Kannabiksen myyntivoitot valtiolle

Pikku Jussi

12

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiallisuuspetollist

      .
      Kirjoitus on tehty hyvin ammattimaisesti, mutta se ei todista suinkaan sitä, että kirjoituksessa olevat ajatukset olisivat varteenotettavia tai edes luotettavia.

      Ensinäkin kirjoituksesta puuttuu täysin kannabiksen ominaisuudet, että mitä se vaikuttaa ihmisen psyykeeseen pidemmällä juoksulla.

      Kirjoituksesta puuttuu kannabiksen koostumus, eli se, että se on rasvaliukoinen aine ja pidemmällä käyttöjaksolla kerääntyy käyttäjänsä elimistöön ,—esim. aivoihin—muuttaen tätän ihmisen persoonallisuutta.

      Kirjoituksessa on unohdettu se tosiasia, että ihminen ei ole täysi-ikäinen vielä esim. 21 vuotiaanakaan, (kirjoitus suositteli kannabiksen käytön aloittamista 21 vuotiaasta lähtien) —koska aivot ovat täysin valmiit vasta noin 25 vuoden iässä.
      Lääketieteellisen tutkimuksen mukaan aivojen kehittymis, eli kasvuvaiheessa ei ole hyvä käyttää mitään päihdyttäviä aineita—eikä varsinkaan rasvaliukoisia.

      Kirjoituksessa luetteloitiin huumeiden vaarallisuus asteet siten, että unohdettiin täysin huumeiden vaarallisuus ihmisen psyykiseen puoleen, painotettiin vain fyysistä vaarallisuutta.

      Kirjoituksessa tuotiin esimerkkinä Colorado kannabiksen vapauttamisessa yleiseen käyttöön.

      Kannabiksen kohdalla Coloradoa ei voida käyttää esimerkkinä, koska sen vapautushistoria on niin lyhyt.
      Kannabiksen negatiiviset vaikutukset, jotka ovat etupäässä mielenterveyteen ja psyykiseen puoleen vaikuttavia, ilmenevät vasta myöhemmässä vaiheessa, eli vasta useidenkin vuosien päästä.
      Kannabiksen lyhyt käyttö tuo esille vain sen aineen —voisiko sanoa —miellyttäviä puolia, ja siinä onkin sen aineen petollisuus.

      • Koostus

        "Kirjoituksesta puuttuu kannabiksen koostumus, eli se, että se on rasvaliukoinen aine ja pidemmällä käyttöjaksolla kerääntyy käyttäjänsä elimistöön ,—esim. aivoihin—muuttaen tätän ihmisen persoonallisuutta."

        Miksi tällaista haittaa ei ole kuitenkaan kannabiksen lääkekäytössä, jossa kannabista käytetään yleensä useita grammoja päivässä? Paljon enemmän siis kuin päihdekäytössä.

        Alkoholi on muuten myös rasvaliukoinen, ja liuottimena sulattaa kirjaimellisesti aivosoluja.


      • Esmerk

        "Kannabiksen kohdalla Coloradoa ei voida käyttää esimerkkinä, koska sen vapautushistoria on niin lyhyt."

        Hollantia sen sijaan voi käyttää esimerkkinä, koska siellä kannabis on ollut käytännössä täysin laillista jo vuosikymmeniä, ja sieltä vuosikymmenien aikana saatu esimerkki osoittaa erittäin selvästi, että kannabis ei ole kovinkaan haitallista.


    • Anylo

      Kappas, täälläkin oli linkattu blogini. Laitetaanpas vastaus tuohon ylläolevaan myös tänne.

      --- cut ---

      Kiitos hyvästä kommentista, kerrankin jotain muuta kuin ”tosi hyvä” tai ”roskaa” ilman perusteluita! Puretaanpas vähän auki sitten tuota.

      Kirjoituksen ammattimaisuudesta en nyt tiedä. Tutkimusten osalta käytin kyllä aikaa ja kaivelin nettiä löytyisikö niitä kumoavia vastatutkimuksia. Jutussa on joitakin omia ajatuksia ja päättelyitä (esim. alkolin käytön vähenemisen aiheuttamien kulujen pienenemisen osalta), mutta tämä lähinnä siksi, että näistä ei löytynyt tutkimustuloksia. Mikä taas on koko blogauksen pointti: meillä ei ole riittävästi tutkimustulosta, jotta voisimme käsitellä asiaa riittävästi yhteiskunnalliselta tasolta.

      Tutkimukset kannabiksen vaikutuksesta psyykeen rajasin pois samoin kuin lääkekäytön. Näistä löytyy materiaalia monesta näkövinkkelistä.

      Kannabiksen keräytyminen elimistöön vaikuttaisi olevan myytti, jos tätä postausta on uskominen: http://www.tiede.fi/keskustelu/3594/ketju/kannabiksen_haittavaikutukset_ja_myytit. Jos löydät vastatutkimuksen, niin laita ehdottomasti tänne, mielelläni haluan kuulla tuosta.

      Ihminen on täysi-ikäinen 18-vuotiaana Suomessa. Ihminen ei ole tuossa kohdalla kuitenkaan vielä täysikasvuinen. Aivot eivät taida olla valmiit oikeastaan koskaan, mutta muistelisin lukeneeni tutkimuksen, jossa tutkijat olivat päätyneet siihen, että 21-ikävuoden jälkeen haittavaikutukset eivät ole niin merkittäviä aivojen kehitykselle. Toki niitä on. Otan tästä itselleni nakin ja sopivassa välissä yritän muistaa metsästää tuon tutkimuksen. Jos taas tätä verrataan esimerkiksi lailliseen päihteeseen alkoholiin, niin väkeviä saa ostaa jo parikymppisenä, vaikka haittavaikutuksia aivoihin tulee aina iästä riippumatta.

      Kirjoituksessa ei sinällään luetteloitu huumeita vaan viitattiin Terveyden ja hyvinvointilaitoksen riippuvuustaulukkoon sekä sitten American Scientistin tutkimukseen huumeiden myrkyllisyydestä per aine. Tässä yhteydessä riippuvuuden kehittymisen voisi mieltää psyykkiseksi puoleksi. Mutta kuten aiemmin jo totesin, jotain oli pakko rajata pois. Olisiko sinulla Jouko hyviä lähteitä tuolle? Suunnittelussa on jo toinen postaus vähän eri näkövinkkelistä.

      Coloradon osalta ei tosiaan ole pitkäaikaista tutkimusta, koska siellä viihdekäyttöön myyminen laillistui vasta vuoden vaihteessa. Muutaman kuukauden jälkeen osavaltion asukkaat vaikuttaisivat olevan sitä mieltä, että laillistaminen oli hyvä juttu. Yli 65-vuotiaat oli ainoa ikäryhmä, jossa yli puolet oli sitä mieltä, että metsään mentiin.

      http://norml.org/news/2014/05/01/poll-majority-of-colorado-voters-positive-about-state-s-experience-with-legalization
      http://www.quinnipiac.edu/news-and-events/quinnipiac-university-poll/colorado/release-detail?ReleaseID=2035

      Ja olen samaa mieltä, että kannabiksella on haittavaikutuksia. Itse vain haluaisin, että kannabiksen haittavaikutusten osalta yhteiskuntamme voisi käyttää niiden ennaltaehkäisyys (valistus) kuin hoitamiseenkin kannabiksen myynnistä saatavia 50 – 100 miljoonan euron tuloja vuodessa sen sijaan, että ne menevät suoraan ammattirikollisten taskuun.

      • Jorg Sten

        "Yli 65-vuotiaat oli ainoa ikäryhmä, jossa yli puolet oli sitä mieltä, että metsään mentiin."


        Varmaan ovat juuri sitä ikäryhmää, johon kaikenlainen valistava kannabishihhulointi ja reefermadness-sekoilu on uponnut eniten.


      • uhiuhhhuhuh
        Jorg Sten kirjoitti:

        "Yli 65-vuotiaat oli ainoa ikäryhmä, jossa yli puolet oli sitä mieltä, että metsään mentiin."


        Varmaan ovat juuri sitä ikäryhmää, johon kaikenlainen valistava kannabishihhulointi ja reefermadness-sekoilu on uponnut eniten.

        Ehkä äänestämiseen tarvitaan alarajan lisäksi yläraja? Seniilit kävyt sekoittaa selvät asiat.


      • jo pomppasi

        http://www.leafscience.com/2014/03/12/marijuana-still-limits-researchers-colorado/

        Ei tule tutkimustuloksia Coloradosta jatkossakaan, ei kunnes kieltolaki kumotaan liittovaltion tasolla.

        Hampulla on jotain haittavaikutuksia, joskin ne jäävät ontuvaan porttiteoriaan ja hieman kasvaneeseen riskiin psykoosin laukeamiselle, joka sekin on itsestään ohimenevää. Nämä harvinaiset haittapuolet ovat hyvin pientä hyötyihin nähden, jos hamppu olisi hyväksytty lääkekäytössä sellaisenaan niin se olisi sieltä turvallisimmasta päästä muiden reseptilääkkeiden, jopa ilman reseptiä saatavien joukossa. Ei mikään lääke tai päihde ole ongelmaton, mutta aika naurettavaa että hampun kohdalla puututaan siihen yhteen ainoaan harvinaislaatuiseen ongelmaan joka menee ohi kun lopettaa käytön. Hyödyt ovat merkittävästi haittoja suuremmat.

        http://www.cancer.org/treatment/treatmentsandsideeffects/complementaryandalternativemedicine/herbsvitaminsandminerals/marijuana

        Tässä asiasta keskustelevat todelliset asiantuntijat, kannattaa katsoa ajan kanssa jos haluaa jotain oppia. Pakko myöntää etten tiennyt kannabiksen laillistamisprosessin alkaneen käytännössä Arnold Schwarzeneggerin toimesta.


    • Turboraser
    • yrittäjyyttä&maaseutua

      Eikö veloissa olevan valtion jossa järjetön määrä työttömiä kannattaisi ottaa kaikki keinot käyttöön että elimtaso pysyy ja että velan otto saadaan loppumaan ?
      Kannabiksen laillistaminenhan
      - toisi työpaikkoja
      - tuloja ehkä jopa turisteja niinkuin amsterdamiin
      -säästöjä sillä moni on tälläkin hetkellä linnassa kukan takia
      - enemmän työvoimaa kun kannabiksesta kiinni jäädeinen rikosrekisteristä pyyhitään kyseinen rikos
      - vähentäisi rikollisuutta diileritkin vähentyisivät ja joidenkin uskoman portti teorian mahdollusuus pienenee ( ei ole tarjolla vieressä kovempia päihteitä )
      - (väitetyt) psykoosit yleistyisivät ja paljastuisivat ihmisista ja tarvitaan lisää työvoimaa hoitamaan ihmisiä
      Eli Rikollisuus vähentyisi kovat huumeet vähentyisi sossu pummit vähentyisi maanviljely alkaisi kannattamaan hampun viljelijöitä tulisi paperi teollisuus kasvaisi ihmiset saadaan töihin josta maksetaan valtion kassaan ei tarvitsisi rikkoa lakia vähemmän syytteitä lääkelaskut pienenisi kun sativa toimii monena ja on täysin luonnon tuote ja samalla poliisin tehtäviä (ja korruptiota) ja sillä 50-100milj säästöt jotka on vankilassa 200e per henkilö per päivä saadaan lisää työpaikkoja yrittäjyyttä tulisi lisää ja hyödynnettäisiin nykyisin turhana olevaa peltomaata ...
      Positiivisia puolia valtiolle olisi monia vielä päälle mutta onhan siinä vielä ne miinuksetkin jotka vastaa tavallaan alkoholia ja tupakkaa EI MIKÄÄN LÄÄKE/PÄIHDE OLE 100% TERVEELLISTÄ Turha alkaa jauhamaan joistain henkilöistä ja kuinka hidastuneet jos polttaa useasti päivässä &joka päivä ...
      Sama se alkoholistillakin on että juodaan kännit ja useasti mutta se ei kuitenkaan kuvaa läheskään kaikkia alkoholin käyttäjiä
      miten tuo paljon poltteleva kuvaisi kaikkia kannabiksen käyttäjiä ?
      Kaikella on väärin käyttäjånsä
      Tottakai se näkyy jo ulospäin jos on monta vuotta polttanut päivittäin sama jos on monta vuotta juonut itsensä humalaan päivittäin

      • Realisti 2

        Pitää paikkansa.....

        Kannabiksen laillistaminenhan

        - "toisi työpaikkoja," ...mielisairaaloihin tarvittaisiin lisää hoitajia.

        - "tuloja ehkä jopa turisteja niinkuin amsterdamiin," ..se varmasti pitää paikkansa.

        -"säästöjä sillä moni on tälläkin hetkellä linnassa kukan takia",
        ...ei kukaan ole linnassa kukan polttamisen takia, vaan kukan aiheuttamien sekoilujen takia.

        - "enemmän työvoimaa kun kannabiksesta kiinni jäädeinen rikosrekisteristä pyyhitään kyseinen rikos"
        ...Kannabiksen käyttäjä ei ole mikään hyvä työntekijä, se on passivoitunut ja joissakin tapauksissa aiheuttaa työskentelyssään suuren vaara momentin.

        - "vähentäisi rikollisuutta diileritkin vähentyisivät ja joidenkin uskoman portti teorian mahdollusuus pienenee ( ei ole tarjolla vieressä kovempia päihteitä )"

        Vai ei ole,..HÖH..mistä niin päättelet ?

        - "(väitetyt) psykoosit yleistyisivät ja paljastuisivat ihmisista ja tarvitaan lisää työvoimaa hoitamaan ihmisiä "

        Psykoosit todellakin lisääntyisivät ja hoitohenkilökuntaa tarvitaan rutkasti lisää.

        "Eli Rikollisuus vähentyisi kovat huumeet vähentyisi sossu pummit vähentyis".

        Ainahan "rikollisuus" vähentyy siltä osin, kun jokin "rikos" ei ole enää rikos, mutta kovat huumeet ei vähentyisi, eikä "sossupumit" päinvastoin sossupummit lisääntyisi.


      • Raappari
        Realisti 2 kirjoitti:

        Pitää paikkansa.....

        Kannabiksen laillistaminenhan

        - "toisi työpaikkoja," ...mielisairaaloihin tarvittaisiin lisää hoitajia.

        - "tuloja ehkä jopa turisteja niinkuin amsterdamiin," ..se varmasti pitää paikkansa.

        -"säästöjä sillä moni on tälläkin hetkellä linnassa kukan takia",
        ...ei kukaan ole linnassa kukan polttamisen takia, vaan kukan aiheuttamien sekoilujen takia.

        - "enemmän työvoimaa kun kannabiksesta kiinni jäädeinen rikosrekisteristä pyyhitään kyseinen rikos"
        ...Kannabiksen käyttäjä ei ole mikään hyvä työntekijä, se on passivoitunut ja joissakin tapauksissa aiheuttaa työskentelyssään suuren vaara momentin.

        - "vähentäisi rikollisuutta diileritkin vähentyisivät ja joidenkin uskoman portti teorian mahdollusuus pienenee ( ei ole tarjolla vieressä kovempia päihteitä )"

        Vai ei ole,..HÖH..mistä niin päättelet ?

        - "(väitetyt) psykoosit yleistyisivät ja paljastuisivat ihmisista ja tarvitaan lisää työvoimaa hoitamaan ihmisiä "

        Psykoosit todellakin lisääntyisivät ja hoitohenkilökuntaa tarvitaan rutkasti lisää.

        "Eli Rikollisuus vähentyisi kovat huumeet vähentyisi sossu pummit vähentyis".

        Ainahan "rikollisuus" vähentyy siltä osin, kun jokin "rikos" ei ole enää rikos, mutta kovat huumeet ei vähentyisi, eikä "sossupumit" päinvastoin sossupummit lisääntyisi.

        Eipä niitä kannabiksenkäyttäjiä pahemmin työpaikoilta poisteta, kun ei se vapaa-ajan kannabiksenkäyttö mihinkään työelämässä vaikuta. Siksi ei kukaan osaa edes epäillä asiaa, kun hommat sujuvat kuten muillakin. Ja sehän on raakaa faktaa, että valtaosa kannabiksenkäyttäjistä käy ihan normaaleissa töissä. Alkoholi taas aiheuttaa moninkertaisesti enemmän haittoja firmoille, ja itsekin olen nähnyt monen ihmisen elämän ja työuran tuhoutuvan alkoholismiin. Siitä sairaudesta kun ei moni selviä.


      • Huipputekijä
        Raappari kirjoitti:

        Eipä niitä kannabiksenkäyttäjiä pahemmin työpaikoilta poisteta, kun ei se vapaa-ajan kannabiksenkäyttö mihinkään työelämässä vaikuta. Siksi ei kukaan osaa edes epäillä asiaa, kun hommat sujuvat kuten muillakin. Ja sehän on raakaa faktaa, että valtaosa kannabiksenkäyttäjistä käy ihan normaaleissa töissä. Alkoholi taas aiheuttaa moninkertaisesti enemmän haittoja firmoille, ja itsekin olen nähnyt monen ihmisen elämän ja työuran tuhoutuvan alkoholismiin. Siitä sairaudesta kun ei moni selviä.

        Joku oli vähän aikaa sitten jäänyt kiinni kannabiksen kasvatuksesta ja saanut sen jälkeen potkut. Sitä ennen oli hommia kuitenkin tehty vuosikausia, eikä kukaan ollut tajunnut mitä vapaa-ajalla oli puuhattu. Eihän se työntekoon vaikuta millään tavalla. Käräjäoikeus totesi asiaan, että vaikka potkut tulikin, niin huippuammattilainen saa kyllä töitä. Ja niinhän se on.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe