Urpilainen ulos ministerihommista ja heti

Miksi urpilainen saa jatkaa valtiovarainministerinä. Vaalit hävinneenä hän on hyvinkin epäluotettava.

SDPn tulisi löytää nopeasti ministeri ja lähettää jutta RIVIkansanedustajaksi mahdollisimman nopeasti, varsinkin kun hän niin kovasti sitä halusi.

Uudelle ministerille pitäisi järjestää mahdollisimman pitkä aika perehtyä hommiinsa ja toimiinsa.

Siksi on tärkeää heittää vanha ministeri NOPEASTI ulos ministeriöstä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Urpilainen on oikeasti rikollinen. Se tuhosi Suomen talouden lällistymällä jokaiseen Kataisen tahtoon. JUTTA ON TYHMÄ IHMINEN.

Äänestä

ja tekemään lapsia

olen samaa mieltä.

Äänestä
  • Olisko kolme edeltävää kirjoittajaa potentiaalisia valtionvarainministereitä?
    Heillä tuntuu olevan tarvittava tieto ja faktat hallussa.

    Äänestä

Ei Urpalainen eduskuntavaaleja ole hävinnyt.

Äänestä

Mutta miksi Jurpon muka pitäisi poistua ministerin paikalta. Meinaan eihän hänellä ole mitään vakavaa rikettä tilillään. Hän esimerkiksi ei ole:

a) Mies
ja
b) Ylistänyt jonkun 16 vuotiaan tytön ulkonäköä

Ilkka Kanerva joutui näistä kahdesta syystä taannoin jättämään ministerisalkun, mutta eikös ole vain reilua, että naisministereille on kaksoisstandardit käytössä. Meinaan eihän kohta olisi muuten enää naisia ministereinä ja siitä verenhimoiset feministit raivostuisivat. :DD

Äänestä
  • Teillä muutamilla ei ole mitään tajua, mitä firmalle tekee "erotettu" työntekijä. Hänen kuuluisi hakea nyt aktiivisesti uutta työpaikkaa.

    Äänestä

"Miksi urpilainen saa jatkaa valtiovarainministerinä. Vaalit hävinneenä hän on hyvinkin epäluotettava."

Ulospotkut it-ihmiset saavat lähteä jo samana päivänä ja irtisanomisajan palkka maksetaan, syy: he alkavat helposti vuotaa.
Miksi valtiolla ei ole siihen ohjeita, tuollaisissa tehtävissä henkilöstö, joka on vapautettu ei saisi jatkaa enää vapautuksen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi VVM ja nopeasti kirjoitti:

Miksi urpilainen saa jatkaa valtiovarainministerinä. Vaalit hävinneenä hän on hyvinkin epäluotettava.

SDPn tulisi löytää nopeasti ministeri ja lähettää jutta RIVIkansanedustajaksi mahdollisimman nopeasti, varsinkin kun hän niin kovasti sitä halusi.

Uudelle ministerille pitäisi järjestää mahdollisimman pitkä aika perehtyä hommiinsa ja toimiinsa.

Siksi on tärkeää heittää vanha ministeri NOPEASTI ulos ministeriöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu