Rippijuhlat/lahjat

safari

Mikä on mielestänne sopiva summa rahaa lahjaksi rippilapselle, ei siis omalle lapselle, mutta vaikkapa ystävän lapselle taikka sukulaisen lapselle. Kyse ei nyt siis siitä onko itsellä ns.löysää rahaa, vaan siitä mikä summa on sopiva, ettei vaikuta liian kitsaalta tai liian pröystäilevältä. Tuntuu vain, että nykyisin nuoriso nyrpistää nenäänsä summalle kuin summalle.

3

679

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seteli kortin väliin

      No semmonen seteliraha kortin välissä on hyvä. Yleensä me laitetaan 20 euroa tai läheisemmille ollaan annettu pari kaksikymppistä. Joskus annetaan 50 euroa, jos on lähisukulainen ja tiedetään, että nuori on rahan tarpeessa, kerää itse moporahoja tms. ettei vanhemmat osta sille mopoa suoraan lahjaksi.

      En kyllä ole koskaan nähnyt, että nuori olisi nyrpistänyt nenäänsä 10 euron setelillekään. Esim. mummut ja papat antaa usein pienempiä rahoja, jos on pieni eläke. Ei kukaan odota myöskään työttömältä isoa rahaa. Kyllähän pienistäkin rahoista kertyy kunnon summa jos niitä tulee useammalta ihmiseltä.

      Annat sen verran kuin itsestä tuntuu sopivalta, tietysti. Enemmän jää rahaa annettavaksi jos et tuhlaa rahaa kalliiseen korttiin tai kukkiin.

    • joskus ripille pääss

      Olen samoilla linjoilla "seteli kortin väliin" kanssa; se summa mikä itsestä tuntuu hyvälle juuri kyseiseen tilanteeseen on ok. Jos moni antaa rahaa, tulee pienistäkin summista ihan kohtuullinen summa rippilapselle.
      Itse sain aikoinaan 50 - 100 mk (FIM) rahoja rippilahjaksi, mutta kyllä niistäkin ihan mukava summa kertyi - vaikka aika moni antoi lahjan (koruja, täkki ym.); kaikki lahjat oli tarpeen - ja useimmat asiat yhäkin käytössä, vaikka noista juhlista on vierähtänyt jo vuosi jos toinenkin... ;)

    • sieluton

      Antaa rahaa niin, että kehoittaa nuorta eroamaan kirkosta. Siitä tulee rahaa ja sielunrauha.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe