Mies varjossa. Ensimmäinen osa. Sanotaan, että Kuusinen oli vain varapuheenjohtaja SDP:ssa.
Kapi, tule kolostasi
Jo on sekavaa
2052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ensiesitys on ollut jo 1994, valmistumisvuonna. Kumma kun Kapi ei ole katsonut aiemmin.
Pohtiessaan Kuusisen varapuheenjohtajuutta kepulaisen pankkopojan herne eli aivo rasittuu suunnattomasti. Nyt olisi apu tarpeen.
Älä nyt heti ala suuta soittaa. Asiahan on varsin mielenkiintoinen, kun tuon dokkarin alkuosassa jo mainittiin asiasta noin. Pitääkö sinun kaikesta vetää herne nenään?
Itseasiassa tuohan tukisi Kapin väitettä, mutta muut lähteet taas kertovat toista. Jopa se demarien listasotku, kun puolueen sivuilla oli kaksi erilaista listaa, jotka täsmäsivät muutoin toisiinsa paitsi Kuusisen osalta. Ja minusta et saa kepulaista enempää kuin minkään muunkaan puoluen vannoutunutta kannattajaa, vaikka vänkäisit niin, että se oma ajuskoppasi posahtaa, Kapin per seen nuolija. Oliko kiihottava sinusta se Kapin per seen kuva, jonka se tänne työnsi?
Katsoitko edes dokumenttia? Kaipa katsoit, kun idolisi Kapi siitä oikein tiedotti samalla, kun kehui itseään ja haukkui muita.
Miksi sinun aivosi on herneen kokoiset? Ne on pahasti turvonneet.
Ei kiinnosta kapin tai muidenkaan ahterit. Kiinnostavaa on nähdä joidenkin vetävän herneet nenäänsä milloin mistäkin ja lukea sen seurauksena tulevaa asiatonta kirjoittelua. Tämä käy esimerkiksi: "vaikka vänkäisit niin, että se oma ajuskoppasi posahtaa, Kapin per seen nuolija. Oliko kiihottava sinusta se Kapin per seen kuva, jonka se tänne työnsi?"
Unohda sinäkin ikivanhat(?) ahterikuvat ja keskity niiden sijasta tämän ajan kuviin sekä teksteihin. Yritä myös hymyillä edes kerran päivässä.
Nimimerkkini olikin samalla mitalla.
Sitä saat, mitä tilaat, Kapin per seen nuolija.
Jos et osaa ottaa kantaa itse asiaan, mene muualle.
Et ole sitten venemiehiä?
"Kapin per seen nuolija."
Kepulainen kommentti. Sen tunnistaa siitä, että lauseessa esiintyy sana per se.
Ole sitten kepulainen. Lähde jo lässyttämästä, kepuloinen.
Kapulaisen tunnistaa siitä, että han laittaa sen kaikkien nähtäväksi.
Etsivän keskuspoliisissa huijareita.
"Suomessa Kuusisen vaarallisuus tiedettiin. Hänestä oli luvattu palkko vuonna 1920, kun hän piileskeli kotimaassa. Eräs etsivän keskuspoliisin asiamies väitti tappaneensa Kuusisen jäällä Merenkurkussa, kun tämä pyrki Ruotsiin. Hän ei kuitenkaan pystynyt näyttämään ruumista ja tunnusti lopulta keksineensä jutun saadakseen palkkion. Huijari teki itsemurhan."
Kuusinen oli jaloon asiaansa uskovana arvostettava, älykäs ja lahjakas henkilö.
Tätä ei voi kiistää edes ne, jotka eivät hyväksy hänen SDP:sta eroamisensa jälkeistä ideologiaansa. Kuusinen oli rehellinen.
Pohdippa sinä se asia. Ja kerro, mihin lopputulemaan päädyit?
Jos asia ei sinua kiinnosta, älä tule sönkkäämään sitten asiaa koskeviin ketjuihinkaan.
"sosialidemokraattisessa puolueessa Kuusinen nousi varapuheenjohtajaksi"
Niin dokumentissa sanotaan.
Mutta Kapi on jo ehtinyt kertoa olleensa väärässä väittäessään toisin.
:D :D
Vänkäsi kymmenen vuotta olevansa oikeassa ja kun viimein myönsi olleensa väärässä, kerrotaankin, että hän oli oikeassa.
USkon Kuusiesn olleen puheenjohtaja. Dokumetissa on sattunut paha kömmähdys.
http://www.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/tieto31.htm
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=910842
Puheenjohtaja Toimivuodet
N. R. af Ursin 1899–1900
J. A. Salminen 1900
K. F. Hellsten 1900–1903
Taavi Tainio 1903–1905
Emil Perttilä 1905–1906
Edvard Valpas-Hänninen 1906–1909
Matti Paasivuori 1909–1911, 1913–1917 ja 1926–1930
Otto Ville Kuusinen 1911–1913
Kullervo Manner 1917–1918
Väinö Tanner 1918–1926 ja 1957–1963
Kaarlo Harvala 1930–1942
Väinö Salovaara 1942–1944
Onni Hiltunen 1944–1946
Emil Skog 1946–1957
Rafael Paasio 1963–1975
Kalevi Sorsa 1975–1987
Pertti Paasio 1987–1991
Ulf Sundqvist 1991–1993
Paavo Lipponen 1993–2005
Eero Heinäluoma 2005–2008
Jutta Urpilainen 2008–2014
Antti Rinne 2014–
toverina tapatti jopa lapsensakin aatteen puolesta.