MINIHALLITUS

Miksi Suomeen pitäisi aikaansaada Minihallitus?
16106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllä oikea hallitus aina voittaa minihallituksen kaltaiset teennäiset organisaatiot.

Äänestä
  • Nyt olisi jo korkea aika ymmärtää, että sdp:n puoluekokous äänesti 9.5.2014 uuden puheenjohtajan. Edellinen on tehnyt saldoa vaalitappioina, "uhonnut Suomen talouden kokooomusjohdon talutusnuorassa". Tulokset ovat siis tuossa.

    Mitä vielä odotetaan, näillä eväillä ei ole asiaan enää Suomen hallitusvaltaan. Päättäkää se ja pian. Nyt täytyy rouvan keksiä uusi työpaikka. Jaakonsaari on jälkilypsäjätyyppiä, hän asutuu televisio-ohjelmiin ja puhuu muiden päälle, jotta saa asiansa auki. Hallitusneuvottelujen aikana toukokuussa 2011 oli sama ilmiö. Tehkää nyt loppu sdp:n "loisivista elittivarkaista", koko Suomi tyhjentyy tällä tyylillä ja äkkiä, kun EU:ta tuetaan ilman kritiikkiä. Miehet nauroivat kauppalehdessä, että naisia on johtotehtävissä helppo naruttaa ja puhua pehmoisia saadakseen ne tekemään sopivia päätöksiä.

    Äänestä

Minihallitus sopii muodostettavaksi niistä poltiikoista joilla on minimaalisen vähän järkeä.

Äänestä

Meillähän se jo on - ainakin järjenkäytön kannalta!

Äänestä

Toivottavavasti Minihallitus minimoi valtionvelan.

Äänestä

Nyt pitäisi pitää uudet eduskuntavaalit.

Äänestä

Koska suomalaisilla politiikoilla on niin minimaalisen vähän järkeä. Mitä lusikalla on annettu ei kauhalla voi jakaa.

Äänestä

Sotkumme,,Jutta ja Jykä!

Äänestä

Rinnettä varten juoduttaneen Suomessa perustamaan Minhihallitus.

Äänestä

Nyt olisi oikea aika perustaa uusi ministeriö: propagandaministeriö.
Näin koska tämän jälkeen me kaikki suomalaiset kuulisimme AINA sen "mikä on Suomen virallista propagandaa missäkin asiassa".
Nyt me olemme vapaan median uhreja lähes joka asiassa.

Äänestä

Pitää leikkaukset voimassa mihin Jykä sai Jutan uunottetua!

Äänestä

Taas yksi sekopääketju vailla juurikaan älyllistä asiaa. Kuka hullu näitä nostelee?

En minä, tämä peeloketju kun oli jo valmiina ylhäällä.

Äänestä
  • Vajaaälyiset näitä vajaaälyisten ketjuja nostelee.

    Äänestä

Kaikki nykyiset ja entiset ministerit lähtetetään Brysseliin ja Suomeen joudutaan perustamaan Rupusakki-Minihallitus, joks koostuu pääosin ay- liikkeiden epäonnistuneista junteista.

Äänestä

Hauska nähdä kun Rinne lähtee Euroopan ytimeen antamaan poskisuudelmia ministerikolleegoilleen.

Äänestä

Entisiksi ministereiksi ilmoittautuneet ministerit puuhaahvat Suomeen Minihallitusneuvotteluita. Tämä tie johtaa varmuudella Minihallitukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei Minihallitusta kirjoitti:

Miksi Suomeen pitäisi aikaansaada Minihallitus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu