Lue minkälaisilla nettotuloilla pääsee Suomen suurituloisimpaan prosenttiin. Kerhon jäsenyyteen ei vaadita elopmaisia miljoonatuloja, jopa oma pomosi voi kuulua heihin.
Heitä on Suomessa 53 084, ja joka kymmenes Kauniaisen asukas kuuluu heihin. Ryhmään kuuluvalle yhden hengen kotitaloudelle jää käytettäväksi keskimäärin yli 11 000 euroa kuukaudessa verojen jälkeen, mutta pienimmillään sinkkutalous pääsee joukkoon mukaan noin 6 500 euron nettokuukausituloilla.
Kyseinen ryhmä on Suomen suurituloisin prosentti.
Tilastokeskuksen mukaan Suomen suurituloisimman prosentin kerhon jäsenyyden ehtona oli vuonna 2012 yhden hengen taloudelle 78 162 euron vuositulot. Ylimmän prosentin sinkkutalouksien nettovuositulojen keskiarvo oli toissa vuonna 134 724 euroa, kun koko kansalla yhden hengen talouksien nettovuositulojen keskiarvo oli 26 227 euroa.
Täällähän heitä rakastetaan. Tänne heitä pitää saada. näillä tuloilla joka perheeseeen voidaan sijoitta 10 Somalia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voe hyvä isi senttäs Vai herrojen hovinarreiksi Kauniaisiin hienosti ruottiksi Grangulla pitäisi mamuja tuoda hävetkää!