Takkula ja uskonnolla politikointi

Lapin äänestäjä

Olen seurannut pitkään Hanna Takkulaa vaalikentillä. Hän perustaa suunnitelmallisesti kannatuksensa uskonnollisten konservatiivisten ryhmien kannatukseen. Hänen taitoaan asiassa kuvaa näiden ryhmien laaja kirjo ja osin jopa vihamielinen suhde toisiinsa. Hannu osaa värittää viestinsä kunkin ryhmän mukaan, mutta yhteistä on esiintyminen jonkinlaisena uskonsoturina näiden ryhmien pyhien arvojen puolesta. Todellisuudessa kyse on kyynisestä laskelmoinnista, jossa Hannu käyttää uskontoa politiikan pelivälineenä. Yhteistä näille konservatiivisille ryhmille on se, että politiikassa äänestetään muutaman uskonnon kannalta olennaisen asian takia. Näitä Hannu haistelee ja ujuttaa puheisiinsa. Tärkeä viiteryhmä hänelle on Israelia tukevat liikkeet, joille mikään muu asia politiikassa ei merkitse niin paljoa. Hannun käy kampanjaa aina myös toisia vastaan. Etenkin hän levittelee huhuja toisen ehdokkaan mahdollisista liberaalimmista näkemyksistä. Uskonto on siten hänelle väline sekä oman kannatuksen lisäämiseen että toisen mollaamiseen. Tyypillisiä hänen kampabjoilleen on kiihko, vihamielisyys ja pahat puheet kilpailijoiksi koetuista ehdokkaista. Hänen sanotaan olevan keskustan likaisten tekojen osaston johtaja. Moni poliitikko kehuu itseään ja mollaa muita, mutta kun uskonnosta tehdään pelinpolitiikan välinen siinä loataan uskontoa. Hannu on ihmisenä sympaattinen ja olen äänestänyt häntä usein. Tämä uskonnolla pelaaminen on saanut minut kuitenkin vetäytymään. En voi hyväksyä, että uskonnosta tehdään oman vallan tavoittelun väline. Enkä hyväksy sitä toisten mustamaalaamista ja lokaamista, jota Hannun puolelta täälläkin harrastetaan.

40

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hannussa on ryhtiä

      Hannulla on selkeä raamatulliset mielipiteet - eikä mene homoliittojen kannatuksiin kuten jotkut verhoutuvat kirkon taakse ja siis ovat niitten salaisia kannattajia.

      • Asiaa puhut!

        Kerrankin hyvä kirjoitus aamuvirkku melperiltä!!


      • Hannussa on ryhtiä
        Asiaa puhut! kirjoitti:

        Kerrankin hyvä kirjoitus aamuvirkku melperiltä!!

        Sorry vaan - en ole melperi. Olen Takkulan äänestäjä Oulusta.


      • Kessu itse
        Hannussa on ryhtiä kirjoitti:

        Sorry vaan - en ole melperi. Olen Takkulan äänestäjä Oulusta.

        Heluntailainen israelfanittaja kuitenkin.


    • Sanaton rikkojat

      Äänestän muslimia, koska islamissa sentään noudatetaan tinkimättömästi vanhan testamentin oppeja.
      Jeesuksen omien sanojen mukaan vanhan testamentin oppivat ovat vielä päteviä.

      • ARGgsd

        Muslimit eivät hyväksy vanhaatestamenttia kokonaisuudessaan, sillä he pitävät sitä "korruptoituneena" tekstikokoelmana.


    • Elias Rönning

      Ellet huomannut, niin mollasit Hannua ja pitkän kaavan mukaan.
      Lisäksi olet äärimmäisen tyhmä, kukaan lukija ei usko että konservatiiveista näin kirjoittaneena:

      ""Yhteistä näille konservatiivisille ryhmille on se, että politiikassa äänestetään muutaman uskonnon kannalta olennaisen asian takia""


      .,että sinä olisit koskaan äänestänyt konservatiivi Takkulaa :D:D

      Lisäksi olet itse sairaan mielesi vanki ja yhden asian, eli homouden asialla. Juuri sellainen yhden asian edustaja, jota roolia toisille tarjoat tyyliin: "Yhteistä näille konservatiivisille ryhmille"

      • Terve32

        Tasa-arvo on mielisairaita ja tasa-arvoa kannattaja vankilaan tai sairaalaan nyt eikä heti. Jumala itse loi meidät mieheksi ja naiseksi. Hän loi Eevan Aatamin kylkiluusta. Siinä teille Jumalan marssijärjestys. Ja joka rikkoo tätä järjestystä on saatanalle heitetettävä. Haluatko sinä kärventää ikuisesti Helvetin tulessa?


      • rauhoitu!
        Terve32 kirjoitti:

        Tasa-arvo on mielisairaita ja tasa-arvoa kannattaja vankilaan tai sairaalaan nyt eikä heti. Jumala itse loi meidät mieheksi ja naiseksi. Hän loi Eevan Aatamin kylkiluusta. Siinä teille Jumalan marssijärjestys. Ja joka rikkoo tätä järjestystä on saatanalle heitetettävä. Haluatko sinä kärventää ikuisesti Helvetin tulessa?

        Rauhoitu ripuliperseen ihannoija!


      • Tollo olet
        rauhoitu! kirjoitti:

        Rauhoitu ripuliperseen ihannoija!

        Luetun ymmärtäminen TAAS hakusessa?


      • häh?
        rauhoitu! kirjoitti:

        Rauhoitu ripuliperseen ihannoija!

        Oletko syntynyt homoksi?


    • yks 1

      Erittäin taitava avaus Pentikäisen puolesta. Anttiko siellä taas mollaa? Ja vetoaa "Israeliin" !!??

      Kuinka alas tämä Pentikäis-mafio voi mennä ? Onko rajaa olemassakaan ? Hyvä kymysys !

      • Hyeenamainen himo

        Pentikäiset ovat ahneita mutta myös kateellisia Takkulallekin. En silti syyttäisi heitä, sillä minkä ihminen sairaalle luonteelleen voi. Kateuskin on sairautta. Ja mitä rikkaampi sen sairaampi/kaateellisempi/hyeenamaisempi.


    • Oletko?

      Oletko avaaja saatanallinen vanhoillislestadiolainen?

      • Kaleville Niiloista

        Helluntaipedofileille "jumala antaa anteeksi" lausuntojen antajia pitää jatkossa valvoa tehostetusti.


      • jaaah a ah

        Onks Hannu sitten hellari. Niih nooh ei sitä taida paljoa lestoja onneksi Ristijärveltä löytyä.


    • Jumalan TERVE

      Tasa-arvo on mielisairaita ja tasa-arvoa kannattaja vankilaan tai sairaalaan nyt eikä heti. Jumala itse loi meidät mieheksi ja naiseksi. Hän loi Eevan Aatamin kylkiluusta. Siinä teille Jumalan marssijärjestys. Ja joka rikkoo tätä järjestystä on saatanalle heitetettävä. Haluatko sinä kärventää ikuisesti Helvetin tulessa?

      • rauhoitu.

        Rauhoitu ripuliperseen ihannoija!


      • Korostettu
        rauhoitu. kirjoitti:

        Rauhoitu ripuliperseen ihannoija!

        Kun ei sana tule lihaksi niin Kristus itkee.


      • nooh nooh
        rauhoitu. kirjoitti:

        Rauhoitu ripuliperseen ihannoija!

        Äläpä poronnussija kiroile.


    • v jussi

      Tosiuskovaiset keskustelevat tällä palstalla. Ajatelkaa toisianne rienaavat oletteko tosiaan Uskovaisia vai narreja?????????????????

      • vl jussi vapaakirkon .

        Mielestäni täällä ei ole edelleenkään uskovaisia. Samat puolenkymmentä sairasta. Edelleen melperi kirjoittaa 70-80% viesteistä, Kesitas klovni komppaa, pari ex vl pappia ja yksi yhdenasian hihhuli (puhuu homoista). Satunnaisesti käy jokunen hellari vuodattamassa ja lestadiolainen ja joku ex lestadiollainen (mm. itse) päivittelemässä vuodatusta.


      • Varmistaa
        vl jussi vapaakirkon . kirjoitti:

        Mielestäni täällä ei ole edelleenkään uskovaisia. Samat puolenkymmentä sairasta. Edelleen melperi kirjoittaa 70-80% viesteistä, Kesitas klovni komppaa, pari ex vl pappia ja yksi yhdenasian hihhuli (puhuu homoista). Satunnaisesti käy jokunen hellari vuodattamassa ja lestadiolainen ja joku ex lestadiollainen (mm. itse) päivittelemässä vuodatusta.

        Totta puhut. Ei täällä todella saa vaikutusta, että uskovaiset asialla. Jos pikaisesti vain käy, niin kyllä jää kumma fiilis tästä palstaporukasta. Tuntemani lestadiolaiset ovat kuin eri planeetalta. Olivat nimittäin ihan tolkun ihmisiä.


    • Liisamaija

      Kiitos avauksesta. Minua on ahdistanut Hannun kampanjassa jokin, jota en ole osannut pukea sanoiksi. Nyt hoksasin mistä on ollut kyse. Tuo uskonnolla pelaaminen ja muiden arvostelu tuntui vieraalta.

      • Mikael..

        Kiitos mimmisisko kommentista


    • Mikael P.

      Hieno avaus.

      Kiitos!

    • Kiitos vaan

      Onkos se Nokiamissionin Koivisto Takkulan tukimiehenä.

      • Siellä on

        On Mikael P:n tukijoukoissa.


      • se oli

        Koivisto taitaa nykyään olla imutteleva homppeli, kun on ne solmukkeetkin muka Lestadiuksen hengen avulla avattu.


    • Ei liittovaltiolle

      Mikael taas kirjoittanut loanheittoavauksen uudella nimimerkillään...

      • oikeita rottia.

        Antille kuuluu tämä forum, ja hyvin osaakin lokakampanjoinnin. Siskokset avustavat.


    • 17 + 4

      Minua oksettaa tuo Hannu Takkula, se Takkula on aivan joutavanpäiväinen tyhjäntoimittaja, toivon hartaasti, että se tuppuisi näissä eu-vaaleissa.

      • Konttorilla kävi

        Mitä väliä, meidän SRK:laisten ehdokas on Micaela Pentik. Tämä on tilanne!


      • 210

        Takkula tippuu ilman muuta ja tilalle tullee Väyryne.


      • paavo1
        210 kirjoitti:

        Takkula tippuu ilman muuta ja tilalle tullee Väyryne.

        HYVÄ HYVÄ !!


    • up up

      up

    • toivotaan

      Kunpa se Takkula tippuisi.

      • qqqqqqqqqq

        Kunpa.


    • Onhan se eräs keino käyttää keppihevosina uskovaisia jotta pääsee taas kuittamaan suurta palkkaa ja muita tuloja. Takkula osaa sen homman viimeisen päälle. Älkää menö halpaan.

    • ei kepulisti

      Hanna, Hannu vai Hannun?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1438
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      982
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      692
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      660
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      634
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe