Onko kelle sattunut samanlaista:
Oon seurustellu reilu kaksi vuotta ihanan miehen kanssa. Yhdessä ollaan asuttu nyt puolisen vuotta. Tässä miehessä on kaikkea, mitä olen aina miehestäni halunnut; urheilullinen, sydän puhdasta kultaa, rehellinen, luotettava, komea ym. Listaa voisi jatkaa aina vaan, mutta kun... huomaan silti olevani ihastunut toiseen!! Tämän toisen tapasin vuoden vaihteessa, ja se vaan vei multa jalat alta. Mitään sen suurempaa ei ole tapahtunut eli en ole pettänyt miestäni, eikä me tän toisen kanssa olla mitään puhuttu tunteistamme, mutta jollakin tapaa tunnen/tiedän, että tunne on molemminpuolinen.
Ongelma on se, että ihastun koko ajan enemmän siihen toiseen, vaikka yritän selittää itselleni, että se on vaan seksuaalista vetovoimaa. Nykyään ajattelen häntä silloinkin, kun me ei nähdä. Jotenkin sitä ei pysty hallitsemaan tunteitaan, vaan joskus miettii, että mitä jos se onkin se oikea mulle, ja nyt olen väärän ihmisen kanssa. Ja kuitenkaan en erityisen hyvin tunne tätä toista... en tiedä yhtään, onko meillä samanlaisia arvoja tms.
Mun nykyisen kanssa olen joskus tosi onnellinen, mutta se häiritsee, että silti aina vaan tulee niitä päiviä, kun ihan tosissani mietin, ettei meitä olla tarkoitettu yhteen. Joskus taas tuntuu, että ollaan. Olen aina ajatellut, että "sen vain tietää", kun kohtaa "sen oikean". Onko asia niin? Koska mulle ei ainakaan ole vielä sitä 100% varmuutta tullut, ja kuitenkin ollaan puhuttu joskus naimisiinmenostakin (mä olen sitä ihan vakavissanikin miettinyt, että millon). Kuuluuko tämä suhteeseen, ettei koskaan pääse eroon tästä epävarmuudesta, vai meneekö se ajan kanssa ohi? Musta vaan tuntuu, etten pysty luopumaan, kun olen tuommosen aarteen löytänyt.. mitä jos tulenkin katumapäälle, ja huomaan, että se olikin se oikea mulle.
Oon seurustellu reilu kaksi vuotta ihanan miehen kanssa. Yhdessä ollaan asuttu nyt puolisen vuotta. Tässä miehessä on kaikkea, mitä olen aina miehestäni halunnut; urheilullinen, sydän puhdasta kultaa, rehellinen, luotettava, komea ym. Listaa voisi jatkaa aina vaan, mutta kun... huomaan silti olevani ihastunut toiseen!! Tämän toisen tapasin vuoden vaihteessa, ja se vaan vei multa jalat alta. Mitään sen suurempaa ei ole tapahtunut eli en ole pettänyt miestäni, eikä me tän toisen kanssa olla mitään puhuttu tunteistamme, mutta jollakin tapaa tunnen/tiedän, että tunne on molemminpuolinen.
Ongelma on se, että ihastun koko ajan enemmän siihen toiseen, vaikka yritän selittää itselleni, että se on vaan seksuaalista vetovoimaa. Nykyään ajattelen häntä silloinkin, kun me ei nähdä. Jotenkin sitä ei pysty hallitsemaan tunteitaan, vaan joskus miettii, että mitä jos se onkin se oikea mulle, ja nyt olen väärän ihmisen kanssa. Ja kuitenkaan en erityisen hyvin tunne tätä toista... en tiedä yhtään, onko meillä samanlaisia arvoja tms.
Mun nykyisen kanssa olen joskus tosi onnellinen, mutta se häiritsee, että silti aina vaan tulee niitä päiviä, kun ihan tosissani mietin, ettei meitä olla tarkoitettu yhteen. Joskus taas tuntuu, että ollaan. Olen aina ajatellut, että "sen vain tietää", kun kohtaa "sen oikean". Onko asia niin? Koska mulle ei ainakaan ole vielä sitä 100% varmuutta tullut, ja kuitenkin ollaan puhuttu joskus naimisiinmenostakin (mä olen sitä ihan vakavissanikin miettinyt, että millon). Kuuluuko tämä suhteeseen, ettei koskaan pääse eroon tästä epävarmuudesta, vai meneekö se ajan kanssa ohi? Musta vaan tuntuu, etten pysty luopumaan, kun olen tuommosen aarteen löytänyt.. mitä jos tulenkin katumapäälle, ja huomaan, että se olikin se oikea mulle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta sinä et ole kirjoittamasi perusteella vielä kypsä seurustelemaan (ei sen väliä vaikka olisit 30- vuotias), jos tuollaista epävarmuutta on kokoajan.Silloin tällöin kai jokainen kokee sitä jonkinasteisena, mutta kannattaa ensin opetella elämään yksin, ennenkuin voi jakaa elämänsä toisen kanssa.
Voihan se tietyst olla niinkin, etten ole vielä valmis sitoutumaan ja toi ihastuminenkin vaan heijastuu mun halusta elää jälleen sinkkuelämää. Mulla on kai aina ollu liikaa sellasia ajatuksia, että johonkin tiettyyn ikään mennessä pitää saavuttaa tiettyjä juttuja, ja nykyinen poikaystävä on tavallaan antanu mulle mahiksen pysyä kiinni näissä aikatauluissa.
Mulla oli näitä "ollako vai eikö olla"-ajatuksia jo ennen kuin tapasin tän mun ihastuksen, mutta ton kohtaamisen jälkeen ne on koko ajan vain vahvistunut. Musta tuntuu välillä, että pää hajoaa näihin ristiriitaisiin fiiliksiin. Viime yönäkin näin taas unta tästä ihastuksesta, ja siinä unessa oli niin hyvä olla sen kaa, etten ois halunnu herätä (eikä siis ollut mikään seksi-uni). Ja sama asia aina, kun mä juttelen sille tai ollaan jotenkin tekemisissä. Mä en vaan pysty silloin ajattelee mitään muuta kuin sitä!! Toisaalta tietää, että pitäisi potea huonoa omaatuntoa, kun oma poikaystävä ei tiedä näistä mun ajatuksista mitään.
Haluaisin kuulla etenkin juttuja niiltä, jotka on kokeneet samaa totaalista ihastumista silloin kun seurustelee toisen kaa. Miten ootte toimineet? Ootteko alkaneet myöhemmin seurustelee sen ihastuksen kaa vai ootteko vain unohtaneet sen? Kertokaa!