Sekaisin Marista (osa 1)

Karistelin takkini ja myssyni päältä enimmät lumet pois, kopistelin kengät. Perhana sentään mikä myrsky! Karu Pohjola. Hissi oli valmiiksi alakerrassa, astuin sisään ja painoin vitosta. Mari oli luvannut tarjota lämmintä teetä. Olimme edellisenä iltana kirjoitelleet parit tekstarit ja kun hänelle selvisi että tulen keskustan kirjastossa käymään, ehdotti hän että tapaisimme pitkästä aikaa. Hissi kolahti viidenteen kerrokseen, astuin käytävään ja astelin kohti ovea. Kilautin ovikelloa, odotin hetken, kuulin kuinka ensin aukesi eteisen ovi, heti perään ulko-ovi. Iloisesti hymyilevä nainen. Moi Mari. Moi, siellä taitaa olla melkoinen koiranilma. No on todella.

Riisuin ulkovaatteeni ja kengät, astuin peremmälle. Ulkoilma punotti poskiani, kirjastolta oli kuitenkin melkoinen kävelymatka, eikä viima ollut kovin armollinen. Tuntui hyvältä olla lämpimästi sisällä. Marilla oli silmää sisustamiselle, yksistään jo valaistus sai asunnon tuntumaan kodikkaan lämpöiseltä.

Miellyttävää. Menimme saman tien keittiöön, Mari laittoi veden kiehumaan. Istuin pöydän ääreen ja aloin selostaa päiväni kulkua. Päivittelin vieläkin säätilaa, olinhan juuri tänään joutunut kulkemaan paljon ulkona. Mari yhtyi päivittelyyni ymmärtäväisesti ja arveli teen maistuvan nyt erityisen hyvälle. Myönsin huokaisten. Vedenkeittimestä kuului naksahdus ja Mari kääntyi ottamaan kuppeja kaapista. Mitenkään asiaa ajattelematta tai tarkoittamatta, katseeni hakeutui kotoisten verkkarien suojissa olevaan takapuoleen. Katselin häntä hetken ajan kuin ketä tahansa vierasta naista katsoisin. Sitten havahduin ja melkein hämmennyin. Olinhan minä muutaman kerran nähnyt tuon takapuolen, ja paljon muutakin, ilman että vaatteet olivat peittämässä. Viimeisimmästä kerrasta oli kuitenkin aikaa, se oli silloin joskus kun vasta tutustuimme. Mitä siitä nyt oli, vuosi suunnilleen. Nyt olimme kavereita, oikeastaan edes ystävyydestä ei kannattanut puhua. Kavereita jotka silloin tällöin tekstailevat tai soittelevat, muutaman kerran ovat tavanneetkin.

Viimeksi olimme käyneet elokuvissa, siitä oli nyt kuukausi aikaa. Silloin vuosi sitten hän oli tekemässä eroa miesystävästään, tuskassaan etsi kuuntelijaa internetin deittipalvelusta, ja minä tuohon kutsuhuutoon vastasin. Ymmärsin ja lohdutin, se teki niin suuren vaikutuksen että Mari halusi tavata. Tavattiinkin sitten muutaman kerran, päätyen aina minun luokse. Tapailut loppuivat kun hän viimein pääsi irti siitä miehestä, hän tarvitsi ymmärrettävästi omaa rauhaa. Jossain vaiheessa aloimme sitten taas käydä kahvilla tai jotain muuta viatonta.

Mari asetti kupit ja sokeriastian pöydälle, laittoi teepussit kuppeihin ja kaatoi juuri kiehunutta vettä päälle. Kiitin, yrittäen samalla unohtaa mitä juuri ajattelin. Lähes suuta polttava tee lämmitti mukavasti, juttelimme samalla leppoisasti viime aikojen tekemisistämme. Juomat juotuamme Mari halusi näyttää minulle valokuvia parin kuukauden takaiselta etelänmatkaltaan. Tyttöporukka Kanarialla, mikäs sen mukavampaa.

