin sanottu :), kun vain olis semmonen joku ...
Tässä eronneen ja eristäytyneen keski-ikäisen naisen näkökulma tilanteeseen: Jos elämässä tai omassa itsessä tuntuu olevan joku aukko, johon kaipaa paikkaa, niin yleensä parisuhde ei ole se pelastusveneen puuttuva tulppa, vaan vuotava pelastusvene on ensin paikattava muulla keinoin. Eli asiaa voi purkaa terapiassa. Tai joskus hyvä harrastus (etenkin musiikki ja muut taiteet) tuo tervettä sisältöä elämään - ja sitä kautta ehkä uusia ihmisiäkin.
Itse uskon, että parisuhde toimii parhaiten, kun siinä toimii kaksi terveen itsetuntoista ja tasapainoista ihmistä. Esimerkiksi jos toisella on alkoholismi, masennus tai tämä on väkivaltainen tai sairaalloisen mustasukkainen, muuttuu suhde hoito- tai alistussuhteeksi. Eli voidaan unohtaa termi parisuhde. Et uskokaan kuinka moni pari elää parisuhdehelvetissa tavalla tai toisella.
Rakastumisvaiheessa eletään psykoottisessa endorfiinihuumassa. Kun hormonimyrsky rauhoittuu selviää, että onkin ehkä kimpassa hyvin ärsyttävän/ongelmaisen/oudon ihmisen kanssa. On normaalia, että uudessa suhteessa salataan omat heikkoudet. Ja jos elämänkokemusta/parisuhdekokemusta on vähän, niin varoitusmerkkejä ei näe, ja pudotus arkeen (tai suoraan helvettiin) on jyrkkä. Olen onnellinen, ettei itselläni ole enää rakkausutopiaa, koska olen nähnyt ja kokenut riittävästi reaalitilanteita.
Eli alkuun vieraan ihmisen kanssa ehkä tuntuu, että on löydetty puuttuva itseä täydentävä sielunkumppani. Parhaimmillaan asia on niin, huonoimmillaan koko elämä ja oma mieli menee entistä enemmän sekaisin.
Joitakin asioita kannattaa miettiä ja varoitusmerkkejä huomioida, kun tapaa ihmisen, johon on kiinnostunut tutustumaan tai johon ihastuu tai (varoituskellon pitää tässä vaiheessa soida pahasti) joka yliaktiivisesti tunkeutuu elämääsi.
1) Mieti, miksi kyseinen ihminen tuli elämääsi. Jos olet epävarma harmaa hiirulainen ja komea/kaunis menestyneen näköinen ja itsevarma ihminen vakuuttaa ikuista rakkauttaan, tilanne on liian hyvä ollakseen totta. Eli se ei ehkä ole totta. Hyötyykö toinen sinusta jollakin tapaa (taloudellisesti, kodinhoitajana)? Jos viehätysvoiman ja sosiaalisuuden ero on huomattava, partneri tuskin on uskollinen.
2) Kumppaniehdokas kertoo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien, kuinka hankalia sukulaisia ja entisiä parisuhteita hänellä on ollut, kuinka suku ei pidä häneen yhteyttä ja kuinka entiset kumppanit ovat kohdelleet häntä väärin. Voi olla mahdollista, että ihminen on oikeasti kamikazetyyppia, joka hakeutuu vääränlaisiin ihmissuhteisiin ja saa nenilleen toistuvasti. Todennäköisemmin kuitenkin hän itse hankkiutuu riitoihin enemmän tai vähemmän tarkoituksella ja osoittautuu siten erittäin hankalaksi partneriksi. Terve ja tasapainoinen ihminen näkee myös hyvää niissä ihmisissä, joiden kassa on elänyt, vaikka yhteiselämä ei onnistunutkaan. Jos ihminen painottaa kielteisiä asioita, hän on negatiivinen, ja myrkyttää sinunkin elämäsi.
3) Joku hankkiutuu seuraasi yli-innokkaasti, ei haluaisi päästää sinua hetkeksikään silmistään ja käsistään. Pakene. Ihminen on sairaalloisen ripustuva ja pahimmillaan myös hyvin mustasukkainen. Suhde on vaarallinen ja kuluttava. Pakene.
4) Tutustut netin kautta ihmiseen, joka etsii lenkkiseuraa. Olet onnellinen, koska olet nimenomaan etsinyt lenkkikaveria. Ensimmäisellä treffillä suuntaatte lähiökapakkaan ja seuralaisesi juo itsensä pöydän alle. Seuraavalla tapaamisella hän pyytää sinua hakemaan alkosta väkeviä. Tämä tapaus paljasti oikean luontonsa ja himonsa heti alkuun. Ohje: katkaise välit.
5) Tutustut netin kautta uuteen ihmiseen, joka etsii aitoa kumppania arkeensa. Melko pian suhteen myötä huomaat, että hän on kiinnostuneempi netistä kuin sinusta. Eli hän on koukussa netti-ihastumisiin, eikä edes kykene tosielämän rakkauteen. Ohje: katkaise välit.
Itse olen kokenut parhaaksi suhteet, joissa ei edes olla liian lähellä. Kyllähän se kirpaisee, kun toinen poistuu elämään omaa arkeaan ehkä fyysisesti hyvin kaukanakin, ja yhteydenpito tapahtuu puhelimen/sähköpostin välityksellä. Saan kuitenkin elää omaa elämääni, järjestää itse arkeni, eikä minun tarvitse sietää toisessa jotain sellaista, mikä tekisi elämän kovin raskaaksi. Nautin hellistä hetkistä ja läheisyydestä silloin, kun sitä on tarjolla.
Naisena olen kyllä ihan samaa mieltä aloittajan kanssa - tosin korjaisin asiaa siten että ihminen pelastaa ihmisen. Koen samalla tavalla olevani yksinäinen, ja että kaverisuhteet eivät riitä täyttämään ihmistä, vaan kaipaamme kaikki syvempää yhteyttä. Naisten ystävyyssuhteet ovat kyllä yleensä läheisimpiä kuin miesten ja itselläni on lapsuudenkavereita muutama - harmi vain että kaikki seurustelevat eikä aikaa sitten riitä edes viidentoista minuutin kahvitteluun. Uskon myös että läheinen ihmissuhde antaa itsevarmuutta jotta voisi tutustua uusiin kavereihin.