heippa!kirjoitukset alkaa aina"kun aloitti kuurin....mutta ne jatko-trillerit?mitä kuukauden päästä?kahden?tai moniko sortui uusiksi?jne?pleas kertokaa meille jotka niin haluaisi...muttei uskalla!
zyban(miljoonas kerta)
1
703
Vastaukset
- Lopettanut
Eka viikko kun sai vielä polttaa: ei maistunut millekään mutta tupakoinnin määrä ei vähentynyt lainkaan. En uskonut että pystyn olemaan polttamatta jatkossa.
Sitkeilin sitten kuitenkin, kun olin päivämäärän päättänyt milloin loppuu, en polttanut enää ainoatakaan tupakkaa. Toka päivä pahin, ja sitten alkoi helpottaa. Ajatuksissa oli koko ajan että voinhan mä yhden silloin tällöin kokeilla tään kuurin aikana... mutta sitten ei olis voinut sanoa että oon ollut niin ja niin monta päivää polttamatta. En siis polttanut.
Ekat ehkä 3 viikkoa kului mahtavassa euforiassa: näin helppoako tää on, oikeesti hei ja jalat oli noin puoli metriä maanpinnan yläpuolella. Ihan alkupäivinä jnk verran hikoilua ja kuumia aaltoja.
Sitten pari viikkoa äksyilyä päivät ja itkua illat kun oon niin huono ihminen. En tiedä johtuiko masennus siitä että ei saanut enää tupakoida vai zybanista. Päätin että zybanista ja pahimmilla hetkillä laskin päiviä siihen kun kuuri loppuu. En kuitenkaan vähentänyt määrää enkä lopettanut kuuria kesken vaan jatkoin. Ja kas, ohi meni pahimmat hetket.
Tupakkaa ei varsinaisesti tehnyt mieli, tosin se tuoksui toisten poltellessa niin hyvälle että kävin välillä istumassa tupakkahuoneessa...
Muuten hajuaisti alkoi palailla ja ikävä kyllä, piintynyt polttaja tuoksuu myös.. piintyneelle...
Kesällä kovasti bileitä ja baarittelua, ei kertaakaan tullut mieleen aloittaa uudelleen. Tässä vaiheessa kuurikin loppunut jo. Painoa tuli mökkiviikon kaljoittelun tuloksena 5 kg lisää, josta 2 jäi voimaan. En ole hirveän tarmokkaasti vielä yrittänytkään pudottaa. Itse kuurin aikana paino ei noussut.
Jonkin verran oli kuurin aikana hieman painajaismaisia yöheräämisiä, piti pitää tarkkaan huoli että kaapin ovet oli kiinni koska yöllä niissä tuntui olevan elämää ja katselijoita ... meni ohi n. kuukaudessa. Muuten ei uniongelmia ollut.
Nyt on parin viikon aikana ollut ehkä kolme kertaa, pitkästä aikaa, että on ihan oikeasti tehnyt mieli ottaa tupakka ja polttaa. Tiedän kuitenkin että jos yhden poltan, se alkaa siitä uudelleen. Sitkeiltävä siis on. Ja nyt on sentään jo puoli vuotta täynnä! - Ei passaa vielä leuhkia, mieliteko on välillä aikas kova!
Mutta yllättävän helppoa kuitenkin tähän asti, poltin 20 vuotta askin päivässä ja olen oikein ylpeä itsestäni että näinkin hyvin on pärjännyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575855Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773193Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232380No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402075- 191988
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61609Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075