Ikävöin jonkun verran hitusen enemmän ja toisinaan paljon paljon vähemmän mutten halua häntä enää lähelleni enkä "omaksi" edes ajatuksen tasolla. Olen alkanut todentuntuisesti ajattelemaan ettei hän ole ollut minua varten enkä minä häntä, jokainen tarvitsee sellaisen puoliskon jonka kanssa on hyvä olla eikä pelkää,jota ei tarvitse "pelätä". En tiedä onko tämä sitten jokin lopullinen vaihe joka pitää myös käydä lävitse, en ole psykologi joten en osaa sanoa. Tuntuu jotenkin huojentavalta,tuntuu kun olisi päässyt pitkästä aikaa vapauteen täysin eristetystä vankilasta jossa on istunut kärsimyksensä.
-Joskus on vain todettava ettei siivet kanna vaikka pilvissä monta kilometria on aikaisemmin kuluttanutkin ja ponnistellut, on aika päästä vaputeen jotta siivet voisivat parantua ja antaa aikaa ehetyä uudeksi jotta voi jatkaa ja tehdä elämää omalla tavallaan.
-Joskus on vain todettava ettei siivet kanna vaikka pilvissä monta kilometria on aikaisemmin kuluttanutkin ja ponnistellut, on aika päästä vaputeen jotta siivet voisivat parantua ja antaa aikaa ehetyä uudeksi jotta voi jatkaa ja tehdä elämää omalla tavallaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä sinä pelkäsitt hänessä?
Hei, tunnistan tuon itsessäni. Ajattelen minäkin noin, ehkä toisesta syystä kuin aloittaja. Koen että minut on "pakotettu" ajattelemaan toisella tavalla kuin mitä tunnen.
Koen olevani tunteitteni vankilassa, tunne on se joka ei anna mun paeta. Järki on se joka viilaa leipäveitsellä kaltereita poikki.
Silti en koskaan ole vihannut tunnettani, olen rakastanut sitä ja päivitellyt. Vahvalla mielikuvituksella varustettu ihminen :) kopissa pärjäilee, vaikka vuosia viruttu :).
Taidan sittenkin nousta. Lähden ajoissa töihin. Riku kahvia keittämään :). Pus hänelle!
Riku, piti kirjoittaa " nyt" kahvia keittämään.
mobiili tekstailee mun puolesta.
http://youtu.be/dZ0InfFBiJc
Hmmm... Kuulostaapa tutulta, minullakin on eräs neiti ajatuksissani:) emme koskaan edes tavanneet. Viestittelykin loppui alkumetreillä, kun ajattelemattomuutani häntä loukkasin. Pyysin toki anteeksi, mutta oli liian myöhäistä... Niin paljon jäi sanomatta. Tunsin jopa tietynlaista sielunkumppanuutta ja suurta sympatiaa häntä kohtaan. No ehkäpä hän oli haavouttunut enkeli:) Minua ei olisi tarvinnut pelätä, mutta minun huono itsetuntoni ajoi hänet pois. Ihmisiin pitäisi osata vielä luottaa.
Itsellä ihastus ja rakastus kuolee heti alkuun jos mua kohdellaan huonosti. Se on tunteiden tappotuomio. Välitön vetäytyminen ja täydellinen tunteettomuus vaihde menee päälle.
Tunnutte olevan kovin ehdottomia, ehkä ette ole elämässänne kokeneet vielä mitään kovaa. Mutta kyllä elämä opettaa. Toivottavasti itse törmään vielä joustavaan ja parisuhteeseen panostavaan ihmiseen.
Ehdottomuus elämänkoulun tuomaa. lärvi kun mustelmilla usein niin tietää heti alussa milloin pitää nostaa kytkintä