patti päkiässä

köpöttelijä

Kirjoitinkin tänne aikaisemmin aamuisesta köpöttelystäni. Eli minua vaivaa päkiöiden kipu aamuisin ja kävely on sitten sen mukaista...
Otin asian uudelleen puheeksi lääkärin kanssa mutta hän suhtautui siihen edelleen vähätellen eikä ohjannut lisätutkimuksiin. Totesi taas että mulla varmaan on fibromylagia ja kun pyysin testiä hän totesi ettei siihen ole testiä. Aika kummaa kun olen kuullut että siihen on testi jossa tutkitaan 18 kipupistettä. En sitten viitsinyt alkaa väitellä.

Huomaisin jonkin aika sitten että päkiääni on kasvanut patti, pehmeä, eikä ole kivulias. Siis vain vasempaan jalkaan, oikeassa jalassa ei ole. En tiedä yhtään onko se ollut siellä jo pidemmän aikaa vai tullut lähiaikoina.

Mikähän tuollainen patti mahtaa olla. Onko kenelläkään samaa juttua? Aattelin kysyä mielipiteitä. On kyllä käynyt mielessä lääkärissä käyntikin mutta tuntuu aina että on vain riesa kun sinne menee.

1

1259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reumanainen

      Hei, minulla on aina silloin tällöin ilmestyvä ns. reumakyhmy eli patti toisessa päkiässä. Se ei ole kivulias, eikä siitä ole toistaiseksi ollut kovin paljon harmia, kun muistaa sen ilmentyessä kävellä niin, etei se kovin paljon hankaa mihinkään.

      Vaadi päästä lisätutkimuksiin, kauniisti puhumalla olet samassa tilanteessa vielä vuosienkin päästä. En tarkoita, että sinun pitäisi alkaa huutamaan ja raivoamaan, vaan vaikkapa niin, ettet lähde lääkärin vastaanotolta, ennen kuin hän on kirjoittanut lähetteen jatkoon..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5475
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2356
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1880
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1771
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1595
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      33
      1543
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1388
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1117
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      223
      1021
    Aihe