Matti Pietilä paljasti Henrikssonin valehtelun ja vääristelyn

Tässä Matti Pietilän kommentti Anna-Maja Henrikssonin kirjoitukseen Pohjalaisessa:


"Anna-Maja Henriksson kirjoitti: "Kuluneella viikolla eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta ruotsin kielen opiskelun muuttamisesta vapaaehtoiseksi. Aloitteen tekijät perustelevat esitystään muun muassa oppilaitten rajallisella oppimiskyvyllä ja pakollisuuden aiheuttamalla motivaation heikkenemisellä."

Onkohan Anna-Majalla mennyt aloitteet sekaisin kun minä en tuollaisia perusteita ole nähnyt tai kuullut. Kyse ei ole oppilaan rajallisesta oppimiskyvystä vaan koulussa vietettävien oppituntien rajallisuudesta. Mitään vierasta kieltä ei voi oppia ilman panostusta sen opiskeluun. Yksi panostuksen osa on käytetty aika. Kaiken oppimiseen ei kenelläkään ole aikaa. Tämä sama harha tulee ilmi kun ministeri viittaa yo-ruotsin poistoon. Aikaa muiden kielien opiskelulle ei annettu vaikka ruotsia ei enää kirjoittaa tarvitsekaan. Pimeyden Puuhamies, Tyhmyyden divisioona
Kirjoittanut: Matti Pietilä, 18 toukokuu 2014 15:46



Hyvin kirjoitettu, Matti Pietilä!
8107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rkp on täysin siirtynyt valehtelun ja vääristelyn linjoille, koska rehellisiä argumentteja se ei enää löydä.
Eli oikeusminisiteri haukkuu suomenkeilisiä tyhmiksi, kun he eivät halua pakkokieltä.


Eroa, Henriksson! Et ole sopiva oikeusministeriksi!

Äänestä
  • Paasikivi muuten osasi puhua täydellisesti venäjää ja ruotsia....

    Äänestä

  • Ällöttävää venäjän aksenttia. Rallienglantikin kuulostaa paremmalta.

    Äänestä

Tunnetusti surumedia valehtelee kieliasioista työkseen. Nyt RKP on liittynyt mukaan.

Pienemmästäkin syystä on joutunut ministeri eroamaan. Viimeksi Hautala.

Äänestä
  • Lögnens kultur

    Ljug !!
    Ljug !!
    Ljug !!
    So du vinner...

    Äänestä

Nuo valheet, jota Rkp viljelee, ovat puolueessa aivan hyväksyttyjä.
Eli

"suomenkieliset ovat tyhmiä, eivät opi kieltä, sisu lopussa, eivät voi oppia muitakaan kieliä"

"vapautus yo-kirjoituksissa ei ole lisännyt muiden kieltne kirjoittamista"
No, eikä tietnekään, kun pakkoruotsia ei ole poistettu lukiosta. Ainoastaan kirjoituksista.

Yle ei ota näitä esiin, se vaikenee ja nuoleskelee.

Äänestä
  • Uppsala rasbiologiska institutet: "Hiljaa!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käännöststo kirjoitti:

Tässä Matti Pietilän kommentti Anna-Maja Henrikssonin kirjoitukseen Pohjalaisessa:


"Anna-Maja Henriksson kirjoitti: "Kuluneella viikolla eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta ruotsin kielen opiskelun muuttamisesta vapaaehtoiseksi. Aloitteen tekijät perustelevat esitystään muun muassa oppilaitten rajallisella oppimiskyvyllä ja pakollisuuden aiheuttamalla motivaation heikkenemisellä."

Onkohan Anna-Majalla mennyt aloitteet sekaisin kun minä en tuollaisia perusteita ole nähnyt tai kuullut. Kyse ei ole oppilaan rajallisesta oppimiskyvystä vaan koulussa vietettävien oppituntien rajallisuudesta. Mitään vierasta kieltä ei voi oppia ilman panostusta sen opiskeluun. Yksi panostuksen osa on käytetty aika. Kaiken oppimiseen ei kenelläkään ole aikaa. Tämä sama harha tulee ilmi kun ministeri viittaa yo-ruotsin poistoon. Aikaa muiden kielien opiskelulle ei annettu vaikka ruotsia ei enää kirjoittaa tarvitsekaan. Pimeyden Puuhamies, Tyhmyyden divisioona
Kirjoittanut: Matti Pietilä, 18 toukokuu 2014 15:46



Hyvin kirjoitettu, Matti Pietilä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu