Tampereella rakennettiin uusi organisaatio, jossa Yli-Rajalasta tehtiin konsernijohtaja eli yli-ihminen, jolla on rajaton valta.
Yli-Rajala on esimerkiksi kaikkien kaupungin palveluksessa olevien virkamiesten ja työntekijöiden ylin esimies. Lisäksi hänelle on annettu valtuus ottaa lautakuntien päätökset tarvittaessa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Tällainen virkamiehelle annettu valtuus on mitä ilmeisimmin laiton, mutta Tampereella laittomuutta katsotaan läpi sormien.
Miksi Yli-Rajala sai yli-ihmisen arvon? Siksi, että Tampereella on tehoton ja hyödytön, itse itseään ruokkiva pormestarijärjestelmä, jossa on peräti viisi saamatonta pormestaria, joilla ei ole käytännössä mitään tekemistä.
Saamattoman pormestarilauman vuoksi tarvittiin virkamies, joka voi panna kaikki Tampereen viralliset asiat rullaamaan niin, etteivät pormestarit joudu tekemään vaikeita ja kiusallisia päätöksiä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Onhan näitä yli-ihmisiä ollut Tampereella ennenkin, ainakin joku Paavola, joka autoili poliisia karkuun Norjaan.
Ei Yli-Rajalasta ole tehty mitään, hän ON.
Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen kehui vuolaasti lehdessään 18.5. Yli-Rajalaa. Pokkisen mielestä mies on täysin korvaamaton, mutta niin taitaa olla Pokkinen itsekin, koska ei tajua lähteä eläkkeelle, vaikka on eläkeikäinen.
Ei se Yli-Rajala mikään Jeesus ole, vaan ihan tavallinen kuolevainen, kuten sinä ja minä. Joskus Yli-Rajalakin täytyy korvata jollakin toisella henkilöllä. Täydellisiä ihmisiä ei ole, eikä tule.
Kyllä Yli-Rajala on täydellinen. Kysy vaikka pormestari Ikoselta, joka ei ole vielä koskaan ollut väärässä.
alapää vetää