Mari nappasi valokuvat kirjahyllyn kirjojen raosta ja istahdimme sohvalle vierekkäin. Hän alkoi ojennella minulle kuvia yksitellen. Anne ja Kirsi hotellihuoneessa, Mari ja Kirsi kadulla kävelemässä, Kirsi diskossa tanssimassa, Anne tummahipiäisen uroksen kanssa juttelemassa, Mari uimarannalla bikineissä... Mari on hyvännäköinen nainen. Kerta kaikkiaan. Hänellä oikeasti on upea kroppa. Langanlaihat anorektiset mallit eivät ole naisia, Mari on. Hänkin on hoikka, ja liikuntaa paljon harrastavana varsin kiinteä, mutta hänessä on juuri sopivasti oikeita naisen muotoja. Rinnat ovat tismalleen oikeankokoiset hänen kroppaansa, peppu ei ole mikään pikkutytön peppu vaan juuri tarpeeksi iso. Pitkähköt tummat hiukset, iloiset ja nauravaiset silmät, lumoava hymy. Iloa silmälle joka kohdasta.

Kaikki tämä vilahti mielessäni kuvaa pidellessäni mutta en voinut jäädä tuijottamaan sitä muita pidempään vaan otin vastaan seuraavan. Annella hassu ilme, taitaa olla vähän jurrissa...

Matka oli ollut Marille tärkeä. Hän osasi viimeinkin taas rentoutua kunnolla ja nauttia olostaan, entinen mies oli muuttunut exäksi, hänellä ei ollut oikeastaan enää edes etunimeä. Mari kertoi minulle selviytymistarinaansa. Kuuntelin sujuvasti ja nyökyttelin. Niin ne asiat ajan myötä oikenevat. Mari oli hetken hiljaa ja katsoi minua silmiin.

- Sinullakin oli tosi tärkeä rooli siinä että selvisin siitä helvetin suhteesta, kiitos siitä.

Naurahdin vaivautuneena, vähättelin osuuttani.

- Ei kun ihan oikeesti, mulla ei silloin ollut paljon ilon aiheita mutta sinä olit yksi. Ihan oikeesti.

Myönnyin että kiva jos minusta todella oli apua. Mari kumartui halaamaan minua ja kiitti olemassaoloani. Hän antoi pienen suukon poskelleni. Erkaannuttuaan hän edelleen katsoi minua silmiin, minä katsoin takaisin. Tuijotimme toisiamme pienen ikuisuuden. Tuntui että kohta tapahtuu jotain sellaista jota näkee vain elokuvissa. Aloimme lähentyä toisiamme mitään sanomatta. Sentti sentiltä kasvomme lähestyivät toisiaan. Katsoin Maria silmiin, välillä vilkaisin hänen huuliaan, ikään kuin viestittäen että tuolla on päämääräni, matkalla ollaan. Mari ei näyttänyt ollenkaan torjuvalta tai epävarmalta, päinvastoin, täällä odotetaan jo.

Hän sulki silmänsä, huulemme koskettivat. Kevyt, hellä, vaivaton suudelma, kestoltaan hieman pidempään kuin vain hetken. Maria nauratti kuin pientä tyttöä. Totesin tuntuneen hyvältä. Mari oli samaa mieltä. Sanoin haluavani lisää. Huulet kohtasivat jälleen. Kului sekunti, toinen, kolmas, neljäs… useita. Minut oli herätetty, jonkun rajan yli mentiin juuri nyt.

- Haluaisin sinua... , pääsi suustani. Mari ei vastannut mitään vaan painoi huulensa jälleen huuliani vasten. Hän paranteli asentoaan, nyt ei enää pussailla, nyt suudellaan tosissaan. Nostin toisen käteni hänen niskansa yläpuolelle, pidin kevyesti hänen päästään kiinni suudelmamme yhä vaan jatkuessa. Imaisimme välillä toisiltamme vain alahuulta, sitten ylähuulta. Kielet pysyivät vielä omilla tonteillaan.

- Tää tuntuu oikeesti tosi hyvältä, kuiskasin. Mari ei taaskaan vastannut vaan painautui yhä tiukempaan suudelmaan. Mukana oli jo kiihkoa kummankin puolelta. Huulia imeskeltiin, kuului maiskuttelua ja tuhisevaa hengitystä. Kokeilin kielen kärjellä hänen huuliaan, kiihko tuntui vain lisääntyvän. Pian kielet olivat jo täydessä touhussa, törmäilivät toisiinsa matkalla vastapuolen suuhun. Kädet olivat jo löytäneet tiensä toistemme vartaloille hellästi hyväilemään.

- Onhan tää nyt ok, varmistin Marilta. Hän nyökytti päätään ja kääntyi samalla päälleni istumaan. Suutelumme jatkui yhä vaan kiihkeämpänä, hyväilin samalla hänen ihanaa vartaloaan. Tunnustelin niskaa, leikittelin hiuksilla, valutin käsiäni olkapäiden kautta selkään, aina vyötärölle asti. Lantion alueella hieroin hieman pidemmän aikaa kunnes siirsin käteni pepulle. Hyväilin, tunnustelin, nautiskelin, hieman puristelinkin. Hyväilin reisiä, aloin siirtyä jälleen ylemmäs, vatsalle, yhä ylemmäs, rinnoille asti. Marin rinnat todellakin ovat juuri sopivan kokoiset minun makuuni, eivät mitkään pienet mutta silti varsin kiinteän oloiset. Pyörittelin kämmeniäni rintojen ympärillä kunnes rohkaistuin tarttumaan niihin kunnolla kiinni. Muistin kyllä miten kovasti Mari tykkää rintojensa koskettelusta, ne ovat erittäin herkät. Sen näki ilmeestä nytkin.

En olisi millään malttanut jättää Marin rintoja rauhaan mutta halusin edetä. Siirsin käteni takaisin vyötärölle, etsiskelin college-paidan helman ja aloin nostaa sitä. Mari nosti kätensä ylös ja lopuksi otti paidan itse pois. Alla oli vielä punainen t-paita, aloin hivuttaa sitäkin ylöspäin. Siirsin helman rintojen yli Marin kaulalle, alta paljastuivat mustat rintaliivit. Ne olivat aika seksikkäät, ja jättivät sopivasti osan rinnoista näkyville. Mari pujotteli t-paidankin pois päältään, nojasi hiukan taaksepäin ja alkoi riisua paitaa minultakin. Autoin häntä, ensin riisuimme villapaitani, sitten vielä alla olleen poolopaitani. Vedin hänet takaisin kiinni itseeni, suutelin hänen kasvojaan, poskiaan, kaulaansa, hivuttauduin hieman alaspäin, aloin suudella rintaliivien paljaaksi jättämää ihoa. Mari huokaili, sopersi miten ihanalta tuntuu. Aloin samalla näprätä sormillani Marin selkäpuolella. Parin yrityksen jälkeen sain aukaistua rintaliivien hakasen, en kuitenkaan heti riuhtaissut liivejä pois. Laskin ensin vasemman olkaimen, sitten oikean, käänsin katseeni Marin silmiin ja samalla hivutin liivit pois hänen povensa päältä.

En vielä edes vilkaissut hänen paljaita rintojaan vaan kysyin silmiin katsoen että haluaisiko hän minun suutelevan niitä. No arvaa, kuului vastaus. Hymyilin, käänsin katseeni alemmas. Kauniit, täyteläiset, sopivan kookkaat, ihanat rinnat. Nännit olivat jo kovettuneet. Kumarruin ensin vasemman rinnan luo, suutelin ympäriinsä, en kuitenkaan vielä nänniä. Mari alkoi jälleen huokailla. Siirryin toisen rinnan pariin, samalla tavalla suutelin sen ihoa. Viimein kosketin huulillani myös nänniä, Mari värähti ja hänen suustaan pääsi entistäkin syvempi huokaus.

Pidin nänniä hellästi huulieni välissä, kokeilin välillä kielelläni, aloin hiljalleen imeskellä. Siirryin pian takaisin vasemmalle rinnalle, sen kovana odottava nänni sai samanlaisen kohtelun. Siirsin samalla käteni oikean rinnan päälle, otin sen nännin sormieni väliin, puristelin ja pyörittelin kevyesti. Jatkoin tätä, vuorotellen rinnasta toiseen vaihtaen, imien ja suudellen, samalla toista rintaa kädelläni hoitaen. Mari vaikutti tyytyväiseltä, huokaili ja ynisi, kuiskaili välillä ohjeita vaihtaa puolta. Välillä imaisin oikein lujaa, välillä taas puristelin sormillani vähän kovempaa. Mari piti siitä, hän oli joskus sanonut että kivun ja nautinnon raja on hänen rintojensa kohdalla häilyvä.

Mari antoi eleillään ymmärtää että on aika tehdä jotain muutakin…

4

12247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AnneSS

      Oho, täältähän löytyi kiinnostava tarina...

      kai jatkoa seuraa piankin? ;)

    • ...

      Pitkästä aikaa hyvää tarinaa, jatka samaan malliin!

    • Lukija

      toi alku oli kirjotettu niin hienosti et sen tilanteen pysty kuvittelemaan tosi hyvin mielessään. sen miten on mukava istahtaa teelle selvittyään myräkästä sisälle. jatkosta puhumattakaan..

    • Grilli.

      ehkä paras seksinovelli mitä tähänasti oon lukenu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe