Hei, osaako joku selittää miten määritellään myyjällä palkkaryhmä sekä monennenko vuoden myyjä hän on.
Koitin katsella työehtosopimuksia ja palkkataulukoita, mutta ovat vähän vaikeaselkoisia. En ole näiden kanssa juuri ollut tekemisissä kun palkkaus on ennen ollut hieman eri systeemillä.
Minulla on n. 23 vuoden kokemus asiakaspalvelusta ja myynnistä mutta olen sen jälkeen ollut reilun vuoden työttömänä. Nyt olen ollut asiakaspalvelutehtävissä noin vuoden ajan, mutta siihen ei kuulu myyntityötä.
Sovelletaanko minuun 8.vuoden palkkaa vai onko koko aika pitänyt olla saman työnantajan palveluksessa että saisi vuosiin liittyvän palkan?
Mitenkäs siiten tuo B1 tai C1 myyjä? Kumpaankohan minä lukeutuisin jos menisin myymään matkamuistoja pieneen liikkeeseen? Miten vaativaa työn tulee olla, että olisi tuon C-ryhmän myyjä?
Entä jos olisin osa-aikaisena (molemmat vaihtoehdot tarjolla), miten esim. kielilisä silloin lasketaan? Samallalaillako kuin koko-aikaisillakin vai suhteutetaanko se työaikaan?
Karttuuko osa-aikaisella kesälomaa? Onko jotain huonoja puolia? Vkotuntimäärä olisi 25 h/viikko. Lasketaanko palkka silloin suoraan tuntipalkkana mahdolliset lisät?
Kiitos jos joku jaksaisi kertoa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ok, eli kukaan ei tiedä tai ei vaan viitsi kertoa?
Mahtaako teistä kymmenistä myyjistä kukaan tietää mistä tätä tietoa parhaiten saan?
Täällä puhutaan myyntityöstä, ei varastojen tavaran jakelijoista.
"Me" ei pidetä "teidän" työtä myyntityönä, siinä se ongelma on. Tällainen jaottelu, mutta selventää ehkä miksi me myynnin ammattilaiset emme todellakaan tiedä esimerkiksi työehtosopimuksista. Kysäise PAMilta, sitä vartenhan ne siellä on.
Eikä siinä siis mitään, jokainen saa tehdä työtä jossa viihtyy, mutta tietty ammattiylpeys on normaalia. Siksi kai me arvostetaan omia duunejamme enemmän kuin teidän, tai suurinta osaa muidenkin, duuneista ;)
Lomasta kuitenkin löydät täältä:
http://www.tyosuojelu.fi/fi/loma
Muut löytänee myös googlella, ja jos ei niin kannattaa soittaa sinne liittoon ja kysyä. Jos et kuulu liittoon, liity heti.
Ai myyjissäkin on näitä "paremmat ja huonommat ihmiset" -tyyppejä? Mistä näitä riittää?
Haen myyntityötä osa-aikaisena, Onko tosiaan niin, että TE päätoimiset tunnette olevanne jotenkin parempia? Jos näin on, niin ensimmäinen joka ilmoittautuu, voi sitten tulla vastaanotolleni juhlimaan 50-v päivääni joko Lontooseen, Lake Worthiin, Antalyaan, New Yorkiin tai Helsinkiib, mihin sitten päädynkään lopulta.
Olisikin melenkiintoista tavata ihminen, joka ei ole perillä viestinsä peruusteella alasta... annan sulle ihan oman puheenvuoron mikillä vieraiden läsnäollessa =)
Minun palkkaan ei ole koskaan käytetty mitään ihmeen taulukoita
eikä B1 tms jotka ovat täyttä hepreaa minulle.
B2B myyntiammattilainen AINA neuvottelee oma palkansa,
ja pyrkii asemoimaan itsensä markkinoille.
Toki mm SMKJ sivuilla on suuntaa antavia "taulukoita"
ja kokemusvuosien ansiotasoja, mutta silti kaikki aina neuvotellaan.
Näin siis "oikeissa" myyntitehtävissä.
Ei kyse ole mistään päätoimisuudesta tai muustakaan. Kyse on siitä mitä on myynti ja mitä ei.
Otetaan englanti apuun. Nämä TES-myyjät tunnetaan englanniksi termillä clerk, meidät "oikeat myyjät" taas salesman. Erona siis se istutko kaupan kassalla tuntipalkkaisena kassakonevirkailijana vai teetkö aktiivista myyntityötä alkaen siitä uusasiakashankinnasta.
Kyse on siitä ettei me salesman-työntekijät pidetä teitä clerk-työntekijöitä myyjinä eikä lasketa teidän duunianne edes myyntityöksi. Jos ihminen ei arvosta omaa työtään enempää kuin muiden töitä, on hän väärällä alalla.