Kuka tietää kaavoituksesta? Tässä pieni keissi kommentoitavaksi.
Lähtötilanne:
Rakennettu vanha asuinkiinteistö, jonne ei voi tehdä nykystandardien mukaista tonttitietä yleiseltä tieltä, vaan käytössä on rasitereitti, joka soveltuu kinttupoluksi tai metsätieksi. Reitille ei voi mitenkään rakentaa autotietä yleiselle tielle pääsemiseksi. Muita rasiteteitä ei ole saatu, vaikka käyttökelpoisia reittejä olisi voinut maastosta löytyä.
Alueelle on tulossa asemakaavoitus. Yleiskaavassa alue on merkitty asuinalueeksi. Mutta kyseisen asuinkiinteistön kaavoittaminen rakennuspaikaksi saattaa olla kunnalle taloudellisesti epäkiinnostavaa, koska käyttökelpoisen tien tekeminen sinne maksaa suurinpiirtein tolkuttomasti.
Kysymys:
onko kunta velvollinen kaavoittamaan ja rakentamaan asemakaavakadun asuinkiinteistölle vai voiko kaavoittaja katsoa, ettei asuinkiinteistö täytä rakennuspaikalta vaadittavia ehtoja, koska sinne ei ole kunnollista tietä eikä sillä näin ole subjektiivista rakennusoikeutta?
Kaavoittaja voisi näin piirtää alueen vaikkapa lähivirkistysalueeksi ja näivettää entisen asuinkiinteistön niille sijoillensa ilman mahdollisuutta lisärakentamisesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikä voi olla tilanne, ettei voi rakentaa kunnon tietä? Käsittääkseni kunnan ei tarvitse teitä rakentaa, vaan se on kiinteistön omistajan asia. Eli vaikka kiinteistö kaavoitettaisiin asuinkäyttöön, niin se ei velvoita kuntaa mihinkään tien pitoon.