Pelkään, että "paljastun" jotenkin ja tulen liian haavoittuvaiseksi. Ja pelkään sitä että jotenkin menetän jonkin voiman olla, että "arvoni" häviää.
Kartan emotionaalista läheisyyttä
Kauhistun sitä
10282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä taas en pelkää sitä, mutta sen saavuttaminen on vaikeaa.
Oppia ikä kaikki, ihmisyydessä / ihmisyydestä. Koko elämä aikaa!
Mutta koskaan ei tule valmiiksi, eikä ole tarkoituskaan -
Itse ajattelisin, et ihminen ei ole valmis suhteeseen ilman emootioita. Itselleni se ainakin olisi ehdoton kriteeri -
Kuka nyt "kuorta" haluais kumppanikseen?
Mut nyt menee hulluksi yksinpeheluksi tämä aihe. Aapeetä ja ekaa kommettia lukuunottamatta, ovat siis ajatuksiani -
Ei kannata pelätä. Kaikki menee omalla painollaan..
Mulle on tainut käydä noin. Liian avoin ja sekös avaa väylän selkäänpuukottamiselle.
Hävetä saa sentimentaalisuuttaan.
Itsekin olen joskus nuorempana sentimentaalisuuksissani haavoittanut itseäni, kun olen päästänyt ihmisiä liian lähelle liian heppoisin perustein.
Aikuisena haluaa pitää kiinni niistä luovuttamattomista asoista, mitkä vain ovat yksinkertaisesti asioita, joita ei voi ohittaa - mitkä ovat itselle "henki ja elämä".
Varuillaan silti on kannattaakin olla. Ikävää, jos se tulee kovimman kautta koettua. Mutta elämä ei aina kohtele silkkihansikkain. Mut jos siihen on tottunut pikkutytöstä, se ei ehkä tunnu niin kovalta iskulta kuin millaisena sen joku toinen voisi kokea -
Sama juttu oli ennen, kartoin läheisyyttä mutta sitten yritin olla avoimempi ja päästin lähelle. Ei olisi kannattanut. Tämä muuri pysyy nyt muurattuna ikuisesti eikä tätä kukaan enää pura.
Surullinen olen puolestasi, sillä ajattelen että edellytys rakkaudelle on antaa itsestään jotain, jolloin voi myös vastaavasti saada toiselta jotain.
Hyvä ystäväni kummasteli erästä sukulaistaan (naista, ikätoveriaan), joka oli suruissaan siitä, ettei hänellä ole ystäviä. Mut sitten samaan hengenvetoon totesi, ettei hänellä tulisi mieleenkään kelläkään kertoa itsestään mitään sen syväälisempää.
Itselläin tulee mieleen täs vähän sama juttu. Tunneasioita ei tarvi aina välttämättä osata sanoittaa, mutta miten niists osaa välittää toiselle sen oleellisen, mistä se yhteys muodostuu - on muutes hirveen monisäikeinen juttu.