Ihmisellä voi tulla maksuvaikeuksia erilaisista syistä. Ongelmia yritystoiminnassa, mahdollisesti jokin sairaus, puolison kuolema tms.
Ottamatta kantaa siihen, miksi on tullut vaikeuksia niin niitä kuitenkin monella meistä on -kaikki eivät ole huithapeleita, pellossa eläviä vastuuntunnottomia kelmejä, jotka eivät tuon taivaallista välitä hoitaa asioitaan.
Mutta asiaan, mitä sitten kun ongelmia tulee - miksi ihmiset todella täytyy painaa vielä alemmas, nöyryyttää kuuluvasti konttorin tiskillä, niin että varmasti kaikki kuulevat mistä on kyse:
"Täytyy maksaa vuoden maksut etukäteen!"
Ja kyse on siis LAKISÄÄTEISESTÄ, PAKOLLISESTA LIIKENNEVAKUUTUKSESTA.
Jotenkin voisi ymmärtää, että jos edes kolmen kuukauden pätkissä etukäteen tms. mutta kun monelle auto on täysin välttämättömyys, niin täytyy kaikin keinoin maksimaalisesti vaikeuttaa jo ennestään vaikeaa tilannetta.
Siis miksi VUOSI etukäteen. Tässä yhteiskunnassa on jotain pahasti vialla, jos joudut vaikeuksiin, niitä pyritään lisäämään mahdollisimman paljon. Sama siinäkin, kun ei saa pankkitunnuksia OMIEN raha- ym asioiden hoitoon
Samat pankit tekevät tätä, jotka aikanaan veronmaksajien rahoilla pelastettiin konkursseilta, kun olivat PAHASTI sössineet asiansa.
Meitä on monia, joita huijattiin rankasti yhteiskunnan toimesta 1990-luvulla, kun markka devalvoitiin salaa ja monet terveet yritykset kaatuivat mahdottoman valuuttalainakuorman alle. Kyseessä oli erittäin härski operaatio, josta edelleen liian vähän puhutaan.
Meitä on kymmeniä tuhansia rehellisiä yrittäjiä, jotka edelleen 20-vuoden jälkeen kärsivät siitä, mitä tuolloin vallan kabineteissa touhuttiin, erittäin vastuuntunnotonta, erittäin räikeää touhua.
Onhan tuosta aikanaan tehty dokumentteja ja ohjelmia, mutta haavat ovat ja pysyvät.
Tämä maa ei ansaitse sitä arvostusta, jota se ehkä ennen ansaitsi. Onko ihme, että tuhannet ja taas tuhannet yrittäjät siirtävät kaiken liiketoimintansa esim. Viroon, jossa yrittäjää todella kannustetaan ja tuetaan onnistumaan, luomaan varallisuutta ja työpaikkoja.
Tässä maassa on jotain pahasti, pahasti vialla. Näkemiin ja hyvästi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vakuutuskausi nyt vain sattuu olemaan sen vuoden pituinen. Vakuutusyhtiö ei halua ongelmia maksukyvyttömistä asiakkaista, joten he haluavat maksun ennen vakuutuskauden alkua. Ei se kovin outoa ole.
Pelkkä liikennevakuutus maksaa muutaman satasen vuodessa (esim. vajaa 300 euroa 50 % bonuksella, ilman bonusta 600). Jossei siihen ole varaa kertamaksuna, niin ei ole kyllä autoonkaan.
Olipa typerä kommentti nimim: "satasia"...
No, eipä todellisuus varmaan kosketa Sinun pientä maailmaasi, missä kaikki asiat ovat varmasti oikein hyvällä mallilla.
Olkoon vakuutuskausi sitten vaikka vuoden mittainen, saahan senkin maksaa useassa erässä, miksei sitten "luottotiedoton" B-luokan kansalainen saisi maksaa erissä, kuitenkin etukäteen.
Surkea maa tämä suomi.
Vanhaan 90-luvun diisselimersuun (arvo esim. 500-1000 euroa max) pakollinen liikennevakuutus on päälle 800 euroa.
Että näin.
Kerrotko vielä, miksi sinulle tai muille, jotka ovat jättäneet laskunsa ennenkin maksamatta, pitäisi vielä myydä lisää luottokaupalla palveluita? Älä viitsi olla naurettava.
Vakuutusyhtiöt saavat valita asiakkaansa ja jos ei perse kestä maksaa vuoden etukäteismaksua, niin unohda koko auto.
Tuollainen perus muiden syyttelijä. Itse olet asiasi sössinyt, joten katso peilii..
Kaikki vakuutukset ovat sellaisia, että vakuutusmaksu maksetaan etukäteen eli viimeistään vakuutuskauden alkamispäivänä.
Ainoa ero on, että henkilöllä, jolla luottotiedot ovat kunnossa, on mahdollisuus maksaa vakuutus useassa erässä.