Mitä JUMALA sanoi, ja miksi

Esko H.

Oliko se että: Rakasta Jumalaa kaiken luojaa, elämän antajaa ja ylläpitäjää, koko luomakunnan omistajaa, = Hänen ilmoittamiaan oikeita elämän ohjeita ja oppeja yli kaiken, kaikesta, täydestä sydämestänne, ja lähimmäisiänne niin kuin itseänne. Tarkoittaa muita ihmisiä, ennen kaikkea heikoimpia joita yleensä väärin hyväksi käytetään ja joilta petoksilla riistetään. = ryöstetyt ja haavoitetut, tarkoittanee petettyjä syyttömiä, ei tietoisesti vääryyttä tekeviä.

Onkohan nämä Jumalan antamat ja elämään oikeuttamat ohjeet nyt kokonaan unohdettu, kun noita ryöstettyjen ja haavoitettujen valituksia kuuluu kaikilta madollisilta suunnilta ja tasoilta, ja heitä jopa julkisissa tiedotusvälineissä esitetään julkisesti kaikkien nähtäviksi, että kaikki tietäisivät että niitä kyllä on, ja onkin valtavasti. Jostain kumman syystä eivät kuitenkaan merkittävää apua saa, kun vuosikymmenistä toiseen sama ryöstely ja haavoittelu, ja seuraus, vaikerrus sekä valitus jatkuu ja kuuluu ???

Mistä lienee johtuvan kun ihmiset ei välitä auttaa, eikä myöskään nuo onnettomuuden uhrit näytä välittävän, ei itseään eikä toisiaankaan auttaa kokonaisvaltaisesti, että hyödyttäisi kaikkia, että kaikki tulisi jollain tavoin autetuksi. Jotkut pienet ryhmät yrittävät vain pelkästään omaa ryhmää auttaa, vaikka olisi paljon suuremmat mahdollisuudet siihenkin, jos ottaisivat kaikki valheen ja vääryyden / petosten uhrit huomioon. Eihän yleensä kaikki onnettomuuden uhrit niin pahasti loukkaannu etteivät voisi itseään ja toisiaankin auttaa

Koko maailma kärsii nyt tästä todella suuresta onnettomuudesta jonka syntiinlankeemus sai aikaan, jonka tähden kaikkinainen paha ja vääryys pääsi valtaan ja alkoi hallitsemaan koko ihmiskuntaa, mutta jonka sitten Jeesus Kristus kukisti uhraamalla itsensä synnittömänä puhtaana uhrilampaana, ja mitätöi pahan vallan opetuksillaan sanoillaan ja teoillaan osoittaen. Hän toi näin mahdollisuuden vapautua tuon pahan vallan alaisuudesta. Harvoille tämä Hänen ansaitsema armon ja pelastuksen vaihtoehto kuitenkaan on kelvannut, suuren valtaenemmistön jatkaessa edelleenkin tuota vaarallista tietä, jossa ryöstäjillä on kaikki vapaat mahdollisuudet toimia, ryöstää ja haavoittaa.

Koska tuo tie, on laittomuuden tekijöille tarkoitettu tuhon ja tuomion tie, jonka kulkijoihin kenenkään ei pitäisi yhtyä. Ja jos on sillä tiellä syntynyt tai sille muuten eksynyt, niin äkkiä kääntymään sieltä pois, heti pienenkin varoituksen äänen kuultuaan, joko oman sydämensä kautta, tai toisen ihmisen varoituksesta vaarin ottaen. Tai varoittavista onnettomuuksista, joiden tarkoitus on yleensä pysäyttää ja varoittaa jo vakavasti, väärällä tiellä olemisesta. Useimmat kun ei pienemmistä varoituksista usko, eikä kaikki edes noista suurista onnettomuuksistakaan ota opiksi, jatkavat vain kylmästi samaan pahaan ja vaaralliseen suuntaan, omaksi tuhokseen ja lähimmäisiäänkin samaan eksyttäen.

Näin Jeesuksen Kristuksen nimessä varoitukseksi ja valistukseksi muistuttaen, Puolustaja Pyhä Henki, joka totuuden Henki / Esko H.

1

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvän toivon julistaja

      Jesajan kirjasta:

      Tuleva rauhan aika

      1 Sana Juudasta ja Jerusalemista. Jesajan, Amosin pojan, näky.

      2 Tulee vielä aika,
      jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana.
      Ylimpänä vuorista se kohoaa,
      korkeimpana kukkuloista,
      ja kansat virtaavat sinne.

      3 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: -- Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.

      4 Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.

      5 Jaakobin lapset, tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7916
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      452
      2201
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2105
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1680
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1226
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1211
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1084
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      831
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      733
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      721
    Aihe