En tiedä, että kuuluuko tämä tänne, mutta vastailkaa, jos on kokemuksia saman tyylisistä jutuista.
Olen viimeisilläni raskaana, ja olen ollut aika pahoillani joistain perheeni jäsenten tekemisistä.
Siskoni käyttää äitiämme hyväksi ihan 6-0. Äitini hoitaa välillä jopa kaksi kokonaista päivää viikossa heidän kaksivuotiastaan joitain iltoja päälle. Siskoni ottaa äitini auton käyttöön, jos oma on rikki, ja äitini joustaa kaikesta.
Olen siskoni lapsen kummi, ja olen (tosin oman käsitykseni mukaan) hoitanut "hommaa" ihan hyvin. Siskoni ei ole osoittanut millään tavalla edes noteeranneensa raskauttani. Hän puolisoineen ei ole kertaakaan tarjonnut mitään heiltä käytöstä poisjäänyttä vauvantarviketta meille. En odota mitään tavaran syytämistä, mutta eleen tasolla olisi kiva, jos he kysyisivät edes jostain vaikka kuinkakin pienestä, että "tarvitsetteko"? Siskoni miehen siskolle annettiin kyllä vanhempieni lahjaksi antama hoitopöytä.
Äitini tuntuu aina puolustelevan siskoani, vaikka hän käyttäytyykin usein töykeästi ja välinpitämättömästi myös äitiämme kohtaan. Jos pyydän jotain apua, on sen saaminen yleensä nihkeää, enkä ole enää pitkään aikaan mitään pyytänytkään. Siskon perheen tarpeiden mukaan kyllä singahdellaan. Toisaalta äitini on levitellyt tietoa raskaudestani kaukaisillekin sukulaisille, joilta tavallaan "etukäteen" tulevat onnittelut tuntuvat tosi hämmentäviltä ja jopa ahdistavilta.
En olisi kaivannut tähän mitään äitisuhdekriisiä, ja olisin muutenkin toivonut jäljellä olevan lapsuudenperheeni olevan turvallinen tukiverkko uudessa elämäntilanteessa. Asia ei kuitenkaan edennyt niin kuin Strömsöössä, joten näillä mennään.
Olen viimeisilläni raskaana, ja olen ollut aika pahoillani joistain perheeni jäsenten tekemisistä.
Siskoni käyttää äitiämme hyväksi ihan 6-0. Äitini hoitaa välillä jopa kaksi kokonaista päivää viikossa heidän kaksivuotiastaan joitain iltoja päälle. Siskoni ottaa äitini auton käyttöön, jos oma on rikki, ja äitini joustaa kaikesta.
Olen siskoni lapsen kummi, ja olen (tosin oman käsitykseni mukaan) hoitanut "hommaa" ihan hyvin. Siskoni ei ole osoittanut millään tavalla edes noteeranneensa raskauttani. Hän puolisoineen ei ole kertaakaan tarjonnut mitään heiltä käytöstä poisjäänyttä vauvantarviketta meille. En odota mitään tavaran syytämistä, mutta eleen tasolla olisi kiva, jos he kysyisivät edes jostain vaikka kuinkakin pienestä, että "tarvitsetteko"? Siskoni miehen siskolle annettiin kyllä vanhempieni lahjaksi antama hoitopöytä.
Äitini tuntuu aina puolustelevan siskoani, vaikka hän käyttäytyykin usein töykeästi ja välinpitämättömästi myös äitiämme kohtaan. Jos pyydän jotain apua, on sen saaminen yleensä nihkeää, enkä ole enää pitkään aikaan mitään pyytänytkään. Siskon perheen tarpeiden mukaan kyllä singahdellaan. Toisaalta äitini on levitellyt tietoa raskaudestani kaukaisillekin sukulaisille, joilta tavallaan "etukäteen" tulevat onnittelut tuntuvat tosi hämmentäviltä ja jopa ahdistavilta.
En olisi kaivannut tähän mitään äitisuhdekriisiä, ja olisin muutenkin toivonut jäljellä olevan lapsuudenperheeni olevan turvallinen tukiverkko uudessa elämäntilanteessa. Asia ei kuitenkaan edennyt niin kuin Strömsöössä, joten näillä mennään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämmöstä paskaahan tää elämä on. Raskaus ja oman perheen perustaminen nostaa mieleen asioita jotka olisi toivonut menevän elämässä eritavalla. Välinpitämättömyys ja epäreiluus on tosi yleinen vaiva elämässä. Ainoa tapa selvitä itse siitä paskasta tunteesta mitä siitä aiheutuu on nostaa kissa pöydälle ja valittaa asianomaisille siitä ja tai jättää asia olemaan niin kuin Se on. Asioihin ei pysty itse vaikuttamaan määräänsä enempää.
Keskity omaan elämääsi ja omaan perheeseesi ja jätä lapsuudenperhe vähemmän tärkeäksi. Et todellisuudessa tarvitse heitä enää sillä tavalla kuin lapsena, ja voisit lakata odottamasta sieltä päin mitään erityistä huomiota. Voitte olla hyvissä väleissä mutta vaatimatta toisiltanne mitään. Näin pystyt olemaan välittämättä siitä millaisia ovat. Suuntaa huomiosi tulevaisuuteen ja niihin, jotka ovat nyt tärkeimpiä elämässäsi.
Sisaruskateudeksi sanoisin. Olen itse kahden perheellisen tytön äiti ja tuollaista huomaan. On tosin väliaikaista, sitten taas ovat ihan hyvää pataa. Toivottavasti teilläkin siskosi kanssa.
Äitinä autan enemmän sitä joka sillä hetkellä tarvitsee, en siis ihan tasapuolisesti. Jospä äitisikin päättelee että siskosi tarvitsee häntä enemmän kuin sinä. Itse asiassa ensin luulin että oma tyttäreni kirjoittaa kun oli osin samaa juttua kuin meillä.
Oikein on tuossa ylempänä neuvottu. Keskity omaan elämääsi ja jätä miettimättä lapsuudenperhettäsi. Täytyy tosin myöntää itse asioita liikaa vatvovana ihmisenä, että ei ole helppoa, juuri lapsuudenperheestä sitä tukea toivoisi tulevan varsinkin viimeisillään, kun on herkässä tilassa.
Ei sieltä riitä kahdelle tukea kun yksi vie ihan kaiken. Minulla sama tilanne ja kun saisin edes saman rahallisen tuen kuin sisareni niin sekin riittäisi.
Vanhempien kuolema tulee olemaan helppo kun tuntuu ettei ne ole läsnäkään ollenkaan. Jos lähiomaisen kuoleman jälkeisessä surussa menee monta vuotta niin "surutyöni" ole tehnyt aikoja jo sitten.
Sisareni ei ota mitään vastuuta elämästään kun sen "perse on pyyhitty" kaksikymmentä vuotta, velat ja laskut maksettu. Nauraa paskasta naurua takanapäin kuinka helppoa on tyhmiä kusettaa.