Ostan vain suomalaisia viinirypäleitä. Niissä ei ole torjunta-aineita.
Suosin kotimaista
JOHTAJA J:LLÄ
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minä käytän itsetyydytykseen ainoastaan kotimaisia banaaneita. Hoh,hoh,hooooooo
Paloheinän pallero luulee, että banaanit on tarkoitettu syötäviksi.
Kotimainen kurkku on kanssa paksu ja terhakka.
Minä ostin kerran kotimaisen vesimeloonin ja sitten maalasin sen mattamustalla.
Leikkasin siihen pitkulaisen kolmion ja sitten liimasin kolmion päälle pata-pata
sudin. Sillä pysyi simuloimaan ulkomaalaista, olisi siis pimppisimulaattori, mutta
ei oikein kiinnostanut. Seuraavaksi ostan pitkän arbuusin ja maalaan sen taas mattamustalla ja kokeilen Kili-Kallen tapaan.
Suomalainen appelsiini on myös ihan yliveto. Maksan mielelläni kalliimman hinnan pelkästään siksi, että haluan suosia suomalaista. Lisäksi maku on vailla vertaansa. Punikit ei ole isänmaallisia, ne ostaa ulkomaisia appelsiineja.
Tonnikalana suosin myös suomalaista, se on eettisesti oikein kalastettua ja maku on aivan toinen kuin jossain taiwanilaisten kalastamassa.
Olisiko periaattessa mahdollista Suomessa kasvattaa etelän hetelmiä?
Maataloustukien avulla, epäsuotuisten olosuhteiden varjolla? Kyllä Suomessakin banaani kasvaa, jos luodaan keinotekoisesti sopivat olosuhteet. Järjetöntä se on, mutta niinhän maataloustuet useassa tapauksessa ovat muutenkin.
Muista käyttää liukuvoidetta, ettei suurusreikä repeä, arbuusista ei ole niin väliä, vaikka kotimaiset on kalliita. Hoh,hoh,hoooooooo tuli tuostakin mukava muisto mieleen, nuornamiehenä Oulun torilla kaivoin hiertimen takapuolesta ja laitoin sen nokkaan ja sitten työnsin suurusreikään kotimaisen lantun, jossa oli vielä varsiosa paikallaan, poliisille sanoin, että olen keskustalainen kasvis.
Lähellä keskustaa olevana käytän suppona yleensä kotimaista Kiwano eli sarvimeloonia, se ei revi keskustaa ja sen saa huomattavasti syvemmälle keskustaan.
Älähän mitään, uljas Sonnimies laittoi kerran anopintuoli kaktuksen ja ilman liukuvoidetta. Hoh,hoh,hooooooo perse oli verimerenä ja heitin volttia ja pierut oli todella märkiä.
HV ei uskaltaisi tehdä noin rohkeita temppuja, luultavasti vielä ns peppuneitsyt, eikä meidän tapaan kokenut konkari. Etkös sinä ollut myös Kostamuksessa ihan myymässä Kainuun täkkätukille viihdykettä?
Kyllä ja otin vielä pimeästi "puhtaana käteen", siitä tykkäsi moni. Hoh,hoh,hooooooo
sitä makkarapötkön määrää mitä siellä nautin.
Auli Koposen kirjassa on hyviä vinkkejä, että mitä kaikkea voi vihanneksilla tehdä, harvahan niitä syö. Suosittelen kaikille ja eri toten Väyryselle, olet mitä tunget hanuriin.
Uljas Sonnimies on kova hanurimies. Hoh,hoh,hooooooo kun Sonnimies vetäisee hanuriin, niin taivaallinen orkesteri soittaa taustalla!
Kunpa sinä kusipää tajuaisit käyttää edes ehkäisyä, vaikka se onkin niissä lasten pyllyn pohjia höyläävissä lestadiolaisissa yhteisöissä kiellettyä.
Tilasin pinkit Zodiac radiopuhelimet itselleni ja rakkaalle keskustaveljelle Kili-Kallelle, harrastamme uniseksiä metsällä.
Sastan vermeet päälle ja leikitään metsästäjiä tänään. Hoh,hoh,hooooooo Kapi ei ymmärrä miesten päälle mitään. Sonnimies kun ottaa miehen, niin siinä on hanuri oktaaviensa äärirajoilla.