paniikkihäiriön oireita?

ahdistusta

Olen nyt viimeisen 2 vuoden ajan kärsinyt stressistä. Välillä kovemmasta ja välillä se on helpottanut. Joulukuun alusta asti on ollut pahempi. Olen kärsinyt paljon vatsavaivoista ja pahoinvoinnista. Nyt olen kiinnittänyt huomiota kurkun ahdistukseen aina kun alan pelkäämään, että stressaan kohta taas. Olen myös huomannut, että nieleminen on välillä vaikeaa kun kurkkua alkaa ahdistaa. Minua vaivaa paljonkin kaikki vatsavaivat joita on ollut. Kun vähän alkaa vatsassa tuntua niin ajattelen että tämä on taas yhtä hirveää kuin viimeksikin. Siitä se sitten pahenee. Vie aikaa ennen kuin olo alkaa helpottaa. Usein nämä kaikki kyllä tapahtuu yöllä kun herään kesken unien. Olen silloin aina hyvin huonovointinen.

Kuinka kurkun ahdistusta saisi lievitettyä? Tai kuinka saisin rentoutettua itseni/

0

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        51
        3279
      2. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        3
        993
      3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        3
        860
      4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        68
        790
      5. Teboili alasajo on alkanut

        Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
        Suomussalmi
        18
        767
      6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        60
        724
      7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        24
        636
      8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        33
        625
      9. Mitä ajattelet

        Meistä nykyään.
        Ikävä
        42
        600
      10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        4
        587
      Aihe