Sairastunut putoaa joukosta?

Sairas jätkä

Maailma on metka paikka, kun olet terve niin kavereita riittää, kun et ole ihan samassa kuosissa ja pysy muiden mukana niin heti olet out.

Itselle kävi juuri näin. Ennen olin kovasti sosiaalinen ja tuttavapiiri oli laaja. Sitten tuossa ei-niin-paljon-päälle-20 vuotiaana alkoi terveys (fyysinen) rakoilla eikä tiedetty mistä johtuu. Ensin valtaosa ainakin puolitutuista putosi pois kyydistä jo siksi että vaikka oli täysin selvää alusta asti että mistään tarttuvasta ei ollut kyse niin heti alettiin karttaa.

Pikkuhiljaa sitten muutamien heikkokuntoisempien vuosien aikana pitkälti lähtivät loputkin kaverit tai muuttuivat etäisiksi satunnaisesti tavattaviksi kahvillapoikkeajiksi joiden kanssa juteltiin säästä. Heistä sitten pitkälti näki syyn olevan ettei enää jaksanut ja kunnon puoleen voinut viikonloppuisin tai oikeastaan koskaan pitkiin aikoihin lähteä juopottelemaan tai juuri muuallekaan edes jaksanut liikkua. Varsinkin kun ei näkynyt pahemmin päälle koskaan eli kaippa usea jo oletti että on päästään sekaisin...

Tämä nyt kuitenkin sai aikaan sen että yksi tuttu suurinpiirtein vielä löytyy ja muutama hassu satunnainen ohikulkija jotka tosin asuvat vierailla paikkakunnillakin. Onko sitten kyse nykyajan ilmiöstä että sinun pitää olla skarppi ja vaikka hampaat irvessä roikkua muiden mukana tai olet out.

Muilla vastaavaa? En nyt sinällään niin harmissaan ole tilanteesta, oikeastaan tottunut olemaan aika paljon omissaoloissaan viime vuosina, tosin parempi puolisko löytyy kyllä ei sen puoleen mutta siinäpä tuo vakituiseen katseltava melkein onkin. Muut häippäsivät.

5

839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sairas muija

      Joo, kyläähän se aika usein noin menee. Pitää ainakin jaskaa kulkea muiden terveiden mukana tai voi pudota kokonaan kaveriporukasta. Mä itse oon "vammautunu" muutama vuosi sitten, mutta onneksi mulla sattu olemaan niin ihania kavereita että vammautumiseni ei heitä haitannu!!=) Vieläkin ollaan hyviä kavereita vaikka on tosi vaikee pysyä muiden "terveiden" mukana, enkä aina pysykkään. Muista ilonen elämänasenne ja kokeilunhalu, niin kyllä niitä kavereita jostain löytyy!!!! Onko sulla muuten jotain vaikeuksia liikkumisen kanssa vai minkälaisii oireita sulla on? Se että oot jätkä saattaa myös vaikuttaa, koska meillä tytöillä on ehkä helpompi puhua asiat selviks....

      • Sairas jätkä

        Tuollaista samantapaista kuin noilla jollain flunssa ja terveyspalstoilla ovat jotkut muutkin kirjoitelleet. Eli ei mitään nyt niin sinällään "lopullista" tai edes erityistä diagnoosia mutta yksinkertaisesti jostain täysin tuntemattomasta syystä jo hyvän aikaa sitten yleiskunto ja vastustuskyky romahti.

        Jatkuvaa infektiota ja sensellaista, siihen liittyviä joskus aika pahaksikin pääseviä liiteilmiöitä jotka ovat vieneet sairaalaan asti. Kummiskaan ei mitään diagnoosia ole voitu antaa, syy täysin tuntematon. Kaikenlaisia erilaisia pikku löydöksiä ja oireita ihan jo kai aika puuttuvaan vastustuskykyyn liittyen sitten on kertynyt aika liuta matkanvarrella. Mikä pidempi, mikä lyhyempiaikainen ongelma mutta yhtäkaikki tehneet aika heikoksi olemisen.

        Hankalinta nyt melkein se että ei oikein näy koskaan päälle vaikka tulehdusarvotkin hipoisivat taivaita ja kuumetta olisi mittarin pohjaan, niin kroonisia jo. Lähinnä tuo tuntematon syy se hankalin onkin. Taitaa aikamoni luulla edelleen että päässä vikaa...Noh, sellaista se joskus on. Katselee jos nyt tästä joskus sitten saisi hommat kondikseen tai edes vähän paremmaksi niin tuttuja tietysti on helppo saada. Ja olisi niitä kyllä saanutkin jos olisi itse jaksanut "pitää kiinni". Vähän vain inspis siihen tuohuun laskenut.

        Tuolla tekstillä vain pitkälti tarkoitin sitä miten vanhemmat tutut asian ovat ottaneet. Uusia tuttuja nyt tietysti saisi mutta metkaa kuinka sitten vanhat suhtautuvat. Itse nyt jos kerran olet jotenkin pahemmin vammautunut niin tietysti aikalailla eri aaltopituudella tuon olemisen puoleen eli ei oikein voi verrata. Itsellä nyt ehkä kuitenkin enemmän sitä sorttia joka voi hyvin peräytyäkin joskus jos ei sydän korkkaa ennen sitä. Ikävä juttu että itselläsi on tilanne jo pahempi ja ilmeisesti jotain pysyvääkin.


    • juhani.

      Minäkin olen kokenut vähän samanlaisia juttuja.
      Minun kaverit ovat kanssa kaikki hävinnyt, kun en ole pysynyt tahdissa mukana. Välillä on aika ahdistavaa ja henkisesti todella raskasta.

      Se varmaan johtuu monesti siittä että, terveet ihmiset eivät ymmärrä vammoja. Jotka eivät välttämättä näy päälle päin.


      Se on helpompaa kuvitella vaikka niin että, se kaveri ei halua olla meidän kanssa enään.

    • Ode

      Surullista! Pitäisihän sun tuttujen nähdä, että olet pohjimmiltasi sama ihminen kuin ennenkin ja ettei sairastumisesi ole sun vika. Ansaitset tukea. Toivottavasti löydät ystävän, joka ymmärtää sua :)

    • kokemu7sta

      sää oot palanu loppuun niinko mäkin syö vähemmän ja ota naukku viinaa sillon tällön se polttaa hiivan pois.lääkkeet ei auta mitään voi mennä muutama vuosi ennen ko palaudut vaan se kannattaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe