Näennäisdemokratiaa

Onko se mitään demokratiaa, että kun joku kansanedustaja uskaltaa sanoa kansalaisten mielipiteen EU:sta, se on populismia, melkein rikos, ei kannata ottaa vakavasti. En minä ainakaan ole antanut lupaa avustaa Euroopan idioottipankkeja, jotka ovat ylilainoittaneet etelän maita ja nyt huutavat veronmaksajia korvaamaan vahinkonsa! Sellaiset pankit saavat minun puolestani kaatua, jotka eivät osaa pitää parempaa huolta asiakkaidensa rahoista. Minulla ei ole mitään velvollisuutta tukea tällaista toimintaa. Pitääkö siirtää rahat pois Euroopasta hyvän sään aikana? Ei tässä kohta luota mihinkään, kun kuuntelee asiantuntijoiden väittelyjä, jokaisella oma lehmä ojassa.
1123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin, ja ne pankit kyllä ovat laskeneet, että voivat ottaa noin suureja riskejä. Niiden pitäisi nyt vain antaa lainat anteeksi ja parantaa tapansa. Ja tallettajien rahat on ehdottomasti erotettava keinottelijoiden rahoista.
Mutta päämääränä on koko ajan ollut lypsää kaikki rahat Saksaan ja Ranskaan, ja sitten kun muut maat ovat p.a., niiden on helppo sanella rahapolitiikka jatkossakin. Uusi Kolmas? Valtakunta tekeillä, kun ei saatu sotimalla, otetaan ryöstämällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marginaali12 kirjoitti:

Onko se mitään demokratiaa, että kun joku kansanedustaja uskaltaa sanoa kansalaisten mielipiteen EU:sta, se on populismia, melkein rikos, ei kannata ottaa vakavasti. En minä ainakaan ole antanut lupaa avustaa Euroopan idioottipankkeja, jotka ovat ylilainoittaneet etelän maita ja nyt huutavat veronmaksajia korvaamaan vahinkonsa! Sellaiset pankit saavat minun puolestani kaatua, jotka eivät osaa pitää parempaa huolta asiakkaidensa rahoista. Minulla ei ole mitään velvollisuutta tukea tällaista toimintaa. Pitääkö siirtää rahat pois Euroopasta hyvän sään aikana? Ei tässä kohta luota mihinkään, kun kuuntelee asiantuntijoiden väittelyjä, jokaisella oma lehmä ojassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu