Secret Window - arvostelu

Suomennettuna tietystikin siis Salainen ikkuna, kysessä oleva onnistunut trilleri on jälleen kerran yksi osoitus Johnny Deppin taidosta valita roolinsa vain hyvistä elokuvista. Vai tekeekö miehen läsnäolo elokuvasta hyvän ?

Vuonna 2004 valmistunut Stephen King-filmatisointi kertoo lyhykäisyydessään tarinan syrjäänvetäytyneestä kirjailijasta Mort Raineystä (Depp). Eräänä päivänä hän saa vieraakseen kahelilta vaikuttavan, harvinaisen pirullisen miehen nimeltä John Shooter (John Turturro), joka väittää Raineyn kopioineen hänen novellinsa vuosia sitten.
Rainey on varma ettei ole syyllistynyt plagiointiin, mutta julma Shooter ei luovuta - hän on valmis tappamaan kaikki joilta Rainey käy hakemassa apua ja vaatii että Rainey todistaa puolustuksensa syyttömyydestään tai muuten käy huonosti. Mutta onko kaikki kuitenkaan sitä miltä se vaikuttaa ? ;)

Secret Window on siinäkin mielessä hyvä että vaikka Depp ei olekaan täydessä vedossa, muut näyttelijät paikkaavat hänen unisuutensa, erityisesti Turturro. Toteutus on ok mutta loppujen lopuksi elokuva ei tarjonnut mitään kummempia yllätyksiä tai juonellisia kikkailuja, loppua lukuunottamatta.

Vaikka en ole alkuperäismateriaalia lukenutkaan, ei tämä tekele ollut niin huono kun Kingin tuotannosta yleensä ollaan valkokankaalle tehty. Ihan mukiinmenevää jännitystä, mukana myös pientä komiikkaa ja ihmissuhteiden puintia.

*** / *****
0261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


the_expert kirjoitti:

Suomennettuna tietystikin siis Salainen ikkuna, kysessä oleva onnistunut trilleri on jälleen kerran yksi osoitus Johnny Deppin taidosta valita roolinsa vain hyvistä elokuvista. Vai tekeekö miehen läsnäolo elokuvasta hyvän ?

Vuonna 2004 valmistunut Stephen King-filmatisointi kertoo lyhykäisyydessään tarinan syrjäänvetäytyneestä kirjailijasta Mort Raineystä (Depp). Eräänä päivänä hän saa vieraakseen kahelilta vaikuttavan, harvinaisen pirullisen miehen nimeltä John Shooter (John Turturro), joka väittää Raineyn kopioineen hänen novellinsa vuosia sitten.
Rainey on varma ettei ole syyllistynyt plagiointiin, mutta julma Shooter ei luovuta - hän on valmis tappamaan kaikki joilta Rainey käy hakemassa apua ja vaatii että Rainey todistaa puolustuksensa syyttömyydestään tai muuten käy huonosti. Mutta onko kaikki kuitenkaan sitä miltä se vaikuttaa ? ;)

Secret Window on siinäkin mielessä hyvä että vaikka Depp ei olekaan täydessä vedossa, muut näyttelijät paikkaavat hänen unisuutensa, erityisesti Turturro. Toteutus on ok mutta loppujen lopuksi elokuva ei tarjonnut mitään kummempia yllätyksiä tai juonellisia kikkailuja, loppua lukuunottamatta.

Vaikka en ole alkuperäismateriaalia lukenutkaan, ei tämä tekele ollut niin huono kun Kingin tuotannosta yleensä ollaan valkokankaalle tehty. Ihan mukiinmenevää jännitystä, mukana myös pientä komiikkaa ja ihmissuhteiden puintia.

*** / *****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu