Minä olen aina lähtenyt ajatuksesta että lapset tehdään 20-30 vuotiaana. Itselläni ei ole lapsia ja ikää 40. Täytyy olla sellainen parisuhde että voi edes ajatella lapsia. Mikään pakkotarve ei ole ollut.
Lapset tehdään 20-30 vuotiaana
Heikki 357
14373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kypsemmällä iällä voi olla parempi vanhempi. Varsinkin taloudellinen tilanne voi olla parempi. Jos pitää terveydestään hyvää huolta, saa elää lasten kanssa vielä kun ne ovat aikuisia.
Minun ei ole pakko päästä vanhemmaksi. Maailmassa on ihmisiä yli äyräiden. Tulevaisuus voi olla ahdistava jos valtiot alkavat esimerkiksi siruttamaan ihmisiä ja valvomaan kaikkea sateliittimeilla.
Mulla taas on ollut sellainen ajatus aina, että lapseia tehdään jos niitä suvaitsee tulla. Ikähaarukka siinä kohtaa, kun kykenee kantamaan vastuunsa. Eli enemmän elämäntilanteen suotuisuus lapsille, kuin se ikä.
Kun on lapseton, ei oikeiastaan enää jaksa ajatella mitään tiettyä ikää saada lapsia. Pikemminkin sitä alkaa ajattelemaan, että kunhan vaan saisi, vaikka vanhempanakin. :)
Kaikilla kun ei juuri ole nuorena sitä oikeaa kumppania, eikä elämäntilannetta jossa lapsilla olisi hyvä olla ja elää, eikä hedelmällisyyttäkään, niin saattaapi ne lapset tulla siinä 40 iässä vasta. Yhtä ihania ne on silloinkin. Minusta ei pitäisi olla liian ankara jonkun iän suhteen. Kaikilla on omat hetkensä asialle kuin asialle, myös lapsille.
Sori vaan kirjoitusvirheitä tuli rutkasti. :)
Heikki 357
Voihan sitä lähteä mistä ajatuksesta tahansa, mutta nainen on joskus hedelmällinen jopa 50 ikävuoteen asti.Lääketieteen avulla voi sitäkin vanhempana raskautua.
Jokainen elää miten elää ja onneksi vanhempana ei ole enää tarvetta miellyttää muita, että senkin puolesta voi tehdä lapsia tai olla tekemättä.Mikä kenellekin sopii ja jos niitä ylipäätään saa minkään ikäisenä.
Itse olen aina ajatellut, että lapset tehdään 25-35 vuotiaana
Miehelläni oli vanhat vanhemmat ja päätti juuri sen takia, että jos lapsia ei kiinnosta tehdä ennen kolmeakymppiä, niin olkoot sitten, ei halua lähteä samaan mukaan enää kun itse sai kärsiä niin paljon vanhojen vanhempien takia, vaikka muuten hyvä äiti ja isä olikin. Laittoikin sitten piuhat poikki 30v lahjaksi itselleen.
Millälailla hän joutui kärsimään vanhojen vanhempiensa takia (jos he "muuten hyvä äiti ja isä olikin")?
Syntyikö hän vammaisena ja epäiltiinkö vanhempien iän olevan tähän syynä?
Vanhemmat sairastelivat enemmän tai vähemmän vakavasti mieheni koko nuoruuden ja monet asiat jäivät sen takia väliin ja muistihäiriöt sun muut sotkivat kuviota vielä entisestään kun olisi ollut viimeinkin nuorena aikuisena aika keskittyä omaan elämäänsä ja itsenäistymiseen, eikä vanhempien hoitamiseen. Lisäksi kuilu sukupolvien välissä oli vain liian suuri, eivät ikinä ymmärtäneet toisiaan ja siitä tuli jos jonkinlaista skismaa ja riitaa.
No oli miehelläsi silti hyvä lapsuus moneen lapseen verrattuna. Onhan se kyllä totta, että lapsia ei kannata yli 4-kymppisenä tehdä, jos terveys ei ole ikäisensä tasolla tai mielellään pitäisi olla ikäisiään parempikuntoinen ja liikuntaa aktiivisesti harrastava.
Jotkut vanhemmat eivä ymmärrä lapsiaan, vaikkei sukupolvien välillä suurta kuilua olisikaan. On teinivanhempiakin, jotka puolestaan eivät osaa olla vanhempia, vaan lastensa kavereita. Eikä siinäkään hommassa silloin hyvä heilu, kun vanhemman auktoriteetti puuttuu täysin.
Nostan hattua miehellesi, sillä aika harva mies hoitaa muistihäiriöisiä vanhempiaan, vaan laittaa heidät sovinnolla hoivakotiin.
Minut ovat vanhempani saaneet yli 40 vuotiaina.Koskaan heidän ikänsä ei ole ollut ongelma.
Itsekin sain lapseni päälle 40 vuotiaana ja sekin on ollut iän puolesta meidän suvussamme juuri oikea ratkaisu.Iäkäs äitini olisi aiemmin liikaa puuttunut perheemme tilanteeseen.Nyt lähes 90v virkeänä vanhuksena hänellä ei ole enää liikaa energiaa puuttua elämäämme, joka on oman perheeni kannalta erittäin hyvä juttu.Autamme äitiäni ihan kaikessa mitä hän vain tarvitsee ja kaikki sujuu ihan kitkattomasti.
Ei se ikä aina aiheuta ongelmia, varsinkin jos on terveestä ja pitkäikäisestä suvusta.
Ennemminkin ikä ja kokemus tuo lastenkasvatukseen syvyyttä ja pitkäjännitteisyyttä.
Se iän vaikutuskin on niin suhteellista.. Ehkä suurin ongelma oli siinä, että lapset kasvatettiin vanhojen mallien mukaan, mitä heidän lapsuudessaan oli. Myöskään ongelmia ei myönnetty ja mieheni ei koskaan saanut apua erittäin pahaan lukihäiriöönsä ja keskittymishäiriöön ja huonoista arvosanoista sai taas sapiskaa. Hyvin samanlaista siis mitä minun vanhemmillani oli lapsena (miehen vanhemmat olivat isovanhempieni ikäisiä), mutta ero olikin siinä, että silloin aikanaan tuo oli normaalia ja minun mieheni tiesi, että muiden kotona ei ole tuollaista ja noin etäisiä välejä ja suri sitä. Osittain johtui kenties siitä, että vanhempien voimat eivät riittäneet enää tarpeeksi ja tunnelma kotona oli niin negatiivinen senkin takia. Ja onhan se ikävää, että miehen vanhemmat eivät ole olleet näkemässä tämän elämän suuria käännekohtia, ensimmäistä oikeaa seurustelukumppania, häitä, yhteenmuuttoa, yhteisen asunnon ostoa tai mitään sellaista kun kuolivat 7-kymppisinä, mieheni ollessa 25v ja hieman päälle toisen kuollessa. Vaikka aikuinen onkin jo tuolloin, niin kyllä sitä silti kaipaa tukea perheeltään.
Mielestäni tärkeinä on kyetä rakentamaan perheelle mahdollisiman hyvä tunneilmapiiri ja hyvät välit lapsiin.Täytyisi olla myös psyykkistä joustavuutta että mukautuu lasten tuomiin haasteisiin,sekä riittävästi itsetuntemusta.
Lastenkasvatus on erittäin haasteellista ja kukaan vanhempi ei ole koskaan valmis tai täydellinen.
Omassa perheessäni tavoite on saavuttaa vähintään jonkinlainen keskinkertainen vanhemmuus, joskus onnistuu paremmin ja joskus huonommin.
Ikävää että miehesi lapsuudenperheessä ei ole puututtu lapsen hoidettavissa oleviin ongelmiin.Aina kuitenkaan nämä asiat eivät ole iästä kiinni, vaan todella pahoja jaksamisongelmia voi olla nuorilla ja ihan "oikean" ikäisilläkin vanhemmilla.
Minua ihmetyttää, miksi lapsettomuudesta kärsivät ihmiset puhuvat lasten tekemisestä. Ettekö muka ole jo huomanneet, ettei niitä niin vain tehdä? Lapsia saadaan ja otetaan vastaan, tai sitten ei.
Itse olen 21v ja mieheni 23v. Lapsettomuushoidot käynnissä kolmen vuoden odottelun jälkeen. Aika moni 21-vuotias ei ole vielä kypsä vanhemmaksi, mutta se ei tarkoita että kukaan meistä ei olisi. Ihania ovat olleet hoitajat ja lääkärit, kukaan ei ole maininnut iästä muuten kuin positiivisella tavalla: teillä on onneksi vielä paljon aikaa.
Kummasti on muuten lapsettomuuden läpikäyminen kypsentänyt. On pitänyt todella miettiä, haluammeko lapsia ja miksi haluamme. Paljon on tullut pohdittua vanhemmuutta ja lasten kasvattamista, samoin parisuhdetta. Tahaton lapsettomuus on opettanut, ettei elämässä kaikkea voi hallita, mutta kaikesta voi selvitä. Olen nyt varma, että mieheni kanssa selviämme yhdessä kaikista vastaan tulevista haasteista, niin paljon itkua ja surua olemme yhdessä jo joutuneet kokemaan. Emme tosin ole käpertyneet suruumme, vaan eläneet onnellista nuoren parin elämää. Meillä ainakaan lapsen "yrittäminen" ei ole yhtään vienyt iloa seksistä!
No siinä vaiheessa kun lekuri tunkee instrumenttia värkkiin, niin se saattaa tuntua tekemiseltä. ;D Mahdollisesti myös silloin, kun katsotaan kalenterista ja kuumemittarista, milloin pitää harrastaa seksiä.