Hän tappoi minut.

http://www.youtube.com/watch?v=7cUj3QoIzr8

Biisi jota on tullut kuunneltua ja kertoo täysin mielialasta.

Hmm... jotenkin ymmärrän. Ehkä.

Sellainen "miksi annoin tämän tapahtua? Miksi uskoin kaiken, miksi otin sydämelle kaiken? Miksen estänyt kaikkea? Miksi kieltäydyin näkemästä? Olen itse pilannut elämäni. Reikä päähän ja äkkiä. Tai ehkä meen ratakiskojen päälle makaamaan."

Ja ikinä ennen tuota ei ollut mitään itsemurha-ajatuksia ollut. Nyt minua sai pidellä ronskisti paikallaan että en juossut junaradalle.

Sitten tajusin että ei ole minun syytäni, että toinen teki suorastaan rikoksia minua kohtaan. Se ei ole minun syytäni, että toinen päätti toimia sillä tavalla ja itse halusin uskoa ihmisen hyvyyteen, ja siksi en reagoinut hälytyskelloihin nopeammin. Hän olisi tehnyt niin jollekin joka tapauksessa, oli vain etsinyt että kenelle, ja minä olin väärässä paikassa väärään aikaan sydän liian auki.

Paitsi että olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, koska rikosnimikkeet täyttyvät ja silloin poliisi auttaa. Tuo ihminen ei saa tehdä noin ilman seurauksia, ja minä voin vaikuttaa siihen että niitä seurauksia tosiaan tulee. Sillä raivolla jonka tunsin hetken itseäni kohtaan, voin nyt hoitaa hänet lukkojen taa tai ainakin raskaasti sakotetuksi.

Henkinen väkivalta ilman yhtäkään nyrkin lyöntiä, piinaava käytös ja henkisen tuskan tuottaminen, on rikos.

Kuten on myös vainoaminen (ei-toivotut yhteydenotot) tätä nykyä.

En tiedä mitä sinulle tehtiin, mutta noin suuri raivo ei synny tyhjästä. Ja olen aika varma, että se kuuluisi oikeasti häntä kohtaan. Itseään vain on helpompi vihata, varsinkin jos on oppinut ylikiltiksi ja kokee jollain tapaa vääräksi sen, että pitäisi puoliaan muita vastaan.

Mutta pidä puolesi. Käy puhumassa jossain aluksi. Ja ota poliisit käyttöön jos vain jokin rikosnimike saadaan täyttymään.

Ihminen joka on samalla luokallani, oli ensin kaikkea muuta, sitten pikkuhiljaa ymmärsin että se nauru jota hän nauroi, ei enään ollutkaan leikkimielistä tai johtunutkaan eri asioista mistä olin kuvitellut.

Hän nauroi kun ärsytti kaikin tavoin, koski tökkimällä tai muutenvain repimällä vaatteista muka leikkimielisesti, joskus hän satutti ja nauroi sen jälkeen. En ymmärtänyt että joku oli pielessä ensin, koska olimmehan me ''ystäviä'' ja ystäville on enemmän luonnollista tehdä asioita.. Tai niin ainakin luulin. Kun käskin häntä lopettamaan, hän jatkoi ja nauroi entistä kovemmin.

Hän nauroi henkisyydelleni sekä henkilökohtaiselle identiteetilleni ja tuhosi sitä ymmärtämättäni, hän käytti minua hyväksi koska en ymmärtänyt että hän voisi olla sellainen tosissaan.

Aloin miettimään ja tajusin, että ne lumipallojen heitot päinkin oli pelkkää tarkoituksenmukaista alistamista vaikka kyse näytti olevan leikkimielisestä lumisodasta.

Hän joskus sylki päälleni.

Kävin hänelle kaupassa, autoin jokaisessa muutossa, siivosin hänen luonaan.

Hän nolasi minut julkisesti porukassa, levitteli asioitani ja puhuu niitä edelleen kylillä. Hän korotti ääntään usein ja jopa huusi jos pidin puoleni asiallisesti.

Olen huomannut, että hän on käyttänyt hyväkseen myöskin humalatilaani, muistan että hän on katsonut minua oudolla tavalla ja alistanut ehkä jollain tapaa henkisesti sekä nostattanut itseään ja kyseenalaistanut olemassaoloni katseellaan. Hän vittuili rankoista asioista julkisesti.

Hän on solvannut ulkonäköäni, kroppaani ja kaikkia yksityiskohtia joita siinä on. Olen monet kerrat järkyttynyt kun hän on sylkäissyt jotakin päin naamaa joka on todella asiatonta ja loukkaavaa, nautti varmasti ilmeestäni ja reaktiostani jonka sai.

Uskouduin ihmiselle joka oli paha ja nyt menen samoihin piireihin takaisin koska koulu.

Täytyy sanoa, että kiusaamishistoriani on rankka ja luulen että ajattelin tämän tilanteen aikana että: '' Kyllä minä kestän, kyllä se menee ohi, ei se ole mitään vakavaa, se on vain henkistä pientä kiusaa. ''

Olisi pitänyt lähteä ennenkuin menetin elämäniloni.

Yritin rankasti nostaa itseni ylös, aloin kuntoilla ja treenata, olin huippukunnossa. Kehitin itseäni sekä otin enemmän aikaa omille harrastuksille jne. Vahvistuin fyysisesti, mutta siltikin hän pyöri mielessäni henkisesti.

Nyt elän tätä päivää ja onneksi ajanjakso jolloin näin hänestä pahoja unia, on takana. Minusta on tullut neuroottinen.

Osaisiko kukaan kertoa miten yli tästä? Itsetuhoiset ajatukset pyörivät mielessäni ja haluan vain nukkua ja kun herään, en ole virkeä.

Tekisi mieli ryypätä mutta en aijo lähteä siihen.

Pitäisi lopettaa tupakointi jotta voisi nostaa kuntoansa mutta ei ole voimia siihen.

Pitäisi käydä koulussa, mutta ei ole voimia siihen. Kaksi viikkoa olen ollut satunnaisesti pois, tällä viikolla en ole ollut läsnä kertaakaan koska en pysty olemaan ihmisten kanssa. Tunnen suurta aggressiota ja surua ja tunnen olevani erilainen.

Kiitos vastauksestasi. Mitä voisin tehdä kun hän on ottamassa siskoani woodookseen seuraavaksi? Olen valmis perheeni takia tekemään mitä tahansa. Kuulin että narsisti oli puhunut tänään hänen asioitaan julkisesti kun siskoni oli ollut samassa porukassa. Porukassa oli ollut heidän lisäkseen ainakin neljä ihmistä.

Olen yrittänyt kertoa, siskoni on torjunut minut enimmäkseen. Nyt kun käsken hänen kertoa minulle kaiken mikä tuntuu oudolta jos tämä narsisti sanoo hänelle jotakin, on tämä narsu jo kaksi kertaa sanonut hänen yksityiselämästään porukan keskellä asioita. Siskoni alkaa olla hyvällä ja onneksi puhuu minulle.

Kannattaisiko mielestäsi seuraavaksi kun menen samoihin piireihin, kävellä suoraan pois hänen luotaan vaikka hän raivostuisi jos hän sanoo jotakin epämääräistä? Hänen aseenaan on se, että jos hänen väärinkäyttäänsä reagoidaan, kyseinen kohde: '' Otti nokkiinsa!'' Ja alkaa: '' Eii jumalauta, otitko sä nokkiis... Vitun nättinokka.. ''

Kannattaisiko vain pitää ylpeyteni ja kävellä pois vaikka olisinkin yksin. Ja jos hän sanoo jotakin epämääräistä, sanoa: '' En kuuntele tuollaista. '' tai: '' Miksi sanoit noin?'' Tai '' Ei kiinnosta. '' Vai pitäisikö vain olla hiljaa ja täysin noteeraamatta?

vain iin