Antti Rinnetta on vaikea pitää minään politiikan uutena toivona. Hän ei ole edes erityisen sanavalmis kaveri ja suorastaan takeltelee välillä puheissaan. Mutta Antti Rinteen valinta on siitä huolimatta tärkeä asia koko poliittista kenttäämme ja sen tulevaisuutta ajatellen.
SDPn kannalta Rinne tarkoittaa paluuta taaksepäin ja pari piirua vasempaan. Rinne nostaa taas ay-liikkeen puolueen keskiöön, mitä se oli osin Heinäluoman aikana. Nyt puoleessa on kolme vahvaa ay-taustaista miestä eli Eero Heinäluoma,Lauri Ihalainen ja Antti Rinne. Ihan tässä järjestyksessä eli esittämäni järjestys ei ollut sattumanvarainen. Tämä äijäkolmikko junailee tästä eteenpäin demareiden politiikkaa sikäli kuin Ihalaisella riittää vielä asiaan mielenkiintoa. Tämä valinta oli vahvan äijäenergian paluu.
Rinteen nousun esikuvana lienee ennen muuta Ruotsin veljespuolueen Stefan Löfven, jolla on myös vahva ay-tausta. Hieman yllättäen hän on onnistunut yhdistämään kahtiajakautuneen puolueensa ja samalla nostanut sen kannatuksen noin 33 prosenttiin, mikä yhdessä vasemmistopuolueen ja vihreiden nykykannatuksen kanssa tarkoittasi sitä, että SDP palaa Ruotsissa taas valtaan pääministeripuolueena. Ruotsissa siis aika lailla samoilla pelimerkeillä pelaava SDP saa 33 %:n kannatuksen ja Suomessa häävisti 15 %:n kannatuksen. Ero on valtava näiden kahden maan välillä, vaikka puolueet muistuttavat toisiaan mitä suurimmassa määrin.
Ruotsissa on olematon Kepu, joka on katoamassa kokonaan puoluekartalta eikä Ruotsissa ole meidän persujen kaltaista puoluetta. Tämä selittääkin erot Ruotsin ja Suomen demarien välillä hyvin pitkälti. Suomessa potentiaalisilla SDP-äänestäjillä on enemmän valinnan varaa ja äänet hajoavat siten laajemmalle puoluekentälle. Tämä on tietysti erittäin suuri etu Kokoomukselle. Ruotsissa SDP on sen sijaan varteen otettava vaihtoehto Kokoomuksen harjoittamalle politiikalle ja oikeistoallianssille. Voi sanoa, että Suomessa Kokoomus hallitsee varsin suvereenisti suhteellisen pienellä kannatuksella. Ensin se pompotti Kepua ja nyt sitten SDP:tä. Seuraavien vaalien pompotettava on mahdollisesti taas Kepu.
Rinteen valinta tietänee jo lyhyellä aikavälillä ongelmia, sillä minihallitusneuvotteluista voi tulla nyt vaikeat, kun Rinne joutuu lunastamaan puheitaan. Pitkällä aikavälillä valinta siirtää SDP:n pois sinipunayhteistyöstä kohden vanhoja punamulta-aikoja, jos puolueen kannatus vain siihen riittää. Voi olla, ettei riitä. Siinä tapauksessa Suomeen voi olla tosi hankala muodostaa seuraavaa hallitusta, kun Kokoomus ja persut ovat puolueina kaikkein kauimpana toisistaan. SDP taas lähentyy selvästi persuja ja näiden hallitusyhteistyö olisi erittäin luontevaa. Kyse on siitä, lähteekö Kepu mukaan punamultaporukkaan. Voi olla, että se joutuu siihen, jos voittaa Kokoomuksen vaaleissa, sillä silloin Kokoomus jäänee halukkaasti oppositioon.
En usko, että Rinne kykenee vetämään SDP:tä Suomen oloissa nousuun. Siihen tarvittaisiin nimittäin ensin samankaltainen kehitys kuin mitä Ruotissa on tapahtunut. Siellä äänestäjät ovat havainneet, että modernissa yhteiskunnassa ei tarvita agraaripuolueita. Tämä mahdollistaa sen, että SDP on Kokoomuksen päävaihtoehto. Suomalaiset ovat edelleen sen verran paljon metsäläisiä, että vastaava kehitys antaa odottaa itseään. Suomi on edelleen vahvasti itävaiktuksen piirissä eli meillä on samankaltaista konservatismiä kuin Venäjällä. Sen vuoksi Venäjän konservatismi uutisena ja ihmettelyn aiheena ei meillä Suomessa ole paljon lyönytkään läpi, kun se ei meille itsellemmekään ole niin etäistä.
SDPn kannalta Rinne tarkoittaa paluuta taaksepäin ja pari piirua vasempaan. Rinne nostaa taas ay-liikkeen puolueen keskiöön, mitä se oli osin Heinäluoman aikana. Nyt puoleessa on kolme vahvaa ay-taustaista miestä eli Eero Heinäluoma,Lauri Ihalainen ja Antti Rinne. Ihan tässä järjestyksessä eli esittämäni järjestys ei ollut sattumanvarainen. Tämä äijäkolmikko junailee tästä eteenpäin demareiden politiikkaa sikäli kuin Ihalaisella riittää vielä asiaan mielenkiintoa. Tämä valinta oli vahvan äijäenergian paluu.
Rinteen nousun esikuvana lienee ennen muuta Ruotsin veljespuolueen Stefan Löfven, jolla on myös vahva ay-tausta. Hieman yllättäen hän on onnistunut yhdistämään kahtiajakautuneen puolueensa ja samalla nostanut sen kannatuksen noin 33 prosenttiin, mikä yhdessä vasemmistopuolueen ja vihreiden nykykannatuksen kanssa tarkoittasi sitä, että SDP palaa Ruotsissa taas valtaan pääministeripuolueena. Ruotsissa siis aika lailla samoilla pelimerkeillä pelaava SDP saa 33 %:n kannatuksen ja Suomessa häävisti 15 %:n kannatuksen. Ero on valtava näiden kahden maan välillä, vaikka puolueet muistuttavat toisiaan mitä suurimmassa määrin.
Ruotsissa on olematon Kepu, joka on katoamassa kokonaan puoluekartalta eikä Ruotsissa ole meidän persujen kaltaista puoluetta. Tämä selittääkin erot Ruotsin ja Suomen demarien välillä hyvin pitkälti. Suomessa potentiaalisilla SDP-äänestäjillä on enemmän valinnan varaa ja äänet hajoavat siten laajemmalle puoluekentälle. Tämä on tietysti erittäin suuri etu Kokoomukselle. Ruotsissa SDP on sen sijaan varteen otettava vaihtoehto Kokoomuksen harjoittamalle politiikalle ja oikeistoallianssille. Voi sanoa, että Suomessa Kokoomus hallitsee varsin suvereenisti suhteellisen pienellä kannatuksella. Ensin se pompotti Kepua ja nyt sitten SDP:tä. Seuraavien vaalien pompotettava on mahdollisesti taas Kepu.
Rinteen valinta tietänee jo lyhyellä aikavälillä ongelmia, sillä minihallitusneuvotteluista voi tulla nyt vaikeat, kun Rinne joutuu lunastamaan puheitaan. Pitkällä aikavälillä valinta siirtää SDP:n pois sinipunayhteistyöstä kohden vanhoja punamulta-aikoja, jos puolueen kannatus vain siihen riittää. Voi olla, ettei riitä. Siinä tapauksessa Suomeen voi olla tosi hankala muodostaa seuraavaa hallitusta, kun Kokoomus ja persut ovat puolueina kaikkein kauimpana toisistaan. SDP taas lähentyy selvästi persuja ja näiden hallitusyhteistyö olisi erittäin luontevaa. Kyse on siitä, lähteekö Kepu mukaan punamultaporukkaan. Voi olla, että se joutuu siihen, jos voittaa Kokoomuksen vaaleissa, sillä silloin Kokoomus jäänee halukkaasti oppositioon.
En usko, että Rinne kykenee vetämään SDP:tä Suomen oloissa nousuun. Siihen tarvittaisiin nimittäin ensin samankaltainen kehitys kuin mitä Ruotissa on tapahtunut. Siellä äänestäjät ovat havainneet, että modernissa yhteiskunnassa ei tarvita agraaripuolueita. Tämä mahdollistaa sen, että SDP on Kokoomuksen päävaihtoehto. Suomalaiset ovat edelleen sen verran paljon metsäläisiä, että vastaava kehitys antaa odottaa itseään. Suomi on edelleen vahvasti itävaiktuksen piirissä eli meillä on samankaltaista konservatismiä kuin Venäjällä. Sen vuoksi Venäjän konservatismi uutisena ja ihmettelyn aiheena ei meillä Suomessa ole paljon lyönytkään läpi, kun se ei meille itsellemmekään ole niin etäistä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
On syytä huomata, että SDP:n nykyjohdosta myös varapuheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Reijo Paananen ovat aiemmin työskennelleet SAK:ssa eli ammattiyhdistystoiminnassa. En viitsinyt tarkistaa, vahvistuiko ay-siipi myös puolueen luottamusmieselimissä.
Ja kepussa mtk-taustaisia..
Ei kepun puheenjohtajista ja puoluesihteeristä tietääkseni kukaan ole ollut MTK:ssa töissä.
Onko siinä jotakin pahaa, että Sdp:n johtajilla on ammattiyhdistystaustaa? Sdp;n kannattajista suurin osa on kai palkansaajia, ja ammattiyhdistykset pitävät palkansaajien puolta. Niin täytyisi pitää heidän kannattamansa puolueenkin.
Vai onko pahaa siinä, että palkansaaja kuuluu ammattiliittoon? Liittoon kuulumattomat palkansaajat ovat luusereita, ottavat kyllä vastaan edut, jotka ammattiliitto on taistellut, mutta eivät halua maksaa edes jäsenmaksua.
Eihän tietenkään siinä ole mitään pahaa, mutta ketjun aiheena on, kuinka tuollainen tausta voi vaikuttaa SDP:n politiikkaan, hallitusneuvotteluihin, hallitusyhteistyöhön ja Suomen kehitykseen. Tuollainen keskustelu on vaikeaa, mikäli pohdinnoilta ryhdytään karsimaan aineksia pois.
Siinäkään ei ole mitään pahaa, että palkansaaja, maanviljelijä tai yrittäjä kuuluu alansa ammattiliittoon.
Jos ketjun aihe on tällainen, miksi se on tällä palstalla?
"ketjun aiheena on, kuinka tuollainen tausta voi vaikuttaa SDP:n politiikkaan, hallitusneuvotteluihin, hallitusyhteistyöhön ja Suomen kehitykseen."
Ne kysyy kaiken keskustalaisilta koska keskusta on suurin ja paras puolue?
Ne on vieraantuneet normaalista elämästä siellä kaupungin ahdistavassa ilmapiirissä niin niiden on pakko saada jotakin kontaktia järkeviin ihmisiin.
Demarien palstalla niille ei vastaa kukaan.
Tarkoitatko, ettei SDP:n politiikasta pitäisi keskustella keskustan palstalla?
Keskustelun avaaja vastatkoon omasta puolestaan, mutta omana kommenttina toteaisin, että koska keskusta tai mikään muukaan puolue ei voi yksin muodostaa hallitusta, hallitusyhteistyötä käsiteltäessä keskusteluun joudutaan väistämättä ottamaan myös muut puolueet. Jopa yksittäin käsiteltynä. Samoin jos tarkastellaan keskustan oppositiopolitiikkaa, keskusteluun tulevat väistämättä mukaan myös keskustan arvostelun kohteet eli hallituspuolueet. Myös yksittäin käsiteltynä. Olisi typerää, jos todettaisiin kainosti että "keskusta moittii jyrkin sanoin puolueen X toimintaa hallituksessa" tai että "keskustalle puolue Y voisi nyt puheenjohtajan vaihduttua olla luonteva hallituskumppani".
Avaaja totesi muun muassa seuraavaa:
"Pitkällä aikavälillä valinta siirtää SDP:n pois sinipunayhteistyöstä kohden vanhoja punamulta-aikoja, jos puolueen kannatus vain siihen riittää."
Punamullaksihan kutsutaan sellaista hallitusvaihtoehtoa, jossa SDP ja keskusta yhdessä muodostavat hallituksen päärungon.
Ruotsin SDP ajaa ruotsissa samoja asioita kuin keskusta suomessa. Siksi se on suurin siellä ja keskusta on nyt mielipidemittauksissa suurin täällä.
Ei aja. Ruotsissa SDP ajaa ihan samanlaisia asioita kuin sisarpuolue Suomessakin. Ruotsin SDP ei ole mitenkään voimakkaasti keskittynyt maatalous- ja aluepolitiikkaan. Sen sijaan puolueen pyrkimyksenä on työllisyyden lisääminen, työttömyyden vähentäminen ja riittävän toimeentulon varmistaminen. Työllisyyskysymyksissä SDP niin meillä kuin Ruotsissa painottaa kysyntälähtöistä talousmallia, kun oikeiston, mihin Ruotsin Kepukin kuuluu, työlinjamallissa työn tarjonnan kasvattaminen ja ns. kannustinloukkujen poistaminen on keskeistä.
Ruotsin SDP on vahva aluepuolue, siis ajaa samaa kuin Keskusta Suomessa. Sitä ei voi kieltää kukaan ellei ole laillasi täysin ulkona maailman menosta.
Tausta on historiallinen. Ruotsissa vasemmisto pysyi alkuaikoinaankin maltillisena kun Suomessa se lähti rettelöinnin tielle. Suomen vasemmisto hajosi kahteen ja 1940 luvulta alkaen kun kommunistinen toiminta Suomessa uudelleen laillistui, vasemmiston päähuomio oli keskinäisessä kilpailussa (ja kinastelussa) teollisuuden työntekijäliittojen hallinnasta. Siinä yhteydessä SDP ajautui kauas perimmäisiltä juuriltaan, työläisten ja talonpoikien asialta. Maalaisliitto täytti tuon tyhjiön. Ruotsin vasemmisto ei jättänyt vastaavaa tyhjiötä vaan on pysynyt uskollisena aattelleen joka kattaa koko maan ja kaikki kansanosat yläluokkaa lukuunottamatta
Höpölöpö taas kerran.
Ruotsissa on ollut yhtälailla tilaa maaseudun puolueelle kuin Suomessakin. Vielä vuonna 1973 Torbjörn Fälldinin johtama Centerpartiet (Bondeförbundet) nousi Ruotsin suurimmaksi puolueeksi. Sen jälkeen metsäläisyys alkoikin sitten hellittää Ruotsissa ja puolueen jyrkkä alamäki alkoi niin, että nyt se on vaarassa tipahtaa kokonaan puoluekartalta. Centerpartietin politiikassa oli keskeistä niin maataloustuottajien edunvalvonta kuin desentralisaatio aivan niin kuin Suomen Kepullakin.
Asia on siis siten, että Ruotsissa SDP täytti sen tyhjiön, minkä kuihtunut Centern jätti. Meillä Kepu ei vielä toistaiseksi ole samalla tavoin kuihtunut, koska Suomi tuntuu tulevan Ruotsia aina kehityksessä jäljessä vuosikymmeniä. Mutta eiköhän tämä sama vielä meilläkin nähdä.
Suomen ja ruotsin SDP,ssä on ainakin sellainen ero, että ruotsin SDP ei aja energiapolitiikassa ulkomaisten (globalisaation) etua vaan suosii oman maan energioita.
Bioenergiatalous on ruotsissa edennyt pidemmälle kuin suomen SDP,n ja kokoomuksen konservatiivinen ja vanhan-aikainen energiapolitiikka.
"Ruotsissa ole meidän persujen kaltaista puoluetta".
Minä pitäisin Ruotsidemokraatteja melko samanlaisena puolueena kuin meidän Perus-suomalaiset. Maahanpuuttopolitiikkakeskustelu puolueiden sisällä on melko lailla samanlaista vaikka ruotsissa se on kärjistyneempää. Samalla lailla suosio on noussut, toki meidän persuilla enemmän.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsidemokraatit
Tuli muuten mieleen, että molempien puolueiden nimet lähtevät samasta ideasta eli siitä, että keksitään puolueelle mahdollisimman kokoava nimi tavallisista virtasista ja svenssoneista.
Tuosta Wikipedia-artikkelista kiinnitin nyt ensimmäisen kerran huomiota siihenkin, että ruotsidemokraattien puoluetunnuksena on joku päivänkakkaraa muistuttava kukka. SMP koristi Veikko Vennamon aikoina vaalimainoksensa päivänkakkaralla.
Taitaa olla kuitenkin puhdasta sattumaa. Kukkiahan monet muutkin puolueet käyttävät tunnuksissaan ja mainoksissaan.
http://www.youtube.com/watch?v=OVxS4PEhAuQ
Persuja ja Ruotsidemokraatteja yhdistää vain tiukka suhtautuminen maahanmuuttoon. Muilta osin nämä kaksi ovat kuin eri marjoja. Persut ovat hyvin pitkälti demarien kaltainen duunapuolue muilta osin. Juuri siksi äänestäjäsiirtymää on tapahtunut SDP:stä persuihin. Persuilla on myös syrjäseututaustaa SMPN politiikan perillisenä, mikä on taas vaikuttanut siihen, että persut saavat ääniä myös Kepun perinteisltä kannatusalueilta.
Ruotsidemokraatit olisivat samankaltainen puolue sen persujen joukon kanssa, jonka johdossa on Halla-Aho. Muuten ei. Halla-aholaisuus on kuitenkin Suomessa selvässä vähemmistössä ja puolueen valtavirtana on modernisoitunut SMP-läisyys eli uusvennamolaisuus.
Ei ihan noin.
Tuo Ruotsidemokraatit on oikein, mutta persujen enemmistö on lähempänä Halla-ahoa kuin maalaistaustaista SMP:tä
Isojen kaupunkien lähiöissä ja pienillä teollisuuspaikkakunnilla elää paljon voimakkaampi maahanmuuttovastaisuus kuin maaseudulla. Maahanmuuttajien uskotaan vievän loputkin työt tai ainakin polkevan palkat. Toni Halme oli helsinkiläisen lähiöajattelun ilmentymä, nyt sitä edustaa Putkonen, jota kautta mukaan on tullut tuo teollisuuspaikkakuntien duunarimaailma. Halla-aho edustaa tuon ajattelun sofistukoituneenpaa osaa, mutta on sitä samaa. Maalla ei kavahdeta kuin korkeintaan thai-poimoijoita jotka ryntäävät perinteisille marja-apajille, ei siellä kukaan usko maahanmuuttajien tulevan metsäkoneen puikkoihin tai muihin oikeisiin hommiin.
Soinin on ollut pakko peittää ja väheksyä tuota puolueensa maahanmuuttokriittisen enemmistön näkyvyyttä, ja sinulle asioita huonosti ymmärtävänä on siitä syystä varmasti syntynyt kuva, että SMP:läinen tausta olisi persuissa vahvaa.
SMP-läinen tausta on tosiaankin persuissa vahvaa toisin kuin luulottelet. Tämän ymmärtämiseen riittää pitkälti se, kun tarkastelee, mistä päin Suomea persut saivat kannatusta jytkyssään. Helsingin vaalipirissä persujen kannatus oli vähäisen Ahvenmaata lukuunottamatta. Jytky jäi Helsingissä puolitiehen. Sen sijaan keskimmräistä suurempi jytky saatiin Kymen, Pohjois-Karjalan ja Satakunnan maakunnissa.
Moderni vennamolaisuus on siirtynyt tietysti teollisuuspaikkakuntiin, koska pienviljeliväestö on jo aikapäiviä sitten kadonnut. Ei moderni vennamolaisuus tarkoitakaan mitään maaseudun ihannointia, vaikka näitäkin äänitorvia persuissa kyllä riittää pääpasuunanaan Oinosen Pena.
Halla-Ahon maahanmuutovastaisuus koskee ennen muuta ja oikeastaan vain muuta kuin työperäistä maahanmuuttoa. Ei Halla-Aho vastusta sitä, että Nokia on palkannut läjän ulkomaalaisvahvistuksia yritykseensä pääjohtajaa myöten. Teollisuuspaikkakuntien duunarien huolena ei ole tämänkaltainen maahanmuutto, koska eiväthän he edes sitä kohtaa. Heidän huolenaan on nimenomaan työperäinen maahanmuutto, työn karkaaminen ulkomaille, edellä mainituista johtuva työttömyys sekä palkkatason alentuminen työn tarjonnan kasvaessa. Putkosen ajattelumalli kyllä istuu tähän oikein hyvin. Se ei kuitenkaan tarkoita työperäisen maahanmuuton rajoittamista, koska esim. Soini on toivottanut myös ulkomaalaiset tervetulleiksi tekemään Suomeen töitä ja investoimaan Suomeen.
Moderni vennamolaisuus tarkoittaa nykyajan unohdettua kansaa eli haalaripukuisen duunariväestön kurjistumista. He ovat nykypäivän pienviljelijöitä, jotka persut haluavat pelastaa, koska persut samoin kuin vennamolaisuus ei elä nykypäivässä eikä tulevaisuudessa vaan amentaa voimansa menneen ihannoimisesta. Siinä kohdin puolueella on yhtäläisyyksiä Kepuun, mutta vain osittain.
Soini karsastaa maahanmuuttovastaisten ylilyöntejä. Tämän vuoksi James Hirvisaari sai kenkää ja muutamaa muuta on varoitettu. Halla-Aho osaa sovittaa sanansa sen verran hyvin, että häntä on paha mennä varoittelemaan.
Eli niinkuin olen usein todennut, niin maahamme yritetään saada "ameriikan malliin" näennäinen kakspuoluejärjestelmä, jossa repulit ja demokratit tekevät samaa politiikkaa, kuin nytkin on hallituksesssamme nähty kokoomuksen ja demujen tekevän.
Eli rahadiktatuuria yriteään saada, ja köyhät jätetään ilman sairaanhoitoa ja muuitakaan mahdollisuuksia oman onnensa nojaan orjapalkalla kitumaan kehdosta hautaan.
Siis kansastamme tekisivät demut ja kokkaret uusia "kuntakintejä".
Tuota asiaa edistääksennekö te "kaposet" tälläkin palstalla asutte päivystämässä palkattuina lobbareina.
Kyllä se vain niin tule olemaan, että maaseutu tulee vielä arvoon arvaamattomaan, kunhan ensin ökyrosvot saavat rosvotua sen asukkaista tyhjentämisen myötä itselleen.
Nytkin jo varastavat mineraalit ja pohjavetemmekin, ja seuraavaksi sitten tulee kaupunkien porteille lipunmyynti, jos puhtaassa luonnossa joku haluaa poiketa.
Kun hiemankin opolitiikka viitsii seurata, niin kyllä maastamme demokratia, ja kansan päätäntävalta on ihan yhtä kaukana muissa banaanitasavalloissa.
Täällä maassamme hallitsaee hyvävelijärjestö yhteiskuntarosvoporukka, jota demarit ja kokkarit räikeimmilään edustaa.
Saas nähdä kuinka Persut kestää jatkossa, sillä se on erittäin hyvä este sille kehitykselle mihin mpp:kin pyrki.
Keskustan tai persujen on voitettava seuraavat vaalit, ja demukoista on tehtävä ikuinen oppositiopuolue, muuten maamme menee konkkaan yhteiskuntarosvouksen seurauksena.
Olet oikeassa siinä, että haluaisin edistää kahden puolueblokin politiikkaa samaan tapaan kuin mitä Ruotsissa on. se selkeyttäisi kovasti politiikkaa. Juuri tällainen puoluehajanaisuus on tae siitä, että kokoomuslainen politiikka hallitsee. Tähän hajanaisuuteen Kokoomus on tähdännytkin, koska se avulla hallitsee Suomea ainoastaan vähän reilun 20 prosentiin ääniosuudella. Jos Suomessa halutaan saada köyhemmän väen ääntä kuuluviin, tästä hajaannuksesta pitäisi päästä eroon ja ottaa mallia Ruotsista.
Porvareilla riittää näköjään lähes sokeutta hipova usko siihen, että Keskusta on jokin menneisyyden jäänne. Porvarithan mieluusti perustelevat katsomustaan sillä havainnolla, ettei muissa maissa ole Keskustan kaltaista puoluetta, mistä sitten porvarillisen järjen mukaan täytyy seurata se, että Keskustankin täytyy ennen pitkää kadota Suomesta. Nyt vain porvareilta on jäänyt huomaamatta se tosiasia, että maailmassa on paljon asioita, jotka yksinkertaisesti vain ovat yhdessä maassa. Kuten vaikkapa Eiffelin torni. Porvarillisen järjenjuoksun mukaan Eiffelin torninkin pitäisi kadota Ranskasta sillä perusteella, ettei sitä ole muualla.
Mitä sitten puolueiden edistyksellisyyteen tulee, niin kyllä Keskusta on porvareita edistyneempi puolue. Porvarithan ovat suora jatko luonnossa vallitsevalle vahvemman oikeudelle, joka ajatus perustuu siihen luonnon väärinymmärtämiseen, että luonnonvalinta perustuisi jotenkin edistykselle, vaikka kysymys on silkasta sattumasta, jolla ei ole äyrin vertaa tekemistä älyllisen kehityksen kanssa. Niinpä sitten porvari kuvittelee, että sokeaan sattumaan perustuvassa evoluutiossakin olisi kysymys porvarillisesta älystä.
Tuota ikivanhaa hapatusta vastaan ryhtyi ensimmäisenä taistelemaan kommunismi, joka rationaalisesti päätteli porvarillisen hengen olevan silkkaa mielikuvitusta ja asetti porvarillisen tieteen sijaan vastavoimaksi marxilaisen tieteen, joka jo lähtökohdiltaan pyrkii objektiiviseen, materiaaliseen totuuteen porvarillisen ei-aineellisen huuhaan sijaan.
Tästä näkökulmasta keskustalaisuus on kaikkein edistyksellisin yhteiskunnallinen aate, koska keskustalaisuus ei ota lähtökohdakseen sen enempää porvarillista kapitalismia kuin kommunismiakaan, vaan pyrkii etsimään yhteiskuntaelämän toimivia ratkaisuja, joissa keskeistä on huomion kiinnittäminen heikomman asemaan. Tässä suhteessa aito keskustalaisuus on toki lähempänä kommunismia kuin porvarillista maailmankatsomusta. Tokipa erityisesti porvarillinen media yrittää tehdä kaikkensa saadakseen aivopestyä Keskustan näyttämään porvarilliselta puolueelta.
Keskusta ei ota ajaakseen porvarismia. Ai ei?" Mitä entinen puoluejohtaja M. Vanhanen ajatteli, kun karkasi aitojen taakse ajamaan kapitalismia putkeen . Oliko mies alun perinkin valittu vitosen markkinoilta, vai mikä tuli?
Kirjoitat nyt täyttä puppua, mutta puolustukseksesi on sanottava, ettei se ole ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään.
Kepu on vahvasti oikeistolainen puolue. Sen pääedunvalvonta keskittyi pitkään suurmaanomistajien etujen ajamiseen, mutta laajeni myöhemmin koskemaan koko Suomen syrjäseutuja, koska puolueessa tajuttiin, että maaseudun markkinoiden kadotessa maanomistajienkin kohtalo on vaakalaudalla. Kepun analyyisi on ollut tässä kohdin ihan oikea.
Toinen suuri mullistus puolueessa on tapahtunut vaivihkaa ja saavuttanut 2000-luvulla huippunsa. Kyse on poliittisen liberaslismin noususta Kepussa. Tämän suuntauksen ensimmäinen suuri edustuja oli Olli Rehn, mutta häntä vielä aika paljon vierastettiin puolueessa. Liberalismi löikin sitten läpi sattumapääministeri Matti Vanhasen muodossa ja on saanut jatkoa Mari Kiviniemestä ja Juha Sipilästä. Sipilä ei tosin ole likimainkaan niin julma liberaali kuin Vanhanen ja Rehn. Poliittinen liberalismi on tarttúnut myös muihin keskeisiin kepulaisiin kuten Esko Ahoon, Anneli Jäätteenmäkeen ja jopa Mauri Pekkariseen. Paavo Väyrynen on niitä harvoja, joka on tältä "taudilta" säästynyt. Kepulainen liberalismi ei juurikaan eroa Kokoomuksen politiikasta. Tämän voi nähdä erityisesti Matti Vanhasen mielipiteissä, kun hän nykyisin yrityselämän palveluksessa voi vallan vapaasti esittää näkemyksiään.
