Kuntaraja

Mikä merkitys kuntarajan taululla on tieliikenteessä? Ajelin moottoritietä läpi Hämeenlinnan.Kun olin ajanut ainakin 5 vähän hölmistyin kun tien vieressä oli iso taulu "Hämeenlinna". Enkö ajanut vähän aikaa sitten juuri Hämeenlinnan läpi. Sitten arvelin, että kuntarajat merkitään tällaisilla tauluilla myös moottoriteille. Siinä välissä tie kai menee jonkin matkaa Hattulassa.

Mikä informaatiota tämä antaa tiellä liikkujalle, muuta kuin hämmentää.
17188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Turhia on muitakin.
Mitä hyödyllistä infoa antaa esimerkiksi liikennemerkki, joka ilmoittaa tunnelin päättyneen, kun ajat ulos tunnelista? Tällainen löytyy myös Hämeenlinnan kohdalla moottoritiellä pikkutunnelinpätkän jälkeen. Turun moottoritiellähän niitä on useita.

Äänestä
  • "Tunneli päättyy" -merkkihän on legenda, jota aina säännöllisin väliajoin ihmetellään. Sitten kun tietää mitä muutakin, kuin pelkkä hölmöltä kuulostava tunnelin päättymisen ilmaisu sen taakse kätkeytyy, niin ei enää pidä kyseistä merkkiä kovinkaan outona.

    Sen ideanahan on, että tunneli päättyy -merkin kohdalla päättyy myös tunnelissa noudatettavat liikennesäännöt, eli pysäyttäminen ja pysäköinti kielletty, ajovalojen käyttöpakko, peruuttaminen sekä U-käännöksen teko kielletty.

    Tunneli päättyy merkin kohdalla astuu voimaan myös tunnelia edeltävä nopeusrajoitus, jota ei välttämättä muuten ilmoiteta. Eli esim. moottoritiellä nopeusrajoitus 120km/h, ennen tunnelia vaihtuu esim. 100km/h:n, tunneli päättyy -merkin kohdalla rajoitus on taas 120km/h.

    Äänestä

  • ei niin turha... kirjoitti:

    "Tunneli päättyy" -merkkihän on legenda, jota aina säännöllisin väliajoin ihmetellään. Sitten kun tietää mitä muutakin, kuin pelkkä hölmöltä kuulostava tunnelin päättymisen ilmaisu sen taakse kätkeytyy, niin ei enää pidä kyseistä merkkiä kovinkaan outona.

    Mistä tämä tieto tunnelimerkin vaikutuksesta nopeusrajoitukseen on peräisin? Ainakaan tieliikenneasetuksessa ei mainita tunnelimerkkiä niiden merkkien joukossa, jotka lopettavat tai aloittavat nopeusrajoituksen. Eikä tieliikennelain tunnelisäännöissä puhuta nopeusrajoituksesta mitään.

    Ajovalojen käytyöpakko on kyllä voimassa muuallakin kuin tunneleissa.

    Äänestä

  • Valoa kansalle kirjoitti:

    Väärin, myös huomiovaloilla saa ajaa, muualla kuin tunnelissa!

    Turha merkki se on silti, siis aivan turha.

    Äänestä

  • Valoa kansalle kirjoitti:

    Ajovalojen käytyöpakko on kyllä voimassa muuallakin kuin tunneleissa.

    Ei ole. Päivällä ei tarvitse käyttää kuin huomiovaloja, eli ns. päivävaloja. Tunnelissa pitää päivälläkin käyttää ajovaloja.

    Äänestä

  • Huhuako vain kirjoitti:

    Mistä tämä tieto tunnelimerkin vaikutuksesta nopeusrajoitukseen on peräisin? Ainakaan tieliikenneasetuksessa ei mainita tunnelimerkkiä niiden merkkien joukossa, jotka lopettavat tai aloittavat nopeusrajoituksen. Eikä tieliikennelain tunnelisäännöissä puhuta nopeusrajoituksesta mitään.

    Tieto on poliisilta: "Merkille löytyy myös muuta merkitystä.

    - Tunnelin päättymismerkin kohdalla astuu voimaan tunnelia edeltävä nopeusrajoitus. Sitä ei välttämättä muuten ilmoiteta, poliisi muistuttaa."

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288490692823.html

    Äänestä

  • ei niin turha... kirjoitti:

    "Tunneli päättyy" -merkkihän on legenda, jota aina säännöllisin väliajoin ihmetellään. Sitten kun tietää mitä muutakin, kuin pelkkä hölmöltä kuulostava tunnelin päättymisen ilmaisu sen taakse kätkeytyy, niin ei enää pidä kyseistä merkkiä kovinkaan outona.

    Sen ideanahan on, että tunneli päättyy -merkin kohdalla päättyy myös tunnelissa noudatettavat liikennesäännöt, eli pysäyttäminen ja pysäköinti kielletty, ajovalojen käyttöpakko, peruuttaminen sekä U-käännöksen teko kielletty.

    Tunneli päättyy merkin kohdalla astuu voimaan myös tunnelia edeltävä nopeusrajoitus, jota ei välttämättä muuten ilmoiteta. Eli esim. moottoritiellä nopeusrajoitus 120km/h, ennen tunnelia vaihtuu esim. 100km/h:n, tunneli päättyy -merkin kohdalla rajoitus on taas 120km/h.

    No eiköhän tuon tunnelin päättymisen huomaa ilman liikennemerkkiäkin ja osaa siitä päätellä tunneliliikennesääntöjen ja -rajoitusten päättyvän.

    Äänestä

  • poliisilta... kirjoitti:

    Tieto on poliisilta: "Merkille löytyy myös muuta merkitystä.

    - Tunnelin päättymismerkin kohdalla astuu voimaan tunnelia edeltävä nopeusrajoitus. Sitä ei välttämättä muuten ilmoiteta, poliisi muistuttaa."

    http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288490692823.html

    Joku nimeämätön poliisi on siis kertonut tällaista iltapäivälehden toimittajalle. Osaisitko mainita sen lakipykälän, jossa asiasta määrätään? Minä kun en ole etsimisestä huolimatta löytänyt sellaista.

    Äänestä

  • Toinen turha kirjoitti:

    No eiköhän tuon tunnelin päättymisen huomaa ilman liikennemerkkiäkin ja osaa siitä päätellä tunneliliikennesääntöjen ja -rajoitusten päättyvän.

    Mutta kun ne tunneliliikennesäännöt päättyvät vasta tunneli päättyy -merkin kohdalla, joka on pari kymmentä metriä sen jälkeen kun tunneli on jo päättynyt. Eli merkkiin asti tulee noudattaa tunnelissa noudatettavia sääntöjä, ei siihen asti kun tunneli päättyy.

    Äänestä

Miten niin hämmentää? Kunnan nimi ilmoitetaan aina kunnan rajalla. Kaikkea sitä joku jaksaakin ihmetellä. Kuntien rajat ja tiet kun eivät ole viivasuoria, niin tästä seuraa se, että tie voi kulkea yhden kunnan läpi, sen jälkeen toisen läpi ja palata taas ensimmäisen kunnan alueelle vaikka ei kääntyisi yhdestäkään risteyksestä. Jokaisella näistä rajoista ilmoitetaan kunnan nimi, jonka alueelle saavutaan.

Äänestä
  • Johtuu siitä että Hämeenlinnaan liittyi joukko kuntia, mutta Hattula ei ja siksi siihen jää väliile Hattula ja sitten taas tullaan Hämeenlinnaan

    Äänestä

  • autoilija kirjoitti:

    Johtuu siitä että Hämeenlinnaan liittyi joukko kuntia, mutta Hattula ei ja siksi siihen jää väliile Hattula ja sitten taas tullaan Hämeenlinnaan

    Niin? Kunnan nimi johon saavutaan, ilmoitetaan ihan normaalisti kunnan rajalla, kuten sanottu. Olisi vielä enemmän hämmentävää että välillä kunnan nimi ilmoitettaisi ja välillä ei, vaikka välillä käydään toisen kunnan puolella. Kaikenlaisia ongelmia sitä ihmisillä onkaan, kuin kunnan nimen ilmoittaminen kunnan rajalla. :D

    Äänestä

  • Kun lähestytään kunnan keskuspaikkaa on siinä selvä opasteviitta. Samoin opasteet on muiden paikkojen kuten taajamien, majoitus- ja ruokapaikkojen, bensa-asemien ym. osalta. Kuntien rajat ovat niin mutkikkaita, että noita merkkejä on yhtenään ja se tienpätkä voi olla aivan lyhyt pelkkää metsää tai suota. Mitä infoa se antaa, että olen nyt sen ja sen kunnan alueella, kertokaa se.

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    Niin? Kunnan nimi johon saavutaan, ilmoitetaan ihan normaalisti kunnan rajalla, kuten sanottu. Olisi vielä enemmän hämmentävää että välillä kunnan nimi ilmoitettaisi ja välillä ei, vaikka välillä käydään toisen kunnan puolella. Kaikenlaisia ongelmia sitä ihmisillä onkaan, kuin kunnan nimen ilmoittaminen kunnan rajalla. :D

    Minusta on ainakin hyvä asia, että kunnan nimi ilmoitetaan. Tietään minkä kunnan alueella oikein on. Vaikka liikenteellisesti sillä ei ole mitään merkitystä

    Äänestä

Äkkiä tulis mieleen, että jos satut kolaripaikalle, niin osaat edes osapuilleen ilmoittaa hälytyskeskukseen, missä ollaan. Varsinkin sellaisilla alueilla, missä harvemmin tulee liikuttua, esim lomamatkalla. Eri asia on se, että jääkö ne paikannimet mieleen ajaessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turha liikenneinfo kirjoitti:

Mikä merkitys kuntarajan taululla on tieliikenteessä? Ajelin moottoritietä läpi Hämeenlinnan.Kun olin ajanut ainakin 5 vähän hölmistyin kun tien vieressä oli iso taulu "Hämeenlinna". Enkö ajanut vähän aikaa sitten juuri Hämeenlinnan läpi. Sitten arvelin, että kuntarajat merkitään tällaisilla tauluilla myös moottoriteille. Siinä välissä tie kai menee jonkin matkaa Hattulassa.

Mikä informaatiota tämä antaa tiellä liikkujalle, muuta kuin hämmentää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu