Sirppiliiterin henkilökunta ryhmäkuvassa

CITY-Keskustan vastaisen taistelun päämaja, "Hagigsen Sirppiliiteri" on näköjään jälleen täydessä työn touhussa. Toinen toistaan etevämpiä kepukauna-kirjoituksia rävähtelee vaalien lähestyessä saitille yhä tihenevään tahtiin.

Tämän Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan puna-agitaatiokeskuksen osuvan stadilaisnimen "Sirppiliiteri" alkuperä rupesi askarruttamaan.

On aivan sellainen mielikuva, että sen olisi ottanut ensimmäisenä käyttöön stadilaisen filologian mestari, YLE:n entinen vahtimestari Martti Innanen.

Oman kertomansa mukaan "Huuhaa" Innanen kyllästyi YLE:ssä nimenomaan sirppiliiterimeininkiin ja otti loparit heti kun taiteilijaura alkoi saada ilmaa siipiensä alle. Perheellinen mies ei voinut astua aivan tyhjän päälle, joten hänen terävänäköinen katseensa ehti seurata vahtimestarin pallilta yhä punaisemmaksi käyvän yleisradioyhtiön touhuja monituisia vuosia. Nämä turhauttavat vuodet saivat vahtimestarin näkemään usein punaista. Tämä näkyy varsinkin hänen maalauksissaan. Niissä tämä aitostadilainen multilahjakkuus antaa palaa ja maksaa potut pottuina sirppiliiteriläisille.


Oheisessa linkissä Sirppiliiterin henkilökunta ryhmäkuvassa, siinähän ne meidänkin hyvin tuntemamme kirjoittajasuuruudet poseeraavat, kapi on tainnut päästä oikein eturiviin:
http://www.joensuu.fi/sosiologia/juhlaseminaari02/julkaisunayttely.html

Martti "Huuhaa" Innasen kirjallisessa ja multimedia - tuotannossa on tallennettuna vanhan stadilaisuuden henki. Siinä ryöppyävät mehukkaat stadilaiset ilmaisut ja kielikuvat jotka aukenevat täydellisinä vain lapsuutensa Stadin katuja tallanneille.

Tähän hätään ei löytynyt Innasen stadilaista filologiaa kuvaavaa esimerkkiä. Siihen on tänne palstalle tuonut valaistusta CITY-Keskustan ehdokas Hietanen. Seuraava otos Innasen tuotannosta edustaa hänen "turve- suonuija" -osastoaan. Vaikka Innanen on itse syntynyt Stadissa, hän tunnustautuu turvenuijien jälkeläiseksi ja rajakarjalaisen äidin pojaksi.


Vanhankansan joulukertomus, kirjoittanut Topi Kutvonen nk. asemasodan aikana, jossain rintamalla A.D. 1943

Jouluaattona pakkanen paukkui hirmuisesti nurkissa ja lumisate kiihtyi kiihtymistään, mutta tirehtööri Lunkreenin kartanon salissa söi väki pöytällä joulukinkkua ja lanttuhuttua.
"Sano, seon sitten taas niinkuin joulu, sano!" huutahti tirehtööri Lunkreeni ja kirkkaat katseet loistivat kilpaa kuusen kynttelien kanssa lasten pyöreistä, iloisista päistä käsin.
Mutta ulkona pimeässä talviyössä laahusti yksinäinen, rikkinäisellä kesäpalttoola ympäröity köyhä nainen paljain jaloin syvässä lumihankessa kohti tirehtööri Lunkreenin kartanoa. Viitenkymmenen pitkän kärsimysten vuoten perästä palasi Olka Lehikoinen kaukaa vierailta mailta takaisin synnynseutuilleen.
Vinkuva lumisate piiskasi kaameasti naisraukan kärsiviä kasvoja, mutta viimeisillä voimillaan laahautui kumarainen ihmisraunio korkeassa kuumeessa tirehtööri Lunkreenin kartanon akkunan taakse.
Kartanon lämpöisessä salissa söivät Lunkreenit lukemattomien kynttelien loisteessa maiskuttaen isoa rasvaista joulukinkkua ja etelän panaanihetelmiä, ja somat lapsukaiset juoksivat piparkakut kätessä vikkelästi rinkiä joulukuusen ympärillä.
Mutta akkunan takana, kylmässä talviyössä, valuivat märjät kyyneleet Olka Lehikoisen silmistä kalpeille poskillensa ja tippuivat hitaasti syvään lumihankeen naisraukan harmaasta päästä käsin!
Hiljainen hymy levisi ihmisraunion ryppyisille kasvoille ja kuivat huulensa kuiskasivat hiljaa:
"Hyvää joulua teitille lapset vaan, sano! Toivoo Lehikoinen, Olka.."
Sitten hän laahusti syvässä hankessa takaisin metsään ja kävi kuusen juurelle huilaamaan, sekä venttasi kuolemaa.
"Minä olen niin onnellinen, sano...", kuiskasi Olka Lehikoinen hiljaa, "sainhan vielä kerran nähtä totellisen lapsuuten joulun..."
Olka Lehikoinen meinasi kuolla, mutta samassa tuli satun hyvä haltiatar ja huutahti:
"Kuka se on kun meinaa kuolla jouluaattona, sano?"
"Sano, se on Olka Lehikoinen, yks köyhä vaan, teitän majesteettinne, sano..."
Yksinäinen säälinkyynel putosi samassa kylmälle lumihankelle satun hyvän haltiattaren kauniista päästä käsin ja hän huutahti: "Sano, Olka Lehikoinen, sano! Te olette paljon kärsinyt, hyvä ihminen, sano! Minä pelastan teitin, sano! Saatte toivoa mitä vaan, minä täytän jokaisen toivomuksenne, sano!"
"Teitän majesteettinne...", kuiskasi Olka Lehikoinen hiljaa, "sano voisinko saata vain pienen palan leipää,sano?"
Satun hyvä haltiatar antoi kuumeiselle ihmisrauniolle pienen palan leipää ja samassa Olka Lehikoinen tuli hulluksi ilosta, sekä vietiin köysissä poies.

LOPPU


Kirjoitus on lainattu MARTTI INNANEN: SEIKKAILU VIITAKOSSA.

Kustannusosakeyhtiö Otavan laakapaino Helsinki 1967