Olen 12-v tyttö ja sairastan masennusta. En asu äitin ja isäni kanssa, enkä edes jomman kumman. Masennukseni alkoi kun olin 3-vuotias. Alkuun aikuiset ymmärsivtä minua hyvin, eivätkä pakottaneet minua oikein mihinkään. Mutta kun olin noin 10-vuotias asiat akoivat muuttua. Masennukseni paheni äärettömiin. Isä käy luonani aina silloin tällöin. Mutta hän suuttuu minulle todella helposti ja niin edelleen. Joskus saatan kystä häneltä, että tehtäisiinkö jotain kivaa yhdessä.
Hän lupaa, mutta kun en huomaa hän lähtee jonnekkin, ja tulee myöhään yöllä kotiin. Kaikki on niin täyttä *******!! Minun pitää käydä terapiassa ynnnä muuta masennukseni tähden. Minä olen kova lukemaan, ja siitä minulle valitetaan paljon.
Minulla oli yksi kirjaston kirja myöhässä, ja siitä piti sitten vetää pieni raivari.
Kaikkia ärsyttää se että tuhlaan kaikki rahani kirjoihin. Mutta on kai se parempi kuin tuhlaisin kaikki rahat herkkuihin?
Jos minulla ei ole lounas aikaan nälkä, niin silloin on pakko syödä tai muuten saan olla nälissäni. Pappani suuttuu minulle tosi helposti. Hän saattaa suuttua aivan pienestä ja huutaa minulle ilkeästi: ''Ole sinä paskiainen! Häivy täältä, sinua ei kaivata!'' Onko tuo muka oikein? Pitääkö minulle raivota siitä jos itken koska minulla on niin paha olla. Olen salaa koittanut tappaa itseäni, mutta en ole onnistunut. En pysty puhumaan tästä terapiassani. Meillä on ollut paljon kuoleman tapauksia, olen nähnyt isäni ja hänen entisen tyttöystävänsä tappelu kohtauksia ynms. Muistan ne tappelut kuin eilisen. Yhdessä niisssä oli veitsikin mukana.
Isälläni on paha alkoholi ongelma, ja paljon muuta. Äitini luona asuu vakavasti sairas pikkuveli ja en voi sen takia asua siellä. Joudun asumaan mummulassa, jossa en koskaan ole halunnut asua. Mummu oli alkuun se joka ymmärsi minua, mutta nykyään hänkin ymmärtää minua aina vain vähemmän.
Minusta tämä ei ole oikein, minusta mikään ei ole oikein. Jos pieniä serkkuja on kylässä ja he sotkevat. Niin kuka han on se joka joutuu siivoamaan? Minä.
Tämä tuntuu niin väärältä. Asuisin mieluummin vaikka lastenkodissa! EN jaksa tälläistä! Kukaan ei ymmärrä minua! Kaveritkaan eivät ymmärrä. Tuntuu niin pahalta, että aamulla kun menen kouluun, ensinmäisenä kysytään: ''Voitko alkaa tänään?'' JA sitä jankataan senkin jälkeen vaikka sanoisin ei. Jos sanon ei minulta kysytään miksi. Miksi minä en saa hetkeäkään rauhaa? :(
Hän lupaa, mutta kun en huomaa hän lähtee jonnekkin, ja tulee myöhään yöllä kotiin. Kaikki on niin täyttä *******!! Minun pitää käydä terapiassa ynnnä muuta masennukseni tähden. Minä olen kova lukemaan, ja siitä minulle valitetaan paljon.
Minulla oli yksi kirjaston kirja myöhässä, ja siitä piti sitten vetää pieni raivari.
Kaikkia ärsyttää se että tuhlaan kaikki rahani kirjoihin. Mutta on kai se parempi kuin tuhlaisin kaikki rahat herkkuihin?
Jos minulla ei ole lounas aikaan nälkä, niin silloin on pakko syödä tai muuten saan olla nälissäni. Pappani suuttuu minulle tosi helposti. Hän saattaa suuttua aivan pienestä ja huutaa minulle ilkeästi: ''Ole sinä paskiainen! Häivy täältä, sinua ei kaivata!'' Onko tuo muka oikein? Pitääkö minulle raivota siitä jos itken koska minulla on niin paha olla. Olen salaa koittanut tappaa itseäni, mutta en ole onnistunut. En pysty puhumaan tästä terapiassani. Meillä on ollut paljon kuoleman tapauksia, olen nähnyt isäni ja hänen entisen tyttöystävänsä tappelu kohtauksia ynms. Muistan ne tappelut kuin eilisen. Yhdessä niisssä oli veitsikin mukana.
Isälläni on paha alkoholi ongelma, ja paljon muuta. Äitini luona asuu vakavasti sairas pikkuveli ja en voi sen takia asua siellä. Joudun asumaan mummulassa, jossa en koskaan ole halunnut asua. Mummu oli alkuun se joka ymmärsi minua, mutta nykyään hänkin ymmärtää minua aina vain vähemmän.
Minusta tämä ei ole oikein, minusta mikään ei ole oikein. Jos pieniä serkkuja on kylässä ja he sotkevat. Niin kuka han on se joka joutuu siivoamaan? Minä.
Tämä tuntuu niin väärältä. Asuisin mieluummin vaikka lastenkodissa! EN jaksa tälläistä! Kukaan ei ymmärrä minua! Kaveritkaan eivät ymmärrä. Tuntuu niin pahalta, että aamulla kun menen kouluun, ensinmäisenä kysytään: ''Voitko alkaa tänään?'' JA sitä jankataan senkin jälkeen vaikka sanoisin ei. Jos sanon ei minulta kysytään miksi. Miksi minä en saa hetkeäkään rauhaa? :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anteeksi kirjoitus virheet...
Masennukseni alkoi kun olin 3 vuotias? :DD Repesin. Tuossa iässä et tiennyt hevon vittuakaan asioista.
Sulla on varmaa paha olo..:( Mitä jos kirjoittaisit esim tekstaritupuun? Mene vain sivulle www.tekstaritupu.fi niin siellä pitäisi olla oman kaupunkisi tekstaritupun numero. Voit kertoa ongelmistasi tupulle. Se ei tiedä kuka olet ja pitää ongelmasi salassa. Hän voisi kuitenkin auttaa sinua etsimään apua parempaa.JAKSAMISIA:)
Ja ainiin! Nimimerkki:"älä puhu paskaa" masennus voi tulla jo kolmevuotiaana. Miltä itsestäsi tuntuisi jos sinulla olisi masennus? Mieti vaan itse!