Perinteinen talousoppi perustuu täydellisen kilpailun olettamukseen. Se tarkoittaa sitä, että markkinoilla on lukuisa joukko keskenään kilpailevaa taloudellista toimintaa. Kilpailun vaikutuksesta määräytyvät puolestaan hinnat sekä se, että resurssit taloudessa ohjautuvat optimaalisella tavalla. Täydellisen kilpailun vallitessa monopolivoittoja (ryöstöä) ei synny eikä taloudessa esiinny myöskään työttömyydeksi nimitettyä ilmiötä.
Edellä sanottu tarkoittaa myös sitä, että kukin toimija joutuu keskittymään sille toiminnan alalle, jonka hallitsee parhaiten. Kysymyksessä on siis erikoistuminen, vaatimus omien mahdollisuuksien keskittämisestä alalle, jolla on parhaat menestymisen mahdollisuudet kilpailussa. Tämä erikoistumisen vaatimus pätee niin valtioiden, yritysten kuin työntekijöidenkin tasolla. Yleismies "jantuselle" ei tässä talousmallissa ole sijaa. Seikka, jota näinä talouskurimuksen aikoina täytyy korostaa, koska kapitalistisille yritysjohtajille on näköjään muodostunut patenttilääkkeeksi vähentää väkeä ja panna vähennetyn väen työt juuri tämän "jantusen" kontolle.
Vielä suurempiin ongelmiin joudutaan, kun tämä erikoistuminen häivytetään hallinnollisilla päätöksillä. Erikoistumisen estäminenhän häivyttää markkinoilta kilpailun. Kilpailuhan syntyy siitä, että kilpaillaan nimenomaan paremmuudesta jollakin osa-alueella. Mutta jos kenenkään ei sallita erikoistua, ei synny myöskään kilpailua saati sitten motivaatiota kilpailla.
Euroopan unioni, kuten muut vastaavat hallinnolliset järjestelyt, ovat suorastaan kammottava esimerkki siitä, miten kapitalistit eivät näköjään ymmärrä edes oman oppinsa ja ideologiansa perusteita, vaan ovat suorastaan kuola suupielestä valuen hinkuamassa kaikenlaisten kilpailunrajoitusten puolesta. Ilmeisesti kysymyksessä ovat lähinnä monopolivoittoja kahmimaan tottuneet "lullukkajohtajat", jotka helpon rahan toivossa kuvittelevat saavansa unionissakin totuttuja kartellivoittoja. Toivottavasti Euroopan talouskurimus panee nämäkin "onnettomat" toisiin ajatuksiin.
Talous ei voi yksinkertaisesti toimia dynaamisesti, jos kaikki taloudet pannaan toimimaan täsmälleen samalla tavalla ja täsmälleen samaa vauhtia. Saati sitten, jos vielä tuotteetkin mittoja myöten määritellään salaa ylikansallisessa kabinetissa. Myöskään eri valtioiden luonnonolosuhteita tai taloudellisia toiminnan edellytyksiä ei kabinettipäätöksissä oteta huomioon, vaan kaikki laitetaan autuaassa pöhköpäisyydessä samaan muottiin. Eipä ihme, että Suomestakin on hävinnyt paitsi maatalous, niin myös hyvää vauhtia metsätalous ja ikään kuin kirsikkana kakun päältä myös osaaminen kaiken kaikkiaan. PISA -tutkimuksen tuloksetkin osoittavat Suomen kohdalla suorastaan lehmänhäntäkäyrää.
Niin sanottu kansa näyttää olevan yhtä viisas kuin päättäjänsäkin, kun se ei halua luopua edes eurosta, vaikka myös yhteinen raha on syy siihen, ettei talous, taloudet Euroopassa, toimi. Yhteinen rahahan ohittaa niin ikään kunkin talouden erityisolosuhteet. Yhteinen raha on sitä epäkelvompi mitä suuremmat kunkin jäsenvaltion erityisolosuhteet ovat. Kaikkein hulluinta lienee vielä se, että yksi talouden tasapainottamisen keino, devalvaatio, on käytännöllisesti katsoen poistunut talouspäättäjien keinovalikoimasta. Sen seurauksena taloudet joutuvat sopeutumaan palkkojen ja työttömyyden kautta. Eteläinen Eurooppa on kaikesta sanotusta räikein esimerkki, mutta Suomi taitaa olla hyvä kakkonen, kuten yleensäkin, ellei mene vieläkin huonommin.
Edellä sanottu tarkoittaa myös sitä, että kukin toimija joutuu keskittymään sille toiminnan alalle, jonka hallitsee parhaiten. Kysymyksessä on siis erikoistuminen, vaatimus omien mahdollisuuksien keskittämisestä alalle, jolla on parhaat menestymisen mahdollisuudet kilpailussa. Tämä erikoistumisen vaatimus pätee niin valtioiden, yritysten kuin työntekijöidenkin tasolla. Yleismies "jantuselle" ei tässä talousmallissa ole sijaa. Seikka, jota näinä talouskurimuksen aikoina täytyy korostaa, koska kapitalistisille yritysjohtajille on näköjään muodostunut patenttilääkkeeksi vähentää väkeä ja panna vähennetyn väen työt juuri tämän "jantusen" kontolle.
Vielä suurempiin ongelmiin joudutaan, kun tämä erikoistuminen häivytetään hallinnollisilla päätöksillä. Erikoistumisen estäminenhän häivyttää markkinoilta kilpailun. Kilpailuhan syntyy siitä, että kilpaillaan nimenomaan paremmuudesta jollakin osa-alueella. Mutta jos kenenkään ei sallita erikoistua, ei synny myöskään kilpailua saati sitten motivaatiota kilpailla.
Euroopan unioni, kuten muut vastaavat hallinnolliset järjestelyt, ovat suorastaan kammottava esimerkki siitä, miten kapitalistit eivät näköjään ymmärrä edes oman oppinsa ja ideologiansa perusteita, vaan ovat suorastaan kuola suupielestä valuen hinkuamassa kaikenlaisten kilpailunrajoitusten puolesta. Ilmeisesti kysymyksessä ovat lähinnä monopolivoittoja kahmimaan tottuneet "lullukkajohtajat", jotka helpon rahan toivossa kuvittelevat saavansa unionissakin totuttuja kartellivoittoja. Toivottavasti Euroopan talouskurimus panee nämäkin "onnettomat" toisiin ajatuksiin.
Talous ei voi yksinkertaisesti toimia dynaamisesti, jos kaikki taloudet pannaan toimimaan täsmälleen samalla tavalla ja täsmälleen samaa vauhtia. Saati sitten, jos vielä tuotteetkin mittoja myöten määritellään salaa ylikansallisessa kabinetissa. Myöskään eri valtioiden luonnonolosuhteita tai taloudellisia toiminnan edellytyksiä ei kabinettipäätöksissä oteta huomioon, vaan kaikki laitetaan autuaassa pöhköpäisyydessä samaan muottiin. Eipä ihme, että Suomestakin on hävinnyt paitsi maatalous, niin myös hyvää vauhtia metsätalous ja ikään kuin kirsikkana kakun päältä myös osaaminen kaiken kaikkiaan. PISA -tutkimuksen tuloksetkin osoittavat Suomen kohdalla suorastaan lehmänhäntäkäyrää.
Niin sanottu kansa näyttää olevan yhtä viisas kuin päättäjänsäkin, kun se ei halua luopua edes eurosta, vaikka myös yhteinen raha on syy siihen, ettei talous, taloudet Euroopassa, toimi. Yhteinen rahahan ohittaa niin ikään kunkin talouden erityisolosuhteet. Yhteinen raha on sitä epäkelvompi mitä suuremmat kunkin jäsenvaltion erityisolosuhteet ovat. Kaikkein hulluinta lienee vielä se, että yksi talouden tasapainottamisen keino, devalvaatio, on käytännöllisesti katsoen poistunut talouspäättäjien keinovalikoimasta. Sen seurauksena taloudet joutuvat sopeutumaan palkkojen ja työttömyyden kautta. Eteläinen Eurooppa on kaikesta sanotusta räikein esimerkki, mutta Suomi taitaa olla hyvä kakkonen, kuten yleensäkin, ellei mene vieläkin huonommin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nykyinen talousjärjestelmä on sairas ja johtaa jo lyhyelläkin aikavälillä tuhoon.
Puhut laadusta mutta se ei ole härpäkkeiden valmistajille ykkösasia. Heille määrä on tärkeääkin tärkeämpi.
Niinpä. Kun osaaminen ei riitä, täytyy tuottaa bulkkia, siis tavaraa, jonka tekeminen ei vaadi älliä, vaan hitosti työtä olemattomalla palkalla. Ja tätäkin herkkua vielä pidennetysti sikäli mikäli jokusesta risikosta tai muusta kapitalistikosta tuleepi pääministeri. Pakkotyötäkin pukkaa, siis annetaan yrityksille vain entistä suuremmat mahdollisuudet laittaa väkeä ulos ja sitten tämä väki velvoitetaan "vastikkeellisuuden"nimissä kerryttämään kapitalistin rahavuoria.
Näyttää myös siltä, että ekonomistikunnankin pää on vähintäänkin jakarandaa, sillä siinä määrin kepsua on talousajattelu ollut. Tosin ajattelu tässä yhteydessä lienee aivan liian juhalallinen ilmaus. Hyvä sentään, että edes eurosta eroamista on pohdittu. Jopa Wahlroos tuntui saaneen pienen valaistumisen hetken, kun näytti ymmärtäneen käsitteen devalvaatio ja sen merkityksen taloudellisen toiminnan kannalta.
Poliitikot ovat olleet pihalla maailman sivu. Jopa ulkoministeri tietää, milloin Venäjä valehtelee ja milloin Putin huijaa. Eihän moista voi kertakaikkiaan muuten tietää kuin olemalla pihalla.
Karmivaa! Kuuntelin äsken välikysymyskeskustelua ja täytyy suorastaan tyrmistyä siitä taloudellisen osaamisen tasosta, tai paremminkin sen puutteesta, joka edustajilla näkyy olevan. Erityisesti Kimmo Sasin teoria Suomen julkisen sektorin koosta työttömyyden ja taloudellisten ongelmien aiheuttajana on aivan omaa luokkaansa. Edellinen Sasin teoria siitä, että Suomen kannatti liittyä EU:hun siksi, että rahanvaihtokustannukset pienenivät tosin kilpailee omalaatuisuudessaan edellisen teorian kanssa.
Kimmo Sasi on suomalainen kokoomuslainen poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana vuodesta 1983 ja ollut muiden muassa liikenne- ja viestintä- sekä ulkomaankauppaministerinä Lipposen hallituksissa. Koulutukseltaan hän oikeustieteen kandidaatti a diplomiekonomi. Tiedot ilmenevät Wikipediaksi kutsutusta nettitietosanakirjasta.
Diplomiekonomi tarkoittaa Svenska Handelshögskolanissa suoritettua tutkintoa, joka vastaa vanhamuotoista ekonomin tutkintoa ollen siis alempi korkeakoulututkinto. Nykyisinhän ekonomi on ylempi korkeakoulututkinto.
Toisin kuin sinulla Kimmo Sasilla on sentään sekä alempi että ylempi korkeakoulututkinto, sinullahan tunnetusti jäi kansakoulukin kesken koska sirpin ja vasaran heiluttaminen on vienyt kaiken ajan.
Kuulehan nyt, mahdatko olla käynyt edes kinkereillä? Joka tapauksessa kommenttisi viestii syvästä tiedollisesta pimeydestä.
Oikeustieteen opinnot eivät juuri taloudellista ymmärrystä lisää.