Liberalismi on ollut keino uudistaa ja säilyttää Kepu. Ongelmana on ollut vain se, miten yhdistää liberalismi ja aitovieriläinen kepulaisuus. Tämä valtava jako näkyy esim. siinä, että Paavo Väyrynen sanoo julkisesti, että Koko Suomen linja vedetään hänen ja Olli Rehnin välillä. Näin kaukana ovat siis kaksi kepulaista toisistaan.
Kepussa on siis kaksi osaa. Toinen on äärikonservatiivinen menneessä viljapeltojen maisemissa elävä ja toinen varsin moderni porvarillinen, yrityselämän etuja ajava joukko. Hienoisena poikkeuksena tästä oli Anneli Jäätteenmäki, jolla olisi vahvoja tasa-arvo- ja sosiaalipoliittisia tavoitteita, millä hän onnistui nostamaankin kepun kannatuksen yli äyräiden.
Ei, kysymys on vain siitä, ettet ymmärrä lukemaasi. Puolustukseksesi voin todeta, ettet ole palstan ainoa. Joka tapauksessa näyt päätyvän samaan lopputulokseen, jonka jo esitinkin, eli ettei Keskusta ole sen enempää porvarillinen kuin vasemmistolainenkaan puolue. Tokipa tämän toteutumiseksi puolueessa täytyy joskus painottaa niin kutsutun poliittisen akselin jompaa kumpaa suuntaa tai päätä.
Mitä sitten aitovierisyyteen, niin eihän hyvänen aika kulttuurin peruselementit mitään aitovieriläisyyttä ole, vaan nimenomaan se perusta, jolla kansakunta on olemassa ja menestyy. Sen sijaan todellista aitovieriläisyyttä on se äkkirikastuneen nousukasmaisuus, joka pyrkii kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin apinoimaan kaikenmaailman ulkomaanelävien tapoja, jotka istuvat kulttuuriin yhtä huonosti kuin elefantti porsliinipuotiin.
Suoranaisia pellejä löytyy oikeistopoliitikoista pilvin pimein, jotka sormi näpättäen somettavat päivät pääksytysten verkoissa ja läpättävät joutavia ynnä ovat olevinaan jotakin maailman suvaitsemiseliittiä höpöttämällä käsitteitä, joita eivät ymmärrä itsekään. Ja kaiken kukkurana, ikään kuin kukkahattuna pelättimen päällä, ryhtyvät vielä neuvomaan naapureitaankin.
Toki porvareista löytyy myös niin sanottu huru-ukkosektio, joka vauhkoontuu jo siitä, kun näkee oman varjonsa. Sen lisäksi kaikenlaiset vastikkeet ja köyhien lisääntymisen estämiset ovat myös tätä huru-ukkoagendaa.
Rinne nosti nyrkkinsä, ja sanoi ne sanat, joita on odotettu. Jos hän ei edustaisi uusia tuulia, hän edustaa vallanvaihtoa; vanhaa pierua pois, ja raikasta ilmaa tilalle! On kotiinpaluun aika?
Voisiko jo olla eduskunnassakin olla lakko ?
Ihalainen, Rinne, Heinäluoma..
Homo puolesihteerikin SDP:ssä SAK taustainen. Tukisi lakkoa.
Muitakin..
Hyvä
Rinne on heikko tapaus.
Koulussa lyllerö ei päässyt oikein mukaan porukkaan ja taisi jäädä traumoja!
Nyt kun katsomme tarkemmin, niin aina on raha-asiat olleet sotkussa missä Rinne on huseeranut.(mulle kaikki keinoista viis).
Rinne on muka nopea päättäjä, saanen olla erimieltä , hän on umpi härski ja koittaa käyttää hyökkäystään omien kantojensa läpilyömiseen, laista välittämättä(laittomia lakkoja, talouserimielisyyksiä). Miettimättä pitkällä tähtäyksellä mihin tämä johtaa kokonaisuudessa.
Rinne ei pärjäisi Euroopan foorumeilla, enkä usko hänen pärjäävän, kuin Putinin kanssa!
Rinteeltä puuttu kokonaisuuksien hahmottaminen ja kun häneltä puutuu tietoa ja sitä puutuu paljon, niin silloin hän hyökkää ja on muka nopea. Psykoloogisesti vanhat traumat nostavat päätään ja vanha katkeruus parempiaan kohtaan tulevat ilmeisesti näin esiin.
Eipä nuo AY- pomot ole ennenkään politiikassa pärjänneet , nyt vielä vähemmän, kun AY on 60- luvulta ja muu maailma 2000-luvulla.
Minulla on hiukan samanlaisia epäilyksiä Rinteen osaamisen tasosta. Varsinkin EU- ja talouspolitiikan mutkikkaammat kiemurat saattavat olla hänelle vaikeita asioita. Hän pyrkinyt väistämään nyt puheenjohtajana tällaisiin asioihin liittyvät kysymykset, mistä hyvänä esimerkkinä oli, kun hän antoi Juha Sipilän vastata ensin esitettyyn kysymykseen ja ilmoitti sitten vain lyhyesti olevansa Sipilän kanssa samaa mieltä.
Jutta Urpilaisellakin oli tällaisia heikkouksia puheenjohtajakautensa alussa, mutta Jutta teki kovasti kotiläksyjä ja hänestä kuoriutui ulos ihan käypä asiantuntija valtionvarainministerinä. Antti Rinne selkeästi pelkää tätä postia, vaikka toki työministerin salkku houkuttelee enemmän, koska siinä Rinne pääsisi heti toteuttamaan ideoitaan työllisyyden parantamiseksi.
Olen koko lailla samaa mieltä siitä, ay-tausta pätevöittää poliitikon liian kapeakatseiseksi ja ay-pomon roolista voi olla vaikea päästä irti. Toki Eero Heinäluoma ja Lauri Ihalainen ovat siinä kohtuudella onnistuneet, mutta silti se voi olla heidänkin kohdallaan jonkinlainen rajoite mielikuvitusrikkaudessa ja asenteissa.
Rinne on lisäksi aika heikko esiintyjä. Hän takeltelee puheessaan, köhii kaiken aikaa ja pyytelee köhimistään anteeksi. Se luo kiusallisen vaikutelman ja jotenkin vielä pahempi kuin Pertti Paasion ja Matti Vanhasen änkytys. Jungner on enemmän kuin oikeassa siinä, että Rinne pitäisi panna heti johonkin esiintymiskoulutukseen. Siinä on valovuosien etäisyys tasoon, mihin esim. Jyrki Katainen yltää sujuvuudessaan ja selkeäsanaisuudessaan. Demareilla on toki ollut puheenjohtajia, joiden tyyli on Rinnettäkin änkyrämäisempi ja silti menestystä on tullut. Paavo Lipponen käy tästä ennen muuta esimerkiksi. Toisessa päässä oli taas Kalevi Sorsa, joka oli esiintymiskykyinen, selkeäsanainen ja kaiken kaikkiaan vakuuttava. SDP kaipaisi eniten juuri Kalevi Sorsan tapaista yleispoliitikkoa, joka olisi Sorsan tapaan uskottava ja visionäärinen. SDP:n kukoistuajat ajoittuvat nimenomaan Sorsan puheenjohtakaudella ja osaksi myös Lipposen kaudelle.
1960- ja 1970-luvuilla SDP veti riveihinsä myös sen ajan älymystöön kuuluvia ihmisiä. Se oli erittäin suuri voimavara demareille. Osa tästä joukosta rekrytoitui sitten virkamiesjohtoon tukemaan SDP:n ideoita virkamiessuunnittelussa. Erityisesti tämä vaikutti koululaitoksen kehittymiseen, mutta myös lainsäädännön uudistumiseen (esim. kuluttajansuojan parantuessa).
SDP:n politiikkaa voitiin rakentaa paitsi tiedon myös ulkomailta saatujen vaikutteiden varassa, koska puolueessa toimi kielitaitoista ja korkeasti koulutettua väkeä. Siitä joukosta ei taida olla oikein enää jäljellä kuin Erkki Tuomioja poliittisena toimijana. SDP on menettänyt tällaisen akateemisen älymystön tuoman voimavaran, mikä on heikentänyt osaltaan puolueen menestymismahdollisuuksia. Se näkyy siinä, että puolueelta on puuttunut innovaattoreita, jotka olisivat voineet nähdä kehityksen suunnan ja etsiä poliittisia vastauksia niihin. SDP:n politiikka on pragmatisoitunut päivän politiikan tasolle ja visiot loistavat enemmän poissaolollaan. Antti Rinne on oikein hyvä esimerkki tällaisesta pragmaatikosta, jolta puuttuu melko lailla kyky visioida tulevaisuutta tai edes miettiä muiden tekemiä analyyseja asiasta. Jopa Urpilaisella alkoi kauden loppuaikoina esiintyä kykyä puolueensa tilan ja yhteiskunnan kehityksen objektiiviseen analysointiin, mikä on merkki hyvästä kehityksestä yksilötasolla.
Olen melkoisen varma siitä, että Rinne tulee tähtäämään oppositiopoliitikoksi. Hän haluaa jäädä historiaan miehenä, joka nosti SDP:n kannatuksen edes siedettävälle tasolle. Epäilen, että hänen tavoitteensa jäävät tälle vaatimattomalle tasolle, koska hän enhkä jotenkin itsekin aistii omat puutteensa substanssiasioiden käytännön osaamisessa. Tässä mielessä olisi loogista, jos Rinne pyrkisi hajottamaan nykyisen hallituksen ja pääisisi siten aloittamaan enemmän puhtaalta pöydältä niin, ettei kukaan voisi sanoa, että juurihan sinä olit itsekin mukana päättämässä näistä asioista.
kokonaisuuksia hahmottaa?;